*
 

Reuters: Apple ja Google hierovat rauhaa kulisseissa

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 2.9.2012 10:35 Kommentteja (10)
Reuters: Apple ja Google hierovat rauhaa kulisseissa Applen ja Googlen Android-leirin välinen kamppailu mobiilialan herruudesta kohosi jonkinlaiseen kliimaksiin menneenä kesänä, jolloin Samsung ja Apple kävivät ankaraa patenttioikeudenkäyntiä Yhdysvalloissa. Taistelu koitui Samsungin tappioksi, mutta sota ei ole vielä ohi. Kaiken tämän keskellä yritetään saavuttaa myös rauhaa.

Google on ollut melko näkymätön hahmo patenttiriidoissa, vaikka juuri sen kehittämä mobiilikäyttöjärjestelmä onkin riidan keskiössä. Yhtiö ei kuitenkaan ole välinpitämätön, vaan se tekee ilmeisesti hartiavoimin töitä kulisseissa, jotta riitely saataisiin päättymään sopuisasti.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Googlen toimitusjohtaja Larry Page soitti viime viikolla Applen toimitusjohtaja Tim Cookille. Puheenaiheena oli mobiilialan patentit ja niiden ympärillä käyvä laukaustenvaihto. Yhden puhelinsoiton aikana tällaisia asioita ei tietenkään saada ratkaistuksi, mutta Reutersin mukaan yhtiön johtajat päättivät jatkaa neuvotteluita sovun aikaan saamiseksi.

Apple on alkanut viime aikoina vähentämään sidoksiaan Googlen palveluihin, mistä esimerkkinä on Applen oman karttapalvelun kehitys.

Lisää uutisotsikoita

10 kommenttia »

  1. PJL78 @ 2.9.2012 11:09

    Google on esimerkillinen yritys monessa suhteessa, ainut joka ei haasta riitaa.

  2. HohHoijaa! @ (vahvistamaton) @ 2.9.2012 12:19

    @1
    Ei Applekaan ole "puhdas pulmunen" tässä asiassa!!. =(

  3. allu_k @ 2.9.2012 13:35

    Applen omissa kartoissa ei ole mitään muuta omaa kuin käyttöliittymä. Kartat, reititysohjelmistot ja kaikki mahdollinen saadaan Tomtom + TeleAtlakselta ja muilta alihankkijoilta. Itse kartoissahan ei ole siis mitään eroa, sillä myös Google tilaa ne TeleAtlakselta.

  4. perhana @ 2.9.2012 13:54

    Googlen "omissa" kartoissa ei ole muuta omaa kuin käyttöliittymä, kartat yms saadaan ulkopuolisilta, eli mikä oli pointtisi?

    Mitä tulee tuohon "esimerkillisyyteen" niin joo, onhan se hyvin esimerkillistä toimintaa kehittää käyttöjärjestelmä mutta jättää ulkopuolisten patenttien omistajien kanssa lisenssisopimukset tekemättä ja ilmoittaa että sen asian hoitaminen jää käyttöjärjestelmän käyttäjän vastuulle.

  5. Sefriol @ 2.9.2012 14:09

    Loppujen lopuksi Samsungin turmio patenttikiistoissa olisi Googlen etu. Mutta ei vielä. Google tarvitsee Samsungia pitämään Androidia suosittuna, mutta sitten kun Motorola saadaan kustannustehokkaaksi ja toimivaksi yhtiöksi, niin Googlea ei voisi vähempää kiinnostaa mitä Samsungille tapahtuu.
    Syy miksi Google hieroo sopua Applen kanssa suoraan eikä Samsungia auttaen on se, että he haluavat päästä eroon korealaisvalmistajasta.
    Miksi? Koska ainoa tapa tehdä Androidilla voittoa on itse valmistaa sille puhelimia.

  6. Ademeion (vahvistamaton) @ 2.9.2012 18:19

    @ "perhana":

    "Mitä tulee tuohon "esimerkillisyyteen" niin joo, onhan se hyvin esimerkillistä toimintaa kehittää käyttöjärjestelmä mutta jättää ulkopuolisten patenttien omistajien kanssa lisenssisopimukset tekemättä ja ilmoittaa että sen asian hoitaminen jää käyttöjärjestelmän käyttäjän vastuulle."

