*
 

Nokia paljasti Lumioiden hinnat Saksassa: 649 ja 499 euroa

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 27.9.2012 13:49 Kommentteja (14)
Nokia paljasti Lumioiden hinnat Saksassa: 649 ja 499 euroa Nokian syyskuun alussa tapahtunut uusien Lumia-mallien lanseeraus sai lehdistön epäilemään, että yhtiö on palannut vanhoihin pahoihin tapoihinsa, kun uutuuspuhelinten hinnoista tai saatavuudesta ei suostuttu antamaan virallisia lausuntoja. Nyt vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Nokia saa uudet Lumiat kauppoihin ajallaan, kun yhtiö on julkaissut viralliset hinta- ja saatavuustiedot ainakin Saksassa, Italiassa ja Venäjällä.

Nokia ei edelleenkään kerro tarkkaa julkaisupäivää, mutta yhtiö lupaa ainakin saksalaiskuluttajien saavan uudet Lumiat käsiinsä marraskuun aikana. Saksassa Nokian lippulaivan Lumia 920:n suositeltu jälleenmyyntihinta verojen jälkeen on 649 euroa. Nokian uuden strategian mukaan Lumia-malliston lippulaiva tulee myyntiin vain yhdelle operaattorille, joka Saksassa on Vodafone. Lumia-sarjan halvempi malli Lumia 820 saapuu myös kahden muun operaattorin valikoimaan. Sen hinta on 499 euroa verojen jälkeen.

Saksan lisäksi ennakkotilaus on alkanut virallisesti myös Italiassa, jossa Lumia 920:n hinta on 599 euroa. Lumia 820 on myös 499 euron hintainen myös Italiassa ja laitteiden luvataan saapuvan marraskuun aikana.

Vaikka Nokia ei ole vielä julkaissut uusien Lumioiden virallisia hintoja Suomen osalta, hintataso tuskin heittää kovin paljon muualla Euroopassa nähdystä tasosta. Lumioiden eurooppalainen hintataso ei myöskään ole varsinainen yllätys, vaan puhelinten hinnat noudattelevat paljolti yleistä tasoa. Silti esimerkiksi HTC:n Windows Phone -lippulaivan 8X:n hinta tulee epävirallisten tietojen mukaan olemaan noin 550 euroa.

Nokian tiedotteessa kerrotaan, että Lumia 920 saapuu ainakin Saksassa myyntiin keltaisena, punaisena, valkoisena ja mustana. Lumia 820:n värivalikoima on punainen, keltainen, valkoinen ja musta, joskin laite sisältää mahdollisuuden myös kuorten vaihtamiseen. Poissaolollaan loistaa edelleen aiemmista Lumia-malleista suosittu syaanin värinen malli, jonka on epäilty saapuvan myöhemmin jonkin operaattorin tarjontaan yksinoikeudella.

Molemmat Lumiat tukevat neljää eri LTE-taajuutta (800, 900, 1800, 2100 ja 2600 MHz), eli laitteiden pitäisi tulla myyntiin LTE-yhteyksillä myös Suomessa, mikäli operaattorit niin päättävät.

Päivitys 13:59: Nokia on julkaissut virallisen hinnoittelun myös Tanskan osalta. Tanskalaiset joutuvat maksamaan Lumia 920:stä 4900 paikallista kruunua eli 657 euroa.

Lisää uutisotsikoita

14 kommenttia »

  1. joou6657 (vahvistamaton) @ 27.9.2012 13:59

    Jos HTC Windows Phone 8S ennakoitu hinta 380€ pitää paikkansa, ei tarvi miettiä kumman ostan L820 vaiko HTC:n. Lumia 920 kiinnostaa toki muutoin, mutta viimeksi nokian lippulaivan ostosta jäi paha maku, nyt "ei uskalla" tutustus uuteen käyttikseen kalleimmalla mallilla..

  2. veikko222 (vahvistamaton) @ 27.9.2012 14:06

    HTC puhelinten hinnat varmaan verottomia ja todellinen ero nokian puhelimiin on kymppi tai pari

  3. Jeisus (vahvistamaton) @ 27.9.2012 14:17

    @1
    Joo kyllä itsekin mietin, että pitää päästä kokeilemaan laitetta pari päivää ennenko "uskaltaa" ostaa. Näin olen kyllä toiminut kaikkien puhelimien kanssa, mitä olen ostanut.

  4. AfterDroid @ 27.9.2012 14:31

    Tuo 820 on kyllä sellainen väliinputoaja että toista saa hakea. Kaikki 920:n herkut on pudotettu tuosta pois ja silti hinta 500e.

  5. MursuMafia72 @ 27.9.2012 14:31

    Ei tuu amerikassa menestyy, tolla hinnalla saa jo iphone 5 tai samsung galaxy s3:sen. Lumia 900 oli siks suosittu että se oli halpa.

  6. haga1 @ 27.9.2012 14:43

    Ainoa mitä 820 ei ole verrattuna 920 on PureView kamera.

  7. Pasi %&/ (vahvistamaton) @ 27.9.2012 14:55

    @MursuMafia72 Ei tainnut noissa olla AT&T hintaa? Jenkeissä operaattorien hinnoittelu on jotain aivan toista kuin nämä hinnat!

    Tosin et tainnut sitä tarkoittaakaan? :) Nokia varmasti myy vähemmän kuin kumpikaan noista mainitsemistasi puhelimista jenkeissä, mutta 920 on se tuote, joka nostaa Nokian taas vakavaksi peluriksi kaikilla markkinoilla vielä ennen joulua. Ensi vuonna tilanne on jo merkittävästi parempi ja markkinaosuudet aivan toiset kuin tänä päivänä!

