Google aikoo tiukentaa sen Google Play -sovelluskaupan kautta levitettävien sovellusten julkaisukriteerejä. Uusilla määräyksillä yhtiö pyrkii parantamaan sovelluskauppansa tasoa ja turvallisuutta.
Vastaisuudessa kehittäjä ei voi enää antaa ohjelmalleen ikonia (tai nimeä), joka erehdyttävästi muistuttaa jonkin toisen ohjelman kuvaketta (tai nimeä). Rajoitteella pyritään estämään haitallisten ohjelmien leviämistä, mitkä ovat naamioituneet joksikin huippusuosituksi ohjelmaksi.
Google on myös määritellyt miten mainoksia voidaan esittää sovelluksissa. Säädöksillä pyritään varmistamaan, ettei ilmaisissa ohjelmissa esitetä mainoksia käyttäjän kannalta häiritsevällä tavalla.
Kehittäjillä on 30 vuorokautta aikaa tarkistaa ja muuttaa ohjelmiensa yhteensopivuus uusien sääntöjen kanssa.








simsim4 @ 5.8.2012 15:09
Tätä on odotettu...
ep_ @ 5.8.2012 15:42
Jo oli aikakin!
Vilperi13 @ 6.8.2012 19:48
Vihdoinkin!Mahtavaa oli kun asensin erään ohjelman kännykälle niin joka 5 sekunti kännykän ylälaitaan ilmestyi mainos...