*
 

Nokia vaarallisilla vesillä Lumia 920:n hinnoittelun kanssa

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 27.9.2012 19:26 Kommentteja (39)
Nokia vaarallisilla vesillä Lumia 920:n hinnoittelun kanssa Nokia on paljastanut uuden sukupolven Lumioiden hintatiedot. Ennakkoarvioissa esimerkiksi Lumia 920:n suositushintaa on pidetty aivan liian korkeana.

Reutersin jutussa Lumia 920:n hintoja eri Euroopan maissa on verrattun Samsungin Galaxy S III:een, minkä perusteella nokialainen maksaa suunnilleen 25 prosenttia enemmän kuin sen korealainen kilpailija. Analyytikot ovat arvioineet hinnoittelupolitiikkaa uhkapeliksi, sillä siinä ei ole pienintäkään merkkiä markkinaosuuksien aggressiivisesta tavoittelusta.

Lumia 920:n heikkoudeksi voidaan lukea Windows Phone -alusta, joka on toistaiseksi kovin tuntematon asiakkaiden keskuudessa. Alhaisimmilla hinnoilla uusia asiakkaita olisi ollut helpompi tavoitella. Nyt asiakkaat saattavat tukeutua mieluummin edullisempaan puhelimeen, josta löytyy tuttu ja turvallinen Android. Suomeksi sanottuna Galaxy S III:een. Analyytikko Nick Dillonin mielestä puhelimet eroavat raudan puolesta varsin vähän toisistaan.

Esimerkiksi Saksassa Galaxy S III maksaa noin 530 euroa, kun Lumia 920:n hinta on 649 euroa. Italiassa ero S3:n hyväksi on 69 euroa ja Ruotsissa ero on noin 140 euroa.

EDIT: Todennäköisesti jälleenmyyntihinta uusilla Lumia-puhelimilla on totuttuun tapaan useita kymmeniä euroja pienempi kuin ennakkotilaushinta.

Lisää uutisotsikoita

39 kommenttia »

  1. squi @ 27.9.2012 19:32

    Tämä analyytikkojen huoli on vähän ihmeellinen, kun otetaan huomioon, että Galaxy S III:n hinnaksi kerrottiin julkaisun yhteydessä huimat 699 euroa. Kun laitteet tuli kauppoihin, niin todellinen hinta oli kuitenkin pienempi. En jaksa uskoa, että tuo nyt julkaistu ennakkotilaushinta olisi sama kuin lopullinen myyntihinta.

  2. Nseries @ 27.9.2012 19:39

    Miksi pitää tyytyä Androidiin? Onhan siellä hyllyssä vaikkapa Lumia 800 tai 900?

  3. Nseries @ 27.9.2012 19:41

    Niimpä näyttää olevan Samsungi 530€!?? Siinä teillä oikein hyvä hintavertailu :D

    Halvin hinta 585 €... että olipa hyvä uutinen! :D

    http://www.edukas.fi/tuote.cfm/23352/samsung_galaxy_s_3

  4. niin (vahvistamaton) @ 27.9.2012 19:49

    Eikös se nyt ole aivan sama. Kuukausimaksulla operaattorien hinnoittelemana ero/kk on kuitenkin korkeintaan euro sinne tai tänne. Hinta pitäisi olla puolet halvempi että sillä olisi merkitystä ostajalle. Ja kun tuote on huippulaadukas niin sitä ei pikkurahalla edes rakenneta.

    Mutta kuten @1 kirjoittaa, hinnat varmaan elää vielä... Toki fiksu toimittaja voisi tutkia vaikkapa lumia 800&900 ilmoitettuja hintoja ja miten sitten kävi kun tuote tuli kauppaan.

  5. Ashref (vahvistamaton) @ 27.9.2012 20:01

    @3 Niin. 530 eur oli SGS III hinta. Saksassa.

  6. KuukaudenVesterinen (vahvistamaton) @ 27.9.2012 20:07

    Hinnalla mitään merkitystä ole, tämän näkee selvästi kun vertaa ensimmäisen sukupolven, aggressiivisemmin hinnoiteltujen Lumioiden myyntilukuja järjettömän kalliin iPhone 5:n tai SGS III:sen vastaaviin. Puhelimen pitäisi vaan olla järjettömän mullistava ja "innovatiivinen"(päivän muotisana) jos käyttis on WP.