    Asia olisikin kovin helppo, jos patenttien kattamat asiat ja niiden rikkomiset olisivat selviä etukäteen. Varsinkaan ohjelmistoissa näin ei kuitenkaan yleensä ole. Ohjelmistopatentteja myönnetään hakijoille nykyään aivan liian kevyin perustein, mikä on ohjelmistokehittämisen suhteellisen edullisuuden ohella johtanut patenttien valtavaan määrään ja heikkoon laatuun. Suuretkaan yritykset eivät nykyään usein kykene luotettavasti etukäteen selvittämään, mitä patentteja kehitteillä oleva ohjelmisto mahdollisesti loukkaa. Aivan eri asia ovat sitten tarkoitukselliset patenttien loukkaukset; ainakin Apple on rikkonut muiden yhtiöiden GSM-patentteja aivan surutta tahallaan, laskien näin pääsevänsä itselleen edullisempaan lopputulokseen kuin patentteja kunnioittamalla.

    PJL78 on aivan oikeassa siinä, että Google ei ole mikään riidanhaastaja verrattuna moniin muihin alan suuryrityksiin. Google selvästikin aidosti pyrkii reiluun peliin, vaikkei toki täydellinen ole sekään.

  7. pekkapuupää (vahvistamaton) @ 2.9.2012 18:25

    @5

    Miksi Google haluaa, että Android olisi mahdollisimman monessa laitteessa? Jotta se voisi valvoa käyttäjiä. Tämä ei onnistu, jos Androidi-puhelimia valmistaa vain yksi yritys. Kyllä Google antaa kaikkien käyttää androidia.

  8. arivesa @ 2.9.2012 22:03

    Apple on väliaikaisen (Cal.)tuomion antaman itsevarmuuden pohjalta kuulemma haastanut nyt myös uudemmat Samsung-laitteet.(SGS III)
    Naurettavaa protektionismiyritystä,Japsituomarikin heitti keissin ulos perusteettomana.Niin käynee muuallakin lopulta.

    Luuleeko Omppu tällä rettelöinnilään keräävänsä sympatiaa? Huti.
    On saanut itse olla melko rauhassa,muiden katsoessa patenttirikkeitään sormiensa läpi.Tuskin pitkään enää.

    Selvä paniikki,saavutetun perusteettoman edun menetyksen pelko.
    Itse kun ei osaa valmistaa mitään,lie eväät köykäiset.
    Siksi vähän ihmetyttää koko kuvio.Mitä järkeä?
    Kehno viesti ostajille,emme usko pärjäävämme ilman raastupaa.

    Alkaa sympatiat maailmalla vähetä,kukaan tuntemani ei enää Jobs-vainaan vainoharhasta Googlea kohtaan innostu ollenkaan.
    Lähinnä häpeävät,kuten tekisin minäkin,jos koskisi jotenkin.

  9. Myrkytetty omena@ (vahvistamaton) @ 3.9.2012 14:53

    Apple on niin YLIMIELINEN yritys,että...!!.
    http://www.tietokone.fi/uutiset/apple_k...msung_taistossa

  10. Jonahan @ 3.9.2012 17:18

    @9
    Linkkaamasi uutinen olisi paljon parempi, jos se ei sekoittaisi parin viikon takaista oikeudenkäyntiä ja tulevaa keskenään.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
alkaen 49 €
vertaa hintoja >>
HTC One S HTC One S
alkaen 395 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia C5

Nokia C5

erseki "todella laadukkaan oloinen puhelin koska toimii nopeasti,puhelimen käynnistyminen kestää vain n 20 sek,(entinen nokia n73 kesti lähes minuutin),myös kamera käynnistyy nopeasti ja kun kameran käynnistää niin kuvan saa räpsäistyä viiden sekunnin kuluessa,ja valikot ym toimii nopeasti ja tämä ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Galaxy S4 Google Editionia ei nähdä Euroopassa? Galaxy S4 Google Editionia ei nähdä Euroopassa? (20.5.2013 19:00)
Google on varmistanut, että paljon ihastusta herättänyt Samsung Galaxy S4 -versio Vanilla Androidilla tulee jäämään Yhdysvaltain markkinoille - ainakin toistaiseksi. Toistaiseksi ilman sen ....
Kommentteja (4)
Jolla esitteli puhelimensa, tältä se näyttää Jolla esitteli puhelimensa, tältä se näyttää (20.5.2013 12:39)
Suomalainen Jolla on esitellyt juuri ensimmäisen puhelimensa. Sailfish-käyttöjärjestelmällä toimiva puhelin on perinteinen kosketusnäyttöpuhelin, jonka näyttöpinta-ala on 4,5 tuumaa. Yhtiön ....
Kommentteja (15)
Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi (19.5.2013 20:51)
AfterDawn etsii yhteistyössä Samsungin kanssa jäseniä AfterDawnin testiryhmään, jonka ideana on saada oikeita käyttäjäarvioita Samsung Galaxy S 4:sta suoraan AfterDawnin käyttäjiltä. Valitsemme ....
Kommentteja (19)
Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (10)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
HTC One S HTC One S
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.