Applen viimeisimmässä iPhonessa on monien käyttäjien mukaan ollut ongelmia kirkkaan valon kuvaamisessa. Mashablen tekemässä testissä puhelimella otetuissa kuvissa näkyi violettia hohdetta, mutta tulokset olivat hieman epäselviä. Nyt Gizmodo kertoo Applen vastanneen valituksiin.
Asiakas teki Applelle kamerasta valituksen ja esimerkkikuvia tutkivat myös yhtiön insinöörit. Lopulta valitukseen vastattiin, että violetti hehku on iPhonen kameralle normaalia käytöstä ja se syntyy liian kirkkaasta valosta. Korjauksena ongelmaan ehdotettiin kirkkaan valon kuvaamisen välttämistä.
Mashablen testikuvissa samainen efekti onnistuttiin luomaan myös iPhone 4S:llä. Edellisen mallin kohdalla asia ei tuntunut kuitenkaan muodostuvan puhelimen hankkineilla ongelmaksi, toisin kuin nyt.
Joitain netissä pyöriviä kuvia katsellessa tulee myös ihmetelleeksi, mikä Applen mielestä on kirkasta valoa. Monissa kuvissa on selkeästi kuvattu aurinkoa tai kameraan kohdistettua lamppua, mutta toisissa taas valon määrä vaikuttaa ainakin maallikon silmään olevan sopivissa rajoissa, eikä kuvissa ole hälyttävän kirkkaita kohteita.








leipuri777 @ 2.10.2012 14:07
Tahtoo tollasen!!!
PJL78 @ 2.10.2012 14:07
Voi ei, no, harva iPhonea hankkii faktojen perusteella. Yleensä hehkutusten perusteella.
orwg87 (vahvistamaton) @ 2.10.2012 14:15
"mutta toisissa taas valon määrä vaikuttaa ainakin maallikon silmään olevan sopivissa rajoissa, eikä kuvissa ole hälyttävän kirkkaita kohteita."
Onhan tuossa kuvassa vaalea taivas kokonaan puhki palanut.
ypsilon @ 2.10.2012 14:27
Ihme kitinää. Jos ei halua käyttää iphonea niin kuin apple sanoo, niin hankkikaa sitten toinen puhelin. PR*L
Vlaadi @ 2.10.2012 15:06
http://appleinsider.com/articles/12/09/...ra-is-defective
munkki666 @ 2.10.2012 15:44
@5
ymmärsinkö oikein tuolta linkistä että asia olisi voitu ehkäistä laittamalla kalliimpi linssi(?) tjsp? ei oikein tuollainen sanasto hallussa enkä jaksa kattoa sanakirjasta sana sanalta joitain lauseita.
jos en ihan väärässä ole niin eikös ainakin 4s ollut aika kova kate? niin luulisi että 5 on myös eikä sinällään olisi ollut mahdoton idea laittaa sitä parempaa palikkaa ja ehkäistä tämä, pitämällä silti hinta samana.
erixon1 (vahvistamaton) @ 2.10.2012 16:00
hyvät katteet ja hyvät laitteet. applen lampaat määkii. *BÄÄ, BÄÄ*
peltsip @ 2.10.2012 16:23
No semmosta se on noilla perunakameroilla. Tai no, suunnittelupöydällä olisi ollut estettävissä mutta eipä tainnut kiinnostaa kun ollut muut ominaisuudet tärkeämpiä?
Kirkkaat valonlähteet käytännössä aina synnyttävät haamukuvia, huntua, sun muuta koska valo heijastelee hallitsemattomasti linssistön sisällä. Ongelma voidaan minimoida käytännössä lähes näkymättömäksi järjestelmäkameroissa ja erittäin minimaaliseksi kännyköissä niin kauan kun linssi on puhdas (ei sormenjälkiä sun muuta mähmää). Se vaan aiheuttaa sen että pitää tehdä kompromisseja ja karsia jostain muista ominaisuuksista.
peltsip @ 2.10.2012 16:26
ps, @5:n linkki on kyllä niin puhdasta bullshittiä ettei mitään rajaa kun tarkemmin luin mitä siellä väitetään. Kromaattiset aberraatiot erottuu ensimmäisenä korkeiden kontrastierojen rajojen vierestä, ei koko kuva-alalta.
Jeva @ 2.10.2012 20:29
@9 en juttua sen tarkemmin lukenut, mutta kuvaa katsoin
http://photos.appleinsider.com/12.09.26-PurpleHaze-2.jpg
Eihän tuolla oikein missään voi sitten kuvata ilman tuota violettia hohdetta..? Ei tuossa nyt mielestäni niin kovin kirkasta ole.
Nuo "hienot"termit taasen eivät minulle kerro paljon mitään.
Aiemminkin tästä jo luin, mutten siihen kiinnittänyt sen kummemmin huomiota ja pidin suht normaalina.. Nyt kun noita kuvia katsoo niin aika paha moka ainakin omasta mielestäni. Onkohan tuota kameraa kokeiltu ollenkaan ennen myyntiintuloa?
himpