Microsoft kertoi Windows Phone 8:n julkistuksen yhteydessä, että se tuo Windows Phone 8:n mukana tuen microSD-muistikorteille. Yhtiö ei kuitenkaan kertonut saako puhelimen vihdoin liitettyä tietokoneeseen massamuistitilassa.
Tietojen mukaan Microsoft olisi lisäämässä tätä yhtä odotetuimmista ominaisuuksista WP8-alustaan. Tämä tarkoittaa, että tiedonsiirto puhelimen ja tietokoneen välillä ei vaadi enää Zune-ohjelmistoa.
Samalla kerrotaan myös toisesta ominaisuudesta, joka on kiusannut eritoten kehittäjiä ja testaajia. WP8:n mukana tuodaan nimittäin myös kuvakaappaukset. Kuvakaappauksen saa tietojen mukaan otettua painamalla yhtäaikaa Windows-näppäintä ja kameranäppäintä.








hylol @ 17.7.2012 11:57
mahtavaa
Bodomed @ 17.7.2012 12:02
Kyllä silti jotenkin tuo Jollan MeeGo kiinnostaa paaljon enemmän! Kiva seurata sivusta jonkun yrityksen nousua ja sitten joskus tuhoa.
Sefriol @ 17.7.2012 12:28
Jolla on uutta verta suomalaisessa yrityskulttuurissa. Suomi on ollut yhtä Nokiaa viimeiset viitisentoista vuotta, joten vaihtelu virkistää. Olisi hienoa, jos Jolla saisi samanlaisen menestyksen aikaan kuin esimerkiksi Rovio. Rovio on myös hyvä suunnannäyttäjä Jollalle, sillä markkinointi on se juttu, millä tuotteesta tehdään menestyksekäs. Asia, jossa Nokia on tangerrellut jo vuosikausia.
W.P & I.E. (vahvistamaton) @ 17.7.2012 13:15
Vielä kun Windows Phone 8 tulisi olemaan Internet Explorer riippuvainen!. ;/
mietaas @ 17.7.2012 16:01
jos nokian johtajat ymmärtäisivät bisnestä jotain, niin...
a) zune riippuvuus täytyisi saada pois myös lumia 900/800:sta. zune on tosi alkeellinen ohjelmisto, joka on tosi vanha/toimimaton windowsin jäänne. ei varmasti kelpaisi kenellekään muille kuin nokialle.
b) lumia 900/800:siin mahdollisimman nopeasti tulevan wp8-alustan kotinäyttö. ehdottomasti ennenkuin wp8-luureja tulee markkinoille.
t. osakkeenomistaja
Ei Windowsia! (vahvistamaton) @ 17.7.2012 17:37
http://m.tietoviikko.fi/_article_/822841
Ralle_ (vahvistamaton) @ 17.7.2012 17:42
W.P & I.E.:
"Vielä kun Windows Phone 8 tulisi olemaan Internet Explorer riippuvainen!. ;/"
Tarkoitat kai Internet Explorer riippumaton. Olisi siinä tosiaan aika perseraiskattu olo jos joutuisi tuota selainta käyttämään :(
W.P & I.E (vahvistamaton) @ 17.7.2012 22:30
@7 Yep,sorry,siis tuli nyt vähän väärin kirjoitettua. ;(
No,sitä sattuu mutta onneksi väärinkäsitykset voi korjata. ;)
syrtek66 @ 17.7.2012 22:48
Hallelujaa, nyt Nokia pelastuu ... Vai pelastuuko, erään arvion mukaan Nokia myy kolme miljoonaa Lumiaa tänä vuonna... Siis saman verran mitä Samsung myy Androidia parissa päivässä Galaxy 3 ilman mitään mainostamista.
grrrr ...
perhana @ 17.7.2012 23:00
@7
nojaa... arvosteluissa on kylläkin yleensä kehuttu WP:n IE selainta... mutta en muista nähneeni yhtään arvostelua jossa olisi erityisesti kehuttu androidin tai symbianin natiivi selainta, siksi niissä joudutaankin kehumaan sitä kuinka niihin voi helposti asentaa jonkin kolmannen osapuolen selaimen.
Mutta makujahan on monia, joku tykkää siitä mikä on naisessa esiasennettuna, ja joku toinen tykkää tehdä kaiken omakätisesti
tikte76 @ 18.7.2012 00:50
eikö jo windows phone 6.5 ole microsd kortti paikka ja tuki, miksihän sitä ei tullut 7.5 een ?
ernonbogel @ 18.7.2012 13:33
@11
Nyt taidat sekoittaa Windows Phonen ja Windows Mobilen. Windows Phone 7 oli ensimmäinen Windows Phone. Muut olivat Windows Mobileita
tikte76 @ 18.7.2012 16:16
@12 ei ole väliä mikä nimi kuhan 6,5 tai 7.0.
microsd kortin tuesta tuolla, mutta en ole niin hyvä englannissa:
http://www.engadget.com/2010/11/17/wind...d-how-nokia-ca/
KK456 (vahvistamaton) @ 18.7.2012 16:16
WindowsPhonen uudistukset ovat todella ällistyttäviä, niistä täytyy todeta kerta toisensa jälkeen että eikö tämäkin ole ollut muissa laitteissa jo vuosia... Ja näin keskeneräisen tekeleen Nokian johto arvioi parhaaksi vaihtoehdoksi älypuhelimiin... Uskomatonta
llllllllll (vahvistamaton) @ 18.7.2012 23:05
@14 iOS:ssa on edelleen itunes-pakko ja se tuskin on katoamassa mihinkään tulevaisuudessakaan.
llllllllll (vahvistamaton) @ 18.7.2012 23:05
@14 iOS:ssa on edelleen itunes-pakko ja se tuskin on katoamassa mihinkään tulevaisuudessakaan.
Ei Windowsia! (vahvistamaton) @ 19.7.2012 00:14
Nokia Lumia on kallis älypuhelin Amerikassa,ainakin valmistajalle!!. http://mtv3.mobi/uutiset/uutiset/talous/2012/07/1582311.xml
johtaja59 @ 19.7.2012 07:08
iOS ei taida myöskään sisältää MicroSD tukea, mutta silti myy hyvin, joten ne on turhia ominaisuuksia.