  7. ranemang @ 27.9.2012 20:09

    [viesti poistettu]

  8. jkij @ 27.9.2012 20:42

    Mistä löytyy sgs3 32gb hinta? siihen tätä pitäisi verrata.
    Tosin koreanpaska ei pärjää Nokian laitteelle millään osa-alueella.

  9. haga1 @ 27.9.2012 20:53

    Ja minkä takia vertailla vertailla puol vuotta sitten myyntiin tullut laitetta tuoreeseen? Dorkaa sanon minä..

  10. BFHST (vahvistamaton) @ 27.9.2012 21:01

    En tajuu miks markkinoiden parasta tekniikkaa/kattavinta pakettia pitäis myydä halvemmalla kuin muita

  11. haga1 @ 27.9.2012 21:07

    @10 +1

  12. simsim4 @ 27.9.2012 21:07

    @8 Yksi osaalue on sovellusten määrä ja toinen on näytön koko sekä tietenkin prossu joka ei mun mielestä ole kyllä hirveesti samsungin eduksi. Olispa kertonut että tollanen tulee niin en ois ehkä ostanut Notea mutta nyt on todella vaikea vaihtaa pienempään...

  13. Kdkdmfk (vahvistamaton) @ 27.9.2012 21:24

    Kuka ostaisi tuollaisen kiiltävän muovilelun windowssilla, kun samaan hintaan saa iphonen?

  14. Ranvier @ 27.9.2012 21:46

    @3: http://nordicelektroniikka.com/product_...f=Hintaseuranta

  15. Ranvier @ 27.9.2012 21:48

    @13: iPhone vitosta et ainakaan saa samaan hintaan. http://www.expansys.fi/apple-iphone-5-16gb-black-eu-237011/

  16. whiz_e_wig @ 27.9.2012 22:20

    200grammainen kamera,neiti kuorilla ja sävyillä?

    Nyt nokia oikeesti!

    Sanokaas nyt oikeesti miksi kukaan tuota paskaa haluaa!? xd

  17. joksak @ 27.9.2012 23:04

    16; markkinoiden himoittavin puhelinuutuus. Ostaisin heti jos ei olis Lumia 900:sta. Muista leireistä mielenkiintoisia luureja ainoastaan Motorolalla.

  18. FS88 @ 28.9.2012 04:24

    @16 No, samaa voidaan kysyy myös niiltä jotka ostaa android pohjasia tai iphone puhelimia.

  19. akse @ 28.9.2012 04:41

    @16 miks kukaa haluis mitään muutakaan paskaa? (iphone androidit?)

    neiti sävyt? ai se on neitipuhelin jos ottaa mustana, harmaana tai valkoisena vaan sen takia että saatavilla on myös keltainen ja punainen.. kylläpä täällä on fiksua porukka.

  20. ypsilon @ 28.9.2012 06:40

    Jos vaikka ne neidit ostaa? Kai puhelimia ostaa muutkin kuin finninaamaiset teinipojat.

  21. Mauriland @ 28.9.2012 08:36

    @20 isien rahoilla ;)

  22. FD (vahvistamaton) @ 28.9.2012 09:24

    Sanon vaan sen, ettei kehittyneemmällä käyttäjällä ole mitään tarvetta suljetulle windows alustalle.

  23. pain83 @ 28.9.2012 09:37

    @FD
    Niin "kehittyneet" käyttäjät varmaan käyttävät vielä suljetumpaa iOS:ia :D Eipä noita oikeasti avoimia alustoja ollut kuin Maemo ja sitä seurannut Meego Harmattan, tosin Meego Harmattan oli suljetumpi kuin N900 löytynyt Maemo.

  24. Fiksumpia? (vahvistamaton) @ 28.9.2012 09:40

    Jep, on se hienoa, kun joku toimittaja ja/tai analyytikko pystyy parissa minuutissa tekemään arvion siitä, mikä on tuotteen oikea hinta. Nokia on kuitenkin löytänyt kilpailukykyisille tuotteilleen aina oikean hinnan, jolla tuotteet on mennyt kaupaksi. On aika ylimielistä pitää itseään parempana asiantuntijana kuin valmistaja, joka on miettinyt asiaa useita kuukausia ja jonka tulevaisuus riippuu kyseisistä tuotteista. Fanipojat on tietysti oma lukunsa. Heillä kun ei ole mitään käsitystä edes tuotteen hinnan muodostumisesta oikeasti. Toinen toistaan tyhmempää porukkaa...

