Havitteleeko Microsoft RIMiä?

13
Manu Pitkänen

Havitteleeko Microsoft RIMiä?
The Sunday Timesin tietojen mukaan BlackBerry-puhelimistaan tunnettu kanadalainen Research in Motion (RIM) suunnittelee puhelinvalmistuksensa myymistä. Vaihtoehtoisessa mallissa ostaja saisi osuuden koko yhtiöstä.

RIM palkkasi JPMorgan Chasen ja RBC Capital Marketsin tutkimaan sen jatkomahdollisuuksia. Yksi ehdotettu vaihtoehto on, että yhtiö myydään jollekin isommalle toimijalle. Eräs potentiaalinen ostajakandidaatti voisi olla Microsoft, joka on jo pitkään yrittänyt päästä sisään mobiilibisnekseen. Microsoft ei ole suostunut kommentoimaan spekulaatioita.

Wall Street Journal uutisoi jouluna, että Nokia ja Microsoft ovat kartoittaneet yhdessä mahdollisuuksia ostaa RIM. Lehden mukaan keskustelut ovat olleet epävirallisia, mutta yhteistyön syventämisestä on puhuttu osapuolten välillä säännöllisesti.



Investointipankki Nomura spekuloi hiljattain ajatuksella, jossa Microsoft laajentuisi älypuhelinvalmistajaksi. Ajatus perustuu viimeviikkoiseen Surface-julkistukseen. Ohjelmistoyhtiö kokeili omaa matkapuhelinmallistoa vuonna 2010, mutta se epäonnistui perinpohjaisesti.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (13)

Anonyymi käyttäjä
nocomments (vahvistamaton)

1

Hyvähän se olis ostaa pois mikäli tavoitteena edelleen saada WP:stä 3rd ecosystem.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

2

On vähän vaikeata nähdä miksi Microsoft tarvitsisi RIM:a, etenkään sen valmistuskapasiteettia, riesakseen, vaikka haluaisikin puhelinvalmistajaksi. Sopimusvalmistajien käyttäminen on vaikuttaa paljon todennäköisemmältä ja monella tavalla järkevämmältä tavalta tulla puhelinmarkkinalle.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

3

RIM:ssä ei MS kannalta (ainakaan omasta mielestäni) ole muuta mielekästä kuin patenttisalkku. Tietenkin voisihan MS sen ostaa ja myydä puhelinosaamisen muualle. Tosin kuka RIM:n haluaisi on taas toinen juttu. En tiedä haluaisiko edes Nokia sitä ilmaiseksi.

Vastaa
capuzino
capuzino

4

Jotenkin se että Microsoft ostaisi RIMin tuntuu luottamuksen horjahtamiselta näin kuin Blackberryjä kohtaan..

Mutta myönnettäköön, että Windows Phone toimii yllättävän sulavasti, mutta Microsoftilla on myös synkkä tietokone puoli..

Mutta silti tuntuisi hullulta, että Microsoft tai Nokia havittelisi RIMiä, ehkä patenttien takia, mutta puhelintyyli on aivan eriluokkaa, kuin Nokia tai Microsoftin nykyaika.
Hulluutta, they're wrong.

Vastaa
arivesa
arivesa

5

Kilpailijan,olipa RIM,Nokia,tai kuka hyvänsä,"poistaminen" pelistä
on kätevä tapa keskittää.

Toimijoiden vähentäminen selkeyttää pelikenttää.
Isojen etu.Kun "hinta on oikea",myös kannattavaa.

Ainakaan Nokian poisto ei lie enää kallista.

Markkinaosuus,minkä hyvänsä kokoinen,putoaa pakosta jäljellejääneiden jaettavaksi.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

6

Eli RIM:lle on esitetty useampia toimintavaihtoehtoja, joista yksi on yrityksen mahdollisesti osittainen myyminen. Tässä tapauksessa yksi potentiaalinen ostajaehdokas voisi olla Microsoft.

Ja tästä kaikesta saa otsikoksi "Havitteleeko Microsoft RIMiä?"...?

No mikäli kuitenkin MS havittelisi ja saisi RIM:n, olisi se lopullinen kuolinisku Nokialle.

Vastaa
teppoI
teppoI

7

@6

Kuten jutussakin mainitaan, ei Microsoft-RIM-kauppa ole mikään uusi juttu. WSJ raportoi jo viime vuoden jouluna käydyistä keskusteluista. Nyt asia on jälleen noussut pintaan kun RIM yrittää keksiä miten sen tulisi jatkaa.

Jotkut ovat jo ehkä huomanneet, että ala on konsolidoitumassa. HP osti Palmin. Google osti Motorolan. Dell lopetti puhelimissa (tekee ehkä paluun). Sony osti Sony-Ericssonin itselleen. Nyt RIMille haetaan ostajaa.

Samaan aikaan alaa vaivaa patenttisodat ja patenttikilpavarustelu. Microsoft, Google ja Apple ovat kokoajan ostamassa patentteja kun niitä tulee myyntiin. RIMillä on vahvaa mobiiliosaamista ja alan patentteja. Onko Microsoftilla jokin syy olla kiinnostumatta RIMistä, vaikkei se puhelinvalmistuksella tekisikään mitään? RIMissä on myös paljon puhdasta know-how-osaamista, mitä Microsoft varmasti haluaa.

