Lähes 9 kymmenestä ladatusta mobiilisovelluksesta on ilmaisia

1
Valtteri Ahonen

Lähes 9 kymmenestä ladatusta mobiilisovelluksesta on ilmaisia
Tutkimusyhtiö Gartnerin raportin mukaan jopa 89 prosenttia ladatuista mobiilisovelluksista vuonna 2012 on maksuttomia. Edellisvuonna luku oli 88,4.

Kuluvalle vuodelle odotetaan myös hurjaa nousua ladattujen sovellusten määrässä, sillä latausten kokonaismäärän uskotaan kohoavan jopa yli 45 miljardiin. Vuoden 2011 tulos vaikuttaa siihen nähden vaatimattomalta, sillä latauksia kertyi "vain" 25 miljardia kappaletta.

Raportti näyttäisi tukevan sitä väitettä, että jos kuluttajalle annetaan mahdollisuus valita joko maksullinen täysversio, tai ilmainen versio, johon käyttäjä voi myöhemmin ostaa haluamiaan ominaisuuksia yksitellen tarpeen mukaan, niin useimmiten valitaan jälkimmäinen. Näin arvioi ainakin Cnet.

Tämän lisäksi myös ihmiset, jotka valitsevat maksullisia sovelluksia, tuntuisivat mielellään valitsevan erityisen edullisia sellaisia. Gartnerin tutkimusjohtaja Sandy Shenin mukaan jopa 90 prosenttia ladatuista maksusovelluksista on alle kolmen dollarin hintaisia.

Näiden tietojen valossa on selvää, että mikäli sovelluksia valmistavat yritykset haluavat todella tehdä tuotteillaan rahaa, on niiden entistä enemmän keskityttävä niin sanottun in-app-myyntiin, eli sovelluksen sisällä tapahtuvaan kaupantekoon. Gartnerin raportti arvio sovelluksen sisäisen kaupanteon olevan sovelluskauppojen kokonaismyynnistä noin 40 % vuoteen 2016 mennessä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1926 €

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -18%

Samsung Galaxy A16 (4G)
155 € Hobby Hall
189 € Power
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 189 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.