  25. OJ_Ghost @ 28.9.2012 12:17

    @16
    Näin Suomessa ja kelien kylmetessä vaikka siksi, että Lumia 920:sen näyttöä pystyy käyttämään hanskatkin kädessä. Tai siksi, että Lumia 920:sen kameralla saa kuvia myös auringonvaloa onkin koko ajan vähemmän tarjolla.

  26. OJ_Ghost @ 28.9.2012 12:19

    @24
    Totta. Ja AINA ennakkoon ilmoitettu hinta on ollut ennakkohinta. Sehän on vain niitä varten, jotka haluavat puhelimen ennakkoon ja ovat siitä valmiita maksamaan. Ennakkomyynnin jälkeen viilataan 50 € pois ja lähdetään siitä liikkeelle. Joten marraskuussa hinta lienee kokolailla 600 € ja ensi vuoden puolella se on sitten 550 €.

  27. Gathago @ 28.9.2012 13:46

    Galaxy S III ennakkohinta oli 699€, nyt halvimmillaan alle 500€
    Lumia 920 ennakkohinta on 649€
    Iphone 5 698-898€

    Galaxyn ja Lumian osalta alkuperäinen ennakkohinta, joka aina tippuu kyllä kun tuote myyntiin, kuten jos nyt katsoo Galaxyn hintoja. Iphone nyt maksaa tuon verran. Niin ihmettelen "asiantuntijoita" ja toimittajia jotka taas pakolla repivät huonoja asioita ja uutisia.

  28. Lumikki @ 28.9.2012 15:13

    Joo kyllä noi analyytikot taitaa olla tyhjänpäiväsisiä suunsoitajia, jotka ei ymmärrä yhtään mistä puhuvat tai yrittävät vääristellä julkisuutta mieleisekseen.

    Eihän tuo ennakkohinta ole sen kummempi kuin muittenkaan tuotteiden.

  29. AhKeefas @ 28.9.2012 15:24

    Kyse onkin siitä että mikä on juuri NYT SIII:n hinta
    Mutta toisaalta Nokia uutuus tarjoaa niin paljon ominaisuuksia
    että oikea vertailukohta onkin iPhone 5
    joka on, paitsi merkittävästi kalliimpi
    niin myös aivan tautisen huono mitä tulee uutuusarvoon
    jollei sellaiseksi lasketa karttojen kamalaa tasoa

    Premium tuotteesta premium hinta!
    Muutoin myynti jää vielä pienemmäksi,
    koska ajatellaan halpistuotteen olevan jotenkin huono

    Jouluna menee joka tapauksessa kaupaksi.
    Ennustan myynniksi 30-35 miljoonaa kpl

  30. Vilijo@ (vahvistamaton) @ 28.9.2012 18:46

    @2 Miksi pitää tyytyä Androidiin? Onhan siellä hyllyssä vaikkapa Lumia 800 tai 900?.

    Nokia Lumia 800 saa maksaa korkeintaan,ennen kuin menisi kaupaksi!!.

  31. Vilijo@ (vahvistamaton) @ 28.9.2012 18:48

    Siis...
    Nokia Lumia 800 saa maksaa korkeintaan 100euroa,ennen kuin menisi kaupaksi!!.

  32. Boss93 @ 28.9.2012 18:50

    @13 Tuon "muovilelun" Saa sentään naarmuttomana paketista ulos toisin kuin sen törkeän kalliin ja "innovatiisem" iPhone 5:n

  33. jarppi2 (vahvistamaton) @ 28.9.2012 18:54

    @8
    Aika hyvin osaat paskaa puhua!. =) Samsung Galaxy S3 ja Nokia Lumia 900 ovat ihan eri hintatason (myöskin teknisesti/ominaisuuksiltaan) älyluureja keskenään!. ;)
    Nokia kuuluu muutenkin siihen "perus-puhelin" luokkaan. =)

  34. Boss93 @ 28.9.2012 19:02

    @33 ... Kannattaiskos sun ensin kokeilla esim. Lumia 800:sta ennen, kun menet kommentoimaan mitään nokian "perus-puhelimista". Voin ihan molempia tunnustelleena sanoa, että Lumia 800 voittaa SGS II:n ainakin käsituntumassa.

