*
 

Tutkimus: iOS 6 sai käyttäjätyytyväisyyden laskuun

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 26.9.2012 18:12 Kommentteja (9)
Tutkimus: iOS 6 sai käyttäjätyytyväisyyden laskuun Applen uusin iPhone-malli on saanut järjestään hyviä arvioita, mutta sen yhteydessä julkaistu uusi versio iOS-järjestelmästä ei ole saanut yhtä hyvää vastaanottoa. Suurimpana ongelmana on nähty Applen oma karttapalvelu, joka ei ominaisuuksiensa puolesta pärjää aiemmin käytössä olleelle Googlen palvelulle.

Nyt On Device -tutkimusyhtiön viimeisimmän tuloksen mukaan Applen iPhone-käyttäjien käyttäjätyytyväisyysluvut vaikuttaisivat jopa laskeneen uuden version myötä. Vaikka lasku tuloksissa on suhteellisen pieni (7,75 ja 7,65), jo nousun puutetta pidetään merkittävänä. "Tutkimuksissamme on aina näkynyt käyttäjätyytyväisyyden parantuminen kun käyttäjät päivittävät mobiililaitteidensa käyttöjärjestelmiä", kertoo On Devicen toimitusjohtaja Alistair Hill Techcrunchille. Erityisesti iOS 4 -järjestelmästä iOS 5 -järjestelmään siirryttäessä käyttäjätyytyväisyys ponnahti ylöspäin, mikä tekee uusimmista tuloksista entistä merkittävämpiä.

Vaikka muutos vaikuttaisi Applen omassa mittakaavassa suurelta muutokselta, muihin järjestelmiin verrattuna Apple on käyttäjätyytyväisyyslukemissa edelleen omassa luokassaan, eli varsinaisesti Applen alkavasta tuhosta ei vielä ole kysymys.
Tägit: iOS 6 Apple

Lisää uutisotsikoita

9 kommenttia »

  1. tila @ 26.9.2012 18:17

    Toi vika lause kuulosti vähä samalta ku kommentit Nokiasta täs joku vuos siten. "Heikentyneestä tuloksesta huolimatta Nokia on edelleen ylivoimaisesti suurin älypuhelivalmistaja" ;D

  2. Mysticiza @ 26.9.2012 18:38

    @1
    Hyviä uutisia siis.

  3. Jarissimo @ 26.9.2012 19:16

    Tämäkin yritys on kompastumassa omaan ylimielisyyteensä. Pistää oikeasti ihmettelemään, että miksi jokainen tekee saman virheen, aina vain uudelleen. Varsinkin kun kyse on oikeasti todella yksinkertaisesta ja loogisesta asiasta.

    Asiakkaan kumppariin ei saa pissiä, eikä pissittyään kannata yrittää vaittää, että se ei ollut pissiä vaan haju ja kosteus on ominaisuus.

  4. Jarissimo @ 26.9.2012 19:18

    Ja täytyy vielä edelliseen lisätä, että yllättävän kauanhan Applen käyttäjät on asiaa sietänyt. Nyt vaan tuli ensimmäinen moka, joka koskettaa kaikkia käyttäjiä jotakuinkin tasapuolisesti.

  5. MursuMafia72 @ 26.9.2012 21:58

    Vaikka olenkin todella kova Apple ¨fani¨, on kyllä pakko myöntää että iOS 6 on ihan keskeneräinen. Ulkoasut eivät sovi yhteen, Kaupat ovat lagisia ja epäselviä, monissa Applen omissa sovelluksissa on puutteita esim. kuvat lagittaa aika paljon ja koko käyttis on tehty 4’’tuuman näytölle, mikä ärsyttää eniten minua iphone 4s omistajaa.
    En kyllä karttoja hauku koska ne olivat parannus täällä suomessa. Siri löytää melkein kaikki kaupat, ravintolat ja bensa-asemat läheltä, samat näkyy myös kartoilla.
    Ei Steve Jobs olisi ikinä päästänyt tällaista päivitystä ulos, koska miehen mottohan oli - Keskeneräisiä tuotteita ei myydä.

  6. Jonahan @ 28.9.2012 12:57

    @5
    > Ulkoasut eivät sovi yhteen

    En kiistä, mutta onko esimerkkejä?

    > Kaupat ovat lagisia ja epäselviä

    Kaupat ovat kieltämättä yllättävän hitaita. Epäselvyyttä en ole havainnut. Ainakin softien asennus ja päivitys toimii paljon paremmin kuin aiemmin. Vähemmän salasanakyselyä, softan asennus ei vie kotikäyttöön, softan voi asennuksen jälkeen käynnistää kaupasta.

    > kuvat lagittaa aika paljon

    En ole havainnut mitään lagia iPhone 3GS:n enkä iPad 3:n kohdalla. Mutta ei minulla kieltämättä edes ole kauheasti kuvia, tuhansilla voisi olla tilanne toinen.

    > koko käyttis on tehty 4’’tuuman näytölle

    Esimerkkejä? Mielestäni juuri mikään ei ole tuossa suhteessa muuttunut iOS 5:n ja iOS 6:n välillä.

    >Ei Steve Jobs olisi ikinä päästänyt tällaista päivitystä ulos, koska miehen mottohan oli - Keskeneräisiä tuotteita ei myydä.

