*
 

Applen toimitusjohtaja pyytää anteeksi karttasekoilua -- kehottaa käyttämään muita karttoja

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 28.9.2012 16:34 Kommentteja (6)
Applen toimitusjohtaja pyytää anteeksi karttasekoilua -- kehottaa käyttämään muita karttoja Applen toimitusjohtaja Tim Cook on julkaissut virallisen tiedotten, jossa pyydetään anteeksi yhtiön uuden karttasovelluksen asiakkaille aiheuttamaa turhautumista. Applelta on odoteltu virallista kannanottoa paljon julkisuutta saaneisiin ongelmiin, mutta virallinen anteeksipyyntö korkeimmalta taholta on yllättävä tapa. Yllättävä on myös Tim Cookin ratkaisu nykyisiin ongelmiin.

Yhtiön asiakkaille osoitetussa tiedotteessa Cook selittää, että karttojen tarkoituksena oli tarjota käyttäjille aiempaa enemmän ominaisuuksia kuten opastava navigointi, ääniohjaus sekä 3D-tila. Uudet ominaisuudet ovatkin saaneet kiitosta, mutta silti karttadatan puutteesta johtuvat ongelmat ovat muodostuneet isoksi esteeksi erityisesti muualla kuin Yhdysvalloissa asuville.

Applen toimitusjohtaja lupaa yhtiön työskentelevän taukoamatta karttojen parantamiseksi. Tarkkuutta parantaa muun muassa yli 100 miljoonaa käyttäjää, jotka voivat jättää palautetta ongelmia kohdatessaan.

Kirjeen yllättävin asia on Tim Cookin tarjoama ratkaisu karttaongelmien kiertämiseen sillä välin. "Sillä välin me parannamme karttojemme laatua, voitte kokeilla erilaisia vaihtoehtoja lataamalla App Store -kaupasta esimerkiksi Bingin, MapQuestin tai Wazen kartat tai käyttää Googlen tai Nokian karttoja menemällä heidän nettisivuilleen", Cook opastaa.
Tägit: Apple

Lisää uutisotsikoita

6 kommenttia »

  1. westfeld (vahvistamaton) @ 28.9.2012 16:53

    http://aani.nokia.fi/2012/09/28/17634/

  2. ep_ @ 28.9.2012 18:47

    Kieltämättä kummallinen liike Applelta suositella toisten ohjelmia. No nyt on tämäkin nähty.

    Sillä välin omenoille:
    http://m.maps.nokia.com/

  3. Jarissimo @ 28.9.2012 18:47

    OHHOH.. Tätä ei ole tapahtunut varmaan koskaan Applen historiassa.. Eipä olisi iSteve myöntänyt.. propsit tästä.

  4. ep_ @ 28.9.2012 19:36

    Steve varmaan kääntyi haudasaan tämän takia.

  5. munkki666 @ 28.9.2012 20:12

    @4

    taitaa olla jo aikamonin kerroin siellä tämän iphone 5 jäljilta :P

  6. ep_ @ 28.9.2012 20:29

    @5
    Sen verran on jo joutunut kääntyilemään, että arkun pohja kulunut puhki.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
alkaen 49 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 360 €
vertaa hintoja >>
Sony Xperia S Sony Xperia S
alkaen 403 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 323 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia C6-01

Nokia C6-01

3rd_party "Työnantaja lykkäsi tällaisen puhelimen kouraan, joten kerrotaan siitä nyt sitten jotain mietteitä. Fyysiset ominaisuudet ja näyttö Puhelin on yllättävän painava kokoonsa nähden (131g vs esim N8:n 135g). Toisaalta puhelin on myös erittäin tukeva ja takakannen saa irti ilman työkaluja, mitä ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (9)
Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä (16.5.2013 17:40)
Applen App Store on yhtiön mukaan saavuttanut 50 miljardin latauksen rajan. Google ennätti juuri eilen ilmoittaa Androidin Play-kaupan yltäneen 48 miljardiin sovelluslataukseen, joten Applen ....
Kommentteja (7)
Microsoft: Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan Microsoft: "Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan" (16.5.2013 15:18)
Microsoft on vastannut Googlen aiemmin esittämään vaatimukseen Windows Phonen tuoreen YouTube-sovelluksen poistamisesta jakelusta. Googlen mukaan sovellus rikkoo useita YouTuben rajapinnan ehtoja, ....
Kommentteja (29)
Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa (16.5.2013 10:02)
Google vaatii Microsoftia lopettamaan viime viikolla julkaistun YouTube-sovelluksen levittämisen. Lisäksi kaikki jo asennettujen sovellusten toiminta tulisi estää kuluvan kuun 22. päivään mennessä. ....
Kommentteja (13)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Sony Xperia S Sony Xperia S
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.