  35. akse @ 29.9.2012 06:18

    @34 joillekkin se on peruspuhelin jos ei ole dual core.

  36. MennTalvLumia@ (vahvistamaton) @ 29.9.2012 07:48

    @25 Se kiinnostaa eniten,että kuinka hyvin puhelin myös toimii (ja varsinkin,kun akkua ei pysty irroittamaan ilman kunnollisia työkaluja)!!.Siksi ei ainakaan Nokia Lumiaa,vaikka olisi kuinka hyvä kamera.Nokia Lumia 920 taitaa toiminta-ajoiltaan hävitä mm.Samsung Galaxy S3 mallille!. ;)

  37. 1VarmaOstaja (vahvistamaton) @ 29.9.2012 23:29

    Lumia 920 tulee ostetuksi, saa nähdä mihin hintaan. Paras tarous voittaa. Lumia 900 myytiin uutena isoissa liikkeissä noin 530 euron hintaan. Jos selvästi parempi Lumia 920 maksaa noin 50 euroa enemmän, ei ollenkaan paha hinta. Kiinnostusta uuteen Lumiaan näyttäisi olevan mukavasti kavereilla, jotka harkitsevat siirtymistä älypuhelimiin

  38. OJ_Ghost @ 30.9.2012 12:42

    AhKeefas @ 28.9.2012 15:24

    "Kyse onkin siitä että mikä on juuri NYT SIII:n hinta"

    Eipäs olekaan. Kyse on siitä mikä on Lumia 920:sen hinta, kun sen myynti on kunnolla alkanut. Nyt ilmoitettu on ennakkohinta heille, jotka haluavat puhelimen ekana. S3:lle se oli jopa kalliimpi kuin tämä Nokian hinta.

    Esim. Lumia 900 maksaa nyt saman kuin Galaxy S2 (359 €).
    Lumia 920 tulisi päästä Galaxy S3:n kanssa samoihin hintoihin mahdollisimman nopeasti (tässä toki meillä kuluttajilla on omat lehmät ojassa myös).

  39. jjokkee @ 3.10.2012 12:20

    Toivotaan nyt, että saavat hinnan mahdollisimman alas, jotta köyhällä opiskelijallakin olisi varaa :D

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 520 Nokia Lumia 520
alkaen 999 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 323 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 496 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 360 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
alkaen 49 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia X3-02 Touch and Type

Nokia X3-02 Touch and Type

Bodomed "ominaisuudet ja hinta kyllä kohtaavat tässä puhelimessa! +kosketusnäyttö reagoi nopeasti +Wlan +5mpx kamera +Akun kesto viikon verran +kestävä puhelin -kaiutinrätisee jonkun verran kun puhuu kaiuttimeen -ei salamaa kamerassa -ei nopeaa muistikortin vaihtoa, joutuu aukaisemaan takakannen! ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (9)
Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä (16.5.2013 17:40)
Applen App Store on yhtiön mukaan saavuttanut 50 miljardin latauksen rajan. Google ennätti juuri eilen ilmoittaa Androidin Play-kaupan yltäneen 48 miljardiin sovelluslataukseen, joten Applen ....
Kommentteja (7)
Microsoft: Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan Microsoft: "Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan" (16.5.2013 15:18)
Microsoft on vastannut Googlen aiemmin esittämään vaatimukseen Windows Phonen tuoreen YouTube-sovelluksen poistamisesta jakelusta. Googlen mukaan sovellus rikkoo useita YouTuben rajapinnan ehtoja, ....
Kommentteja (26)
Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa (16.5.2013 10:02)
Google vaatii Microsoftia lopettamaan viime viikolla julkaistun YouTube-sovelluksen levittämisen. Lisäksi kaikki jo asennettujen sovellusten toiminta tulisi estää kuluvan kuun 22. päivään mennessä. ....
Kommentteja (11)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
HTC One S HTC One S
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Lumia 520 Nokia Lumia 520
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710

Linkkejä

Uutisarkisto

i>

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.