  8. Bobakki (vahvistamaton) @ 27.9.2012 14:58

    @6

    Kannattaisiko lukaista speksit läpi ja miettiä mitä eroja näistä malleista oikeasti löytyy ja kommentoida sitten omaa typeryyttä lisää. HTC on parsa!

    http://www.nokia.com/fi-fi/tuotteet/puh...0/tuoteseloste/

  9. haga1 @ 27.9.2012 15:06

    Käytännön ero on tuo kamera ja näytön reso. En mä yksityiskohtaisesti jaksa eroja luetella.

  10. mckonen @ 27.9.2012 15:27

    #1 Ei uskalla ostaa winukka luuria?? Itse odotan eniten 8 luureja ja varsinkin pädejä, jossa 8 pääsee varsinkin oikeuksiinsa, SE on pädien seuraava juttu. NokianlLumista tekee nimenomaan ostamisen arvoiseksi kartat ja pureview kamera, karttoja oppi arvostamaan kun yrität suunistaa miljoonakaupungissa tai aasiassa jossa tienviitoista ymmärrä mitään...Toisaalta jos olisin ollut Nokian johtaja olisin pitänyt myös Meegon valikoimassa ja tuonut myyntiin sen näppis N9n, joka oli lähes jo valmis...
    Ken ei omista ennestää mac pctä, niin tulee todellisia hankaluuksia Iphonen kanssa, pelkästään tiedostojen siirto pc:stä on tuskaa Ithunesin kanssa, menee hermot...

  11. aloittaja. (vahvistamaton) @ 27.9.2012 15:52

    @2 Itseasiassa tuo mainitsemani hinta 380€ oli eilen mainittuna ikkunantakana.fi suvustolla, nyt en enää ole onnistunut ko. juttua sieltä löytämään, liekö ollut ankka..

    @10 Kuten sanoin, en välittäisi kokeille kallemmalla versiolla. Huono vertaus, mutta aikoinaan päätin antaa Symbian^3:lle mahdollisuuden ja ennakkotilasin Nokia N8:n. Taisi olla heti vuodenvaihteen jälkeen, kun koko Symbian käytännössä tapettiin. Nokian nykytila on vähän kiikun kaakun, liekö tuki jatkuu mihin asti, jos pahin käy? Ja muutenkin, koko käyttistä kun ei ole käyttänyt, niin ei halua ostaa kalleinta todetakseen ettei tykkää.. Mitä Nokian karttoihin taas tulee, niin ovat navigointia myöten koko Windows Phone 8 alustan käytössä, merkistä riippumatta.

  12. höhe (vahvistamaton) @ 27.9.2012 16:48

    Toivottavasti lumia 820 hinta on halvempi suomessa, jos ei niin en kyllä varmaan osta. Pitää katsoa jos tulee halvempana kytkyllä tai joulu alesta... harmi, kiinnostaisi kovasti :(

  13. Agent_007 @ 27.9.2012 17:53

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aloittaja.: @2 Itseasiassa tuo mainitsemani hinta 380€ oli eilen mainittuna ikkunantakana.fi suvustolla, nyt en enää ole onnistunut ko. juttua sieltä löytämään, liekö ollut ankka..

    Viime viikolla uutisoitiin Briteissä noista HTC:n hinnoista, jotka ovat verojen kanssa 225 puntaa (noin 283 euroa) ja 399 puntaa (noin 502 euroa).

    http://www.unlocked-mobiles.com/sim-fre...ee-p-84272.html
    http://www.unlocked-mobiles.com/sim-fre...ee-p-84273.html

  14. mcmopo @ 27.9.2012 19:31

    Itse odotan jollan julkaisuja ja teen päätöksen sen pohjalta. Windows puhelimia en ole käyttänyt ennempää mutta win8:n metro jätti tietokoneella niin karvaan maun suuhun että...

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 520 Nokia Lumia 520
alkaen 999 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 323 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 496 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 360 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 179 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Apple iPhone (8GB)

Apple iPhone (8GB)

Amstrad "Plussat: +iPod Miinukset: -ei ole moniajoa -ei voi lähettää MMS-viestejä -tekstiviestejä ei voi poistaa yksitellen -tekstiviestitilassa ei näy montako merkkiä olet kirjoittanut -ei voi kuvata videota -vain 2mpix kamera ilman MITÄÄN valaistusta -ei voi käyttää modeemina -bluetooth ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (6)
Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä (16.5.2013 17:40)
Applen App Store on yhtiön mukaan saavuttanut 50 miljardin latauksen rajan. Google ennätti juuri eilen ilmoittaa Androidin Play-kaupan yltäneen 48 miljardiin sovelluslataukseen, joten Applen ....
Kommentteja (7)
Microsoft: Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan Microsoft: "Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan" (16.5.2013 15:18)
Microsoft on vastannut Googlen aiemmin esittämään vaatimukseen Windows Phonen tuoreen YouTube-sovelluksen poistamisesta jakelusta. Googlen mukaan sovellus rikkoo useita YouTuben rajapinnan ehtoja, ....
Kommentteja (22)
Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa (16.5.2013 10:02)
Google vaatii Microsoftia lopettamaan viime viikolla julkaistun YouTube-sovelluksen levittämisen. Lisäksi kaikki jo asennettujen sovellusten toiminta tulisi estää kuluvan kuun 22. päivään mennessä. ....
Kommentteja (11)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy S III Mini Samsung Galaxy S III Mini
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Asha 203 Nokia Asha 203

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.