*
 

Reuters: RIM voi siirtyä Windows Phoneen

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 29.6.2012 13:02 Kommentteja (8)
Reuters: RIM voi siirtyä Windows Phoneen RIM:n ahdinko syvenee päivä päivältä. Kanadalainen puhelinvalmistaja kertoi heikosta tuloksesta ja ilmoitti samalla BlackBerry 10 -käyttöjärjestelmää hyödyntävän älypuhelimen julkaisun viivästyvän ensi vuoteen.

Yhtiön mukaan lykkäyksen taustalla on BB10-käyttöjärjestelmän odotettua hitaampi kehitys. Puhelimen julkistus viivästyy näillä näkymin yli vuoden alkuperäiseen aikatauluun nähden. RIM onnistui myymään kvartaalin aikana 7,8 miljoonaa älypuhelinta.

Reutersin mukaan RIM saattaa etsiä ratkaisua ahdinkoon Microsoftin suunnalta. Uutistoimiston mukaan ohjelmistojätin toimitusjohtaja Steve Ballmer on keskustellut RIM:n kanssa viimeisten kuukausien aikana mahdollisesta yhteistyökuviosta, jonka johdosta puhelinvalmistaja siirtyisi Windows Phoneen.

Yhteistyö voisi olla samankaltainen kuin Nokian kanssa. Reutersin lähteen mukaan tässä tilanteessa RIM saattaisi myydä osuuden itsestään Microsoftille, joka osallistuisi myös RIM:n puhelimien markkinointikulujen maksamiseen. RIM halunnee kuitenkin säilyttää itsenäisyytensä, joten osuuden myynti ei ole ensisijainen vaihtoehto.

RIM saattaa harkita myös verkkotoimintansa myymistä.

Lisää uutisotsikoita

8 kommenttia »

  1. Jonahan @ 29.6.2012 13:13

    Eipä kauhean hyvältä näytä, eikä tietenkään ole näyttänyt pitkään aikaan. Tilanne on pitkältikin sama, kuin mitä Nokian älypuhelimille kävi. Sillä erotuksella, että RIM:lla on jokseenkin kaikki munat yhdessä korissa, ja tulee reilun vuoden myöhässä, koska todellisuus tunnistettiin liian myöhään.

    Uuden käyttiksen myöhästyminen joulun jälkeiseen aikaan on iso isku, pahimmassa tapauksessa ei ole mitään järkevää uutta jouluksi ja BB10-laitteetkin voivat hapantua käsiin softaa odoteltaessa, viivästys ei välttämättä ollut viimeinen.

  2. jake se minäkin (vahvistamaton) @ 29.6.2012 13:28

    ...ja Microsofthan vetää näitä 'sontiaisia' kuin 'se' ...kasa kärpäsiä

  3. readyEddy @ 29.6.2012 13:44

    Nokian luotettava 'partneri' löysi paremmalta haisevan haaskan.

  4. Sefriol @ 29.6.2012 14:22

    Jaa-a, saa nähdä ehtiikö käyttis edes markkinoille.

  5. ArttuH5N1 @ 29.6.2012 14:51

    No, johan on tungosta Windows Phoneen.

  6. WP Nokia,menneen ... (vahvistamaton) @ 29.6.2012 16:36

    Nokiasta ja RIMistä peruspuhelimien valmistajia ... http://www.iltalehti.fi/digi/2012062915781610_du.shtml

  7. Jep_ @ 30.6.2012 00:38

    http://www.wpcentral.com/rim-said-thanks-no-thanks-windows-phone

  8. syrtek66 @ 1.7.2012 18:39

    Mmmh, kohta julkaistaan varmaan Nokian Q2 tulokset,

    http://www.nokia.com/global/about-nokia...ults---reports/

    Tämä sivu saa täydennystä joka ei ole mieluisaa luettavaa. Ehkä ainoana valopilkkuna ilmeisesti S40 Asha menestys muttta muuten rumaa tulosta.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 360 €
vertaa hintoja >>
HTC One S HTC One S
alkaen 395 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Apple iPhone (8GB)

Apple iPhone (8GB)

Amstrad "Plussat: +iPod Miinukset: -ei ole moniajoa -ei voi lähettää MMS-viestejä -tekstiviestejä ei voi poistaa yksitellen -tekstiviestitilassa ei näy montako merkkiä olet kirjoittanut -ei voi kuvata videota -vain 2mpix kamera ilman MITÄÄN valaistusta -ei voi käyttää modeemina -bluetooth ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Galaxy S4 Google Editionia ei nähdä Euroopassa? Galaxy S4 Google Editionia ei nähdä Euroopassa? (20.5.2013 19:00)
Google on varmistanut, että paljon ihastusta herättänyt Samsung Galaxy S4 -versio Vanilla Androidilla tulee jäämään Yhdysvaltain markkinoille - ainakin toistaiseksi. Toistaiseksi ilman sen ....
Kommentteja (4)
Jolla esitteli puhelimensa, tältä se näyttää Jolla esitteli puhelimensa, tältä se näyttää (20.5.2013 12:39)
Suomalainen Jolla on esitellyt juuri ensimmäisen puhelimensa. Sailfish-käyttöjärjestelmällä toimiva puhelin on perinteinen kosketusnäyttöpuhelin, jonka näyttöpinta-ala on 4,5 tuumaa. Yhtiön ....
Kommentteja (14)
Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi (19.5.2013 20:51)
AfterDawn etsii yhteistyössä Samsungin kanssa jäseniä AfterDawnin testiryhmään, jonka ideana on saada oikeita käyttäjäarvioita Samsung Galaxy S 4:sta suoraan AfterDawnin käyttäjiltä. Valitsemme ....
Kommentteja (19)
Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (10)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
HTC One S HTC One S
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.