Korea Timesin sisäpiirilähteiden mukaan Samsung kehittää täyttää päätä seuraajaa hitiksi muodostuneelle Galaxy S III:lle. S-sarjan neljäs versio on määrä julkistaa helmikuussa MWC-messuilla Barcelonassa.
Päätös julkistusajankohdasta selvisi pian iPhone 5:n esittelyn jälkeen. Kauppojen hyllyille Galaxy S IV tulee näillä näkymin maaliskuussa. Lehden mukaan analyytikot ja alan asiantuntijat uskovat SGSIV:n olevan lanseeraus, jolla korealaisjätti näyttää Applelle kaapin paikan. Tämä siitäkin huolimatta, ettei edes Samsung tiedä tarkalleen millainen lopullinen tuote on.
Samsung ei ole esimerkiksi vielä päättänyt sitä, että lisätäänkö puhelimeen yhtiön omavalmisteinen taipuisa näyttö vai jatketaanko vielä jäykkien AMOLED-näyttöjen parissa. Youmeiksi kutsuttaviin näyttöihin perustuvia tuotteita (älypuhelin ja taulutietokone) Samsung lupasi viime syksynä tälle vuodelle, mutta kehitystyön kangertelun vuoksi julkistukset ovat ilmeisesti viivästyneet.
Galaxy S IV:n näytön kooksi Korea Times mainitsee viisi tuumaa. Ohjelmistojen sulavasta käytöstä vastaa neliytiminen Exynos (joissain markkina-alueilla käytetään Qualcommin valmistamaa Snapdragon-piiriä). LTE-tuki kuuluu myös vakiovarusteisiin. Designiin on luvassa pieniä muutoksia. Puhelimesta löytyy Android-käyttöjärjestelmä.
Tägit:
Samsung Galaxy S 4
Samsung Galaxy S III
Samsung Exynos
Galaxy
Samsung Galaxy -sarja
Android
Samsung








byeandgoodnite (vahvistamaton) @ 16.9.2012 13:27
"Päätös julkistusajankohdasta selvisi pian iPhone 5:n esittelyn jälkeen."
No johann sebastian bach?! iPhone 5 on Samsungin mainostenkin mukaan spekseissä kaukana SGS III:sta, joten mikä hätä tässä on...
Jippie765 (vahvistamaton) @ 16.9.2012 13:36
Päästäänkö vihdoin muovisesta rakenteesta eroon, tuskin.
NeoGeo1 @ 16.9.2012 13:47
kyllä ens vuonna tulevassa mallissa pitäis olla jo cortex a15 prossu ytimet. Jos se tosiaan on neliydin niin on todennäköisesti vielä a9 ytimet.
Pc_P @ 16.9.2012 13:48
Rakenne saisi muistuttaa enemmän Motorola Razr Maxx puhelinta.
Huomattavasti kestävämmän oloinen puhelin.
Blu-ray,Antec TruePower 550W,BenQ 24LED,Logitech X230/Creative Gigaworks T3,Razer Arctosa,Deathadder,Siberian V2 Blue Edition,G27 Ratti,Asus X5DC läppäri,Samsung 6-sarjan 40,PS3 320Gb,NuForce NE700X,Brother MFC-J6710DW, Nokia N73/5530/Motorola Razr Maxx
HohHoijaa! @ (vahvistamaton) @ 16.9.2012 13:55
Galaxy S IV:n näytön kooksi Korea Times mainitsee viisi tuumaa. EIKÄ!!.
=(
M4cor @ 16.9.2012 13:58
@5 Totta, 5 tuumaa on naurettavan pieni.
Taalen @ 16.9.2012 14:01
Jotenkin kuvittelis että kysyntää olisi myös pienemmällä näytöllä varustetulle mutta muuten riisumattomallo sisarmallille.
tmm2k @ 16.9.2012 14:14
Galaxy S3:kin oli jo yhdellä kädellä käytettäväksi liian iso...
HohHoijaa! @ (vahvistamaton) @ 16.9.2012 14:20
4,5-4,6 tuumaa on näytössä max.koko (puhelimena)!.
Note-malliset "hybridi" mallit on sitten asia erikseen.
HohHoijaa! @ (vahvistamaton) @ 16.9.2012 14:22
Eli "skaala" näytön koossa saa olla 4,0-4,6 tuuman välillä!.
kekkek-1 (vahvistamaton) @ 16.9.2012 14:25
Itsepidän 4.3" ehdottomana maximina. Tähän mennessä yksiparhaista on ollut 3.5" iPhonessa ja 3.9" Nokia N9 ja luultavasti uuden iphonen 4"näyttö on N9 kanssa samoilla viivoilla mukavuuden kanssa.
Jos halutaan isompaa ni hankitaan padi.
Kiedis @ 16.9.2012 14:46
On kyllä niin kaukana todellisuudesta tämä uutinen kaikilta osin.
