*
 

Sony saattaa liittyä Windows Phone -tukijoukkoon

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 12.9.2012 19:50
Sony saattaa liittyä Windows Phone -tukijoukkoon Matkapuhelinvalmistaja Sony Mobile tukeutuu tällä hetkellä yksistään Googlen Android-käyttöjärjestelmään. Tämä voi kuitenkin muuttua jossakin vaiheessa, sillä yhtiön Britannian ja Irlannin toiminnoista vastaava johtaja Pierre Perron paljasti, että Sony tutkii mahdollisuutta tuoda markkinoille Windows Phone -pohjainen älypuhelin.

Windows Phone -pohjaista puhelinta ei nähty Sony Ericssonilta. Yhtiö tuki Microsoftin mobiilialustaa vielä Windows Mobilen aikakaudella, mutta ei enää jatkanut kyydissä käyttöjärjestelmäuudistuksen jälkeen. Nyt yhtiö voi olla jälleen palaamassa Microsoftin kelkkaan.

Sony ei välttämättä hylännyt ajatusta Windows-pohjaisesta puhelimesta missään vaiheessa, sillä yhtiön tiedetään valmistelleen kulisseissa Windows Phone -pohjaista puhelinprotoa. Ehkä Sonyllakin olisi juuri nyt hyvä hetki tuuletella strategioitaan, kun Microsoftkin laittaa ohjelmistonsa tänä vuonna uusiksi.

Perronin mukaan Xperia-mallistossa tullaan edelleen luottamaan Androidiin, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koko yhtiö tukeutuisi vain ja ainoastaan Googleen.

Lisää uutisotsikoita

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 179 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Samsung Galaxy Mini

Samsung Galaxy Mini

_kooma_ "Noin vuoden omistaneena ja päivittäisessä käytössä olleena päätinpä tehdä pienen arvion kyseisestä luurista. Itse maksoin kyseisestä luurista 140 euroa paikallisesta Gigantista. Laite on toiminut loistavasti, lukuun ottamatta kahta-kolmea kertaa jolloin laite on jumiutunut. Kamerassakin ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Galaxy S4 Google Editionia ei nähdä Euroopassa? Galaxy S4 Google Editionia ei nähdä Euroopassa? (20.5.2013 19:00)
Google on varmistanut, että paljon ihastusta herättänyt Samsung Galaxy S4 -versio Vanilla Androidilla tulee jäämään Yhdysvaltain markkinoille - ainakin toistaiseksi. Toistaiseksi ilman sen ....
Kommentteja (5)
Jolla esitteli puhelimensa, tältä se näyttää Jolla esitteli puhelimensa, tältä se näyttää (20.5.2013 12:39)
Suomalainen Jolla on esitellyt juuri ensimmäisen puhelimensa. Sailfish-käyttöjärjestelmällä toimiva puhelin on perinteinen kosketusnäyttöpuhelin, jonka näyttöpinta-ala on 4,5 tuumaa. Yhtiön ....
Kommentteja (23)
Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi (19.5.2013 20:51)
AfterDawn etsii yhteistyössä Samsungin kanssa jäseniä AfterDawnin testiryhmään, jonka ideana on saada oikeita käyttäjäarvioita Samsung Galaxy S 4:sta suoraan AfterDawnin käyttäjiltä. Valitsemme ....
Kommentteja (25)
Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (10)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.