Kiina nopeuttaa uuden sukupolven matkapuhelintekniikan käyttöönottoa

Manu Pitkänen

Kiina nopeuttaa uuden sukupolven matkapuhelintekniikan käyttöönottoa
4G-verkon pystyttäminen on lähtenyt hitaasti liikkeelle ympäri maailmaa. Kiinassa ollaan ilmeisesti kyllästytty lonnimiseen, sillä siellä on laitettu byrokratian rattaisiin pari kierrosta lisää vauhtia.

Kiinan viestintäministeri Miao Wein mukaan maa kiihdyttää neljännen sukupolven matkapuhelinteknologiaan siirtymistä. Tämä toteutetaan käytännössä niin, että operaattoriluvat tulevat jakoon jo ensi vuonna, minkä jälkeen teknologian käyttöönoton byrokraattisin vaihe pitäisi olla takanapäin. Vielä keväällä arveltiin, ettei luvitusvaihetta saada käyntiin ennen vuotta 2014.

Maailman suurimmalla operaattorilla, China Mobilella, on jo selvät sävelet miten se siirtyy nopeampaan matkaviestinteknologiaan. Sen suunnitelmissa on, että yhtiön TD-LTE-tukiasemien määrä vuonna 2014 on 350.000 kappaletta. Tänä vuonna asemia on pystyssä noin 20.000 kappaletta.

Lupaprosessin nopeuttaminen saa varmasti vipinää myös muiden kiinalaisoperaattoreiden kinttuihin, eli investointisuunnitelmia aikaistetaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.