Mutta @2, miksi muovisesta rakenteesta pitäisi päästä eroon? Pitäisikö puhelimen olla alumiinia/lasia siksi, että se rikkoontuisi helpommin pudottaessa, painaisi enemmän ja jäähtyisi pakkasella (olemme Suomessa, jossa on kylmä) nopeammin tehden puhelimesta toimimattomamman?
HohHoijaa! @ (vahvistamaton) @ 16.9.2012 14:53
En ainakaan halua puhelinta,josta EI VOI EDES akkua vaihtaa (esim.VAKIOakusta - TEHOakkuun)!!.
Toivottavasti Samsung tulee olemaan jatkossakin viisas,eikä tule tekemään samanlaista HÖLMÖÄ/TYPERÄÄ ratkaisua mitä Nokia on tehnyt!!.
JLman (vahvistamaton) @ 16.9.2012 15:43
@1 Aivan niin. iPhone 5 on kaukana S3:n edellä eikä samsung ikinä tule pääsemään edes lähelle
temple69 @ 16.9.2012 16:23
@14 kaukana S3:n jäljessä*
raidi@ (vahvistamaton) @ 16.9.2012 16:30
@14 Osittain on,mutta Applen touhu on muuten niin...oman asemansa väärinkäyttäjä ettei semmoisen yrityksen tuotteita viitti ostaa!!!.
iPhone on kuitenkin "ylihypetettyä kamaa" ettei pysty erottautumaan muista!!.
raidi@ (vahvistamaton) @ 16.9.2012 16:37
http://www.taloussanomat.fi/informaatio...sa/201237902/12
=)
BoNeLeZz @ 16.9.2012 16:42
@12 Ei se muovinen rakenne huono ole, mutta kun ostaa kalliin puhelimen odottaa ettei se natise kun pitää kädessä.
Susanoo @ 16.9.2012 17:39
@14 iPhone 4S:kin on galaxy kolmosta parempi luuri. Omistanut molemmat, joten tiedän mistä puhun.
Janne- (vahvistamaton) @ 16.9.2012 18:09
19@ jos kerta tiedät mistä puhut niin voit varmaan myös perustella väitteesti? Kerroppa mitä parempaa on iPhone 4S:ssä kuin SGSIII:ssä?
sidrend @ 16.9.2012 18:21
Aina yhtä hauskaa luettavaa tämä Apple vs Samsung kiista.
Itse en pysty ymmärtämään tuollaisia ~5" näyttöjä puhelimissa.. sehän on taskussa jo aivan liian suuri sekä käyttö ei luonnistu lainkaan samalla lailla kuin 3,5"-4" näytöissä.
Tabletit erikseen.
Susanoo @ 16.9.2012 18:44
Iphonessa parempi näyttö, kamera, käyttöjärjestelmä, työnlaatu ja materiaalivalinnat sekä ylivoimainen akkukesto ja sovellustarjonta.
Janne- (vahvistamaton) @ 16.9.2012 19:22
"Iphonessa parempi näyttö" SGSIII:ssä näyttö on 4.8 tuumaa ja resoluutio on 1280×720 kun taas iPhone 4S:ssä on 3.5 tuuman näyttö ja resoluutio on 960 x 640.
"kamera" Kyllä nyt kuvien perusteella huomaa jo kauas, että SGSIII:lla tulee parempilaatuisia kuvia. Sen kamera on myös paljon nopeampi.
"materiaalivalinnat" En sitten tiedä onko yhdestä tiputuksesta rikki menevä lasi kuin muovi (polykarbonaatti)
"käyttöjärjestelmä" Enemmänkin mielipidekysymys...
"ylivoimainen akkukesto" Tämä on testattu moneen kertaan ja on myös todettu, että SGSIII:n akku kestää huomattavasti paremmin...
"sovellustarjonta" Se ero ei ole kovinkaan suuri. Veikkaampa, että monelle riittää paremmmin kuin hyvin Google Playn sovellustarjonta.
JussiFX @ 16.9.2012 19:33
Ei sitä näyttöä nyt varmaan aina tarvitse suurentaa. Voisivat vaikka aloittaa syklin alusta ja laittaa näytön kooksi 4" 720p-resolla ;)
Susanoo @ 16.9.2012 19:45
Iphonessa on ips paneelilla varutettu retinanäyttö jossa on luonnollinen värintoisto. Galaxyssa on paska pentile amolednäyttö, jonka värintoisto on hanurista. Lisäksi liikkuvan kuvan toisto ips paneelilla on amoledia huomattavasti parempi.
Iphonessa on selkeästi parempi kamera. Olen itse verrannut molemmilla puhelimilla samasta kohteessta otettuja kuvia. sanoisin että iphonen kamera on noin 1,2 kertaa parempi kuin S3:n
Janne käytttää varmaan kotona muovimukejakin, ettei rähmäkäpälänä tiputtele laseja maahan.
Androd on paska käyttöjärjestelmä. IOS on sata kertaa paremi.
Olen itse havainnut että iphonen akku kestää helposti 5-6 päivää. Galaxylla piti ladata joka päivä.
Android kaupan ohjelmat ovat bugisia paskoja. Esim. imdb ohjelma ei toiminut galaxy s kolmosella, vaan ohjelma kaatui aina kun sen yritti avata. Tällaisia ongelmia ei ole koskaan tullut vastaan.