    Steven motto oli myös "real artists ship". Ja jos katsoo vaikka OS X 10.0- ja 10.1-versioita tai useaa inkarnaatiota Applen webbipalveluista, kuten .Mac ja MobileMe, on aika helppo huomata, että keskeneräisiäkin tuotteita on myyty.

    Olen käyttänyt iOS 6:tta jo pari kuukautta, varhaisista betoista lähtien ja mielestäni se oli tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta hyvässä kuosissa koko ajan. Mutta ehkä vaan olen tottunut tai en käytä softia jotka sinua ärsyttävät, olisi mukava kuulla vähän tarkemmin.

  7. MursuMafia72 @ 28.9.2012 13:48

    6@
    > siis esim. Musiikkisoittimen teema ei tule muualle (esim. Alku näytön pika soitin, "multitasking" valikon pika näppäimet, video soitin, jne.), tua uusi sininen "ylärivi" ponnahtaa aika ruman näköisen, Ja nua uudet teemat (musiikki soitimessa, apptoressa) ei sovi yhteen vanhan kanssa, eli olisi pitänyt päivittää vähän enemmän.

    > Ainakin omassa iphonissa ja ipodissa, ei kuva lista liiku niin sulavasti kun ennen.

    > Siis monissa valikoissa (esim. Musiikkisoitin, yhteistiedot) on ala- ja yläpalkkien kokoa lisätty, myös kirjain merkkien koko on kasvanut ja samoin myös itse listan. (Vain noin parilla parilla millillä mutta sen huomaa ja näkee, aika selvästi. Olen siis vertaillu iOS 5)

    > Siis kesken eräiseltä iOS 6 vähän tuntuu ja näyttää (yllä olevat asiat). Ja olihan sillä mottona aikaisemmin jotain "kopioimme katumatta, koska se on kehittymisen ainoa keino" myöhemmin... " revin samsungin palasiksi, koska se kopioi meidän tuatteita"

  8. AhKeefas @ 28.9.2012 15:32

    ne kartat, ne kartat...

  9. Jonahan @ 28.9.2012 15:58

    @7
    # Teemat

    Ei kai se alkunäyttö tai multitasking valikko ole ennenkään näyttänyt musiikkisoittimelta. Enkä oikein näe että pitäisikään. Ja ylipäätään olen sitä mieltä että kaikkien sofiten ei tarvitse näyttää samalta, pikemminkin päin vastoin, toki hyvän maun rajoissa ja poikkeava toiminnallisuus pitää olla hyvästä syystä.

    Värillisestä status barista olen samaa mieltä, en tykkää. Mutta toisaalta olen nähnyt myös toisenlaisia mielipiteitä, mm. tuolla:

    http://theindustry.cc/2012/09/26/subtle...lue-status-bar/

    Mittasin ja kuva.appin matriisi skrollaa laitteissani edelleen 60fps. Sitä nopeampaahan ei iOS:ssa voi ruutua päivittää. Mutta kuten sanottua, kuvia ei ole kovin paljoa (muutama sata) eivätkä ne ole mitään suoraan kamerasta-laatua (tosin luulisin että appi luo kuvista thumbit eikä näytä kokolaatuisia tuossa näkymässä).

    Yhteystiedoissa ero tulee siitä, että hakupalkki on aina näkyvillä. Musiikkisoittimen ala- ja yläpalkit ovat kyllä minun silmääni täsmälleen saman kokoiset verrattuna iOS 4:lla toimivaan iPod Touchiin (ei ole viivotinta käsillä enkä jaksa ottaa screenshotteja). Listan rivit ovat myöskin täsmälleen saman kokoiset. Lista on muuttunut siten, että header view ei enää ole puoliläpinäkyvä vaan läpinäkymätön.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 323 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 496 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia C5

Nokia C5

erseki "todella laadukkaan oloinen puhelin koska toimii nopeasti,puhelimen käynnistyminen kestää vain n 20 sek,(entinen nokia n73 kesti lähes minuutin),myös kamera käynnistyy nopeasti ja kun kameran käynnistää niin kuvan saa räpsäistyä viiden sekunnin kuluessa,ja valikot ym toimii nopeasti ja tämä ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi (19.5.2013 20:51)
AfterDawn etsii yhteistyössä Samsungin kanssa jäseniä AfterDawnin testiryhmään, jonka ideana on saada oikeita käyttäjäarvioita Samsung Galaxy S 4:sta suoraan AfterDawnin käyttäjiltä. Valitsemme ....
Kommentteja (13)
Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (10)
Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä (16.5.2013 17:40)
Applen App Store on yhtiön mukaan saavuttanut 50 miljardin latauksen rajan. Google ennätti juuri eilen ilmoittaa Androidin Play-kaupan yltäneen 48 miljardiin sovelluslataukseen, joten Applen ....
Kommentteja (7)
Microsoft: Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan Microsoft: "Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan" (16.5.2013 15:18)
Microsoft on vastannut Googlen aiemmin esittämään vaatimukseen Windows Phonen tuoreen YouTube-sovelluksen poistamisesta jakelusta. Googlen mukaan sovellus rikkoo useita YouTuben rajapinnan ehtoja, ....
Kommentteja (32)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.