Microsoftilla on kuitenkin jo takana yli 10 vuotta enemmän tai vähemmän kivikkoista tietä puhelinbisneksessä. Veikkaan että yhtiö on valmis kääntämään kaikki kivet tämän track recordin muuttamiseksi. Tulevaisuus on kuitenkin mobiilissa, minkä Apple saavutukset ovat osoittaneet.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

8

@7 En minä tätä pientä mahdollisuutta kiistäkään, mutta tässä tarinassa on niin monta epävarmuustekijää, etten oikein näe mikä tässä on uutisoinnin arvoista. Tai että miten tästä saadaan aikaiseksi otsikko, joka kertoo MS:n mahdollisesti havittelevan RIM:ä, kun todellisuudessa MS on vain nostettu esiin mahdollisena ostajana jos RIM sattuisi menemään myyntiin.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

9

@7
Patentit ovat ainoa syy, miksi Microsoft voisi RIM:n ostaa. Sen oma patenttisalkku on varsin hyvä, joten mitään älyttömiä niistä ei kannata maksaa.

Jutussa nimenomaan mainitaan huhu Microsoftin kiinnostuksesta RIM:n puhelinvalmistukseen. Sen ostaminen ei tunnu järkevältä, Microsoftin ydinosaamista ei ole raudan valmistus. Miljardien sitominen tehtaisiin ei tunnu järkevältä. RIM on jo tappiolla, eikä käännettä ainakaan parempaan ole odotettavissa lähiaikoina, se voisi syödä paljon Microsoftin rahoja ilman mitään saatavaa hyötyä.

Jos RIM:ssa todellakin on tällä hetkellä sellaista osaamista jonka Microsoft haluaa, voi osaamisen hankkia paljon pienemmin riskein rekrytoimalla avainhenkilöitä. Tällöin myös varmistetaan, että kyseiset henkilöt haluavat työskennellä Microsoftin kanssa. Ja on hyvin vaikea keksiä mitä tämä osaaminen olisi, RIM:lla kun on käsissään Nokian tilanne vuosi sitten, ikääntyvä käyttöjärjestelmä ja tuotteet, joiden kiinnostavuus ja keskihinta ovat romahtaneet. Mutta ainahan sieltä jotain helmiä voi löytyä, ainakin teoriassa.

Microsoftilla varmasti tehdään paljon töitä jotta mobiilistrategia saadaan toimimaan, RIM:n osto vaikuttaa kuitenkin vähän erikoiselta liikkeeltä. Apple ja tableteissa myös Amazon (Fire lienee toisiksi myydyin tabletti) ovat nimenomaan osoittaneet, että mobiilille markkinalle on mahdollista tulla ilman suurta yritysostoa, etenkin valmistuskapasiteetin ostoa.

HP:n Palm-ostos näytti miten huonosti suuressa yritysostossa voi käydä, vaikka Palm oli paljon RIM:a pienempi eikä mukana edes tullut puhelintehtaita.

Googlen Motorola-ostoksen järkevyys nähdään joskus tulevaisuudessa, aika paljon mobiilimainoksia saa myydä, jotta päästään edes omilleen. :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

10

9@
> Jutussa nimenomaan mainitaan huhu Microsoftin kiinnostuksesta
> RIM:n puhelinvalmistukseen

Jos tuolla tarkoitetaan sitä fyysistä valmistusta niin todellakin kuullostaa oudolta.

>Jos RIM:ssa todellakin on tällä hetkellä sellaista osaamista jonka
>Microsoft haluaa, voi osaamisen hankkia paljon pienemmin riskein
>rekrytoimalla avainhenkilöitä.

Jos MS haluaa RIM:in osaamista ja ihmisiä, eikä pelkästään avainhenkilöiden henkilökhtaista osaamista.

Palkkaamalla ihmisen ei mukana tule edellisellä työantajalla tehty työ.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

11

@10
> Jos MS haluaa RIM:in osaamista ja ihmisiä, eikä pelkästään avainhenkilöiden henkilökhtaista osaamista.

Tuo on aivan totta, mutta en vaan keksinyt mitä sellaista RIM:lla voisi olla, patenttien lisäksi, jota Microsoft voisi haluta tai tarvita. Softaosaamista sitä löytyy, rautaosaamista voi ostaa ja en oikein näe RIM:n viestipalveluakaan kovin arvokkaana, vaikka käyttäjiä sillä onkin jonkun verran. Ehkä Skypeen yhdistettynä ne olisivat arvokkaampia kuin osien varsin kova hinta?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

12

11@
>RIM:n viestipalveluakaan kovin arvokkaana

Jos hinta sopiva, onko sitten suurempia arvo estää sen muille halvalla meneminen kuin saada itselle lisäarvoa ?

>vaikka käyttäjiä sillä onkin jonkun verran

Aivan, ja osti kuka tahansa niin en usko että takoitus on RIMin nykyisenmallista toimintaa jatkaa.


Mutta vähän paistaa myös analyytikko vedätys näissä RIM uutisissa.

Saa nähdä koska joku keksii että RIM on Nokia:n A2 suunnitelma jonne mm Qt liippaa puoli siirretään kokonaan ja näin eiriytetään WP tukeva muusta.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

13

Heitetään nyt vielä futista odoteltaessa satunnainen spekulaatio. :)

Jos BB10 on aikataulussa ja lunastaa siihen ladatut odotukset (tämä on erittäin iso jos) voisi siinä olla jollekin Android-leiriläiselle vastaus Googlen Motorola-ostokseen, mutta Samsungilla on jo käyttis jos toinenkin ja HTC:n sekä muidenkin isojen myynti jossei talouskin vähän vaikeuksissa. Sony, Amazon, Facebook, ZTE? :)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.