Paras asia galaxyssa oli sen hinta, jonka sain, kun myin roskan pois huutonetissä.
Kuveerty @ 16.9.2012 21:31
@25. iPhonen akku kestää "helposti" 5-6 päivää? Salli mun nauraa..
Ehkä jos se on taskussa näyttö pimeänä koko ajan, muuten ei kyllä niin mikään nykyajan älyluuri kestä tuollaista aikaa edes normaalikäytöllä.
Itse uutisesta; on taas sellaista haihattelua että huh huh.. Tottakai ne kehittää uutta seuraajaa, miksi ei kehittäisi? Itse spekseistä, mielestäni olisi idioottimaista suurentaa vielä näyttöä S3:sesta, turhaan tuhotaan Noten myyntipotentiaalia kun molemmille laitteille on näemmä(yllättäen?) kysyntää.
qwety123 (vahvistamaton) @ 16.9.2012 21:33
@25 hmmm... Jännä iPhone, akku kestää lähes viikon? :-D
simsim4 @ 16.9.2012 22:07
@27 Iphone kestää viikon laturissa ja kun muistat ottaa sen vihdoin pois, se löytyykin lattialta rikkoutuneen lasin kanssa.
WOHOOW!!!. (vahvistamaton) @ 16.9.2012 22:46
@28
;) Yees!.
Näin on. =)
Janne- (vahvistamaton) @ 16.9.2012 22:56
25@ En edes tiedä miksi alunperin sinulle vastasinkaan, kun et näytä tietävän Androidista paskankan vertaa. Hyin ennakkoluuloisesti muutenkin täällä arvostelet SGSIII:tä. Taidanpa tästä lähtien jättää sinun tapaiset trollit ihan vain huomioimatta...
AhKeefas @ 16.9.2012 23:13
92+ on paras
WOHOOW!!!. (vahvistamaton) @ 17.9.2012 00:14
Tässä Samsung Galaxy S4 mallissa tulee olemaan onneksi Android 4.1.1 JB,joka tulee ennen joulua myöskin SGS3 ja SGS2 malleihin.Mahtaako olla tulossa jotain "mullistavan uutta"?.
andresantos7 @ 17.9.2012 01:37
onhan se ny kohtalaisen selkee eettä iphone on parempi puhelin perus tyylitietoiselle peruskäyttäjälle, pakkohan on olla in ja ostaa kaunis iphone josta löytyy omena. kaikki tietää et omena on tällä hetkellä kova sana muoti piireissä. plus onhan kaliforniassa tehty puhelin paljon coolimpi kun sam sung joka on tehty jossain v*tun aasiassa. eikä samsungi sovi muutenkaan muotitietoiselle teinille ku se saatettas helposti leimata nörtiks. kyllähän jokainen joka puhelimista mitään ymmärtää näkee suoraa spekseistä kumpi on parempi puhelin, siitähän on helvetin tyhmä lähtee edes kiia tuleen. mutta varmasti näille perus käyttäjille riittää että puhelimella pääsee facebookkiin ja whatsapp pelaa niin iphone riittää vallan mainiosti. toki siinä tapauksessa riittäis vähän halvempi malli mutta muotitietoset kyllä tietää että 'laatu' ja merkki maksaa. teknologiasta kiinnostuneille heittäisin ilmoille kiinalais valmisteisen oppo find 5 puhelimen, jossa ensimmäinen 1080p tarkkuuksinen näyttö, hakkaa mennen tullen samsungin ja applen jokaisella osa alueella, ja jokainen kehittyny käyttäjä tietenkin vaihtaa puhelimeensa custom romin niin ei tuu olemaan ongelma edes jos kiinalaiset tekee huonon UI:n androidin päälle. tärkeintä on mikä sykkii puhelimen sisällä :)
aj84 @ 17.9.2012 06:29
Jokohan tulee octa-core että pärjää taas marginaalisesti iPhone 5:lle ? :D Aika noloja laitteita nämä Galaxyt, ei voi muuta sanoa. iPhone 5:llä ajettujen ensimmäisten testien perusteella se pesee 1ghz dual-corellaan neliytimiset android huippuluurit kuten SGSIII geekbenchissä :D Odotellaan vielä graafisia testejä niin saadaan nauraa Korean ihmeille oikein kunnolla XD
jonir21 @ 17.9.2012 08:43
@8 Sitä ei olekkaan tarkoitettu tällaisille käsille: http://versioned.nameberry.com/blog/wp-...1/baby-hand.gif
SGS3 käytössä (vahvistamaton) @ 18.9.2012 15:00
RAM-muistia saisi olla nykyisen SGS3 mallin "seuraajassa" eli SGS4 mallissa 2 Gigaa,joka on nopeudeltaan 1,0 -1,5 Gigahertzistä!!.
OppoOllapitää@ (vahvistamaton) @ 18.9.2012 18:17
http://www.mobiiliblogi.com/2012/09/18/...la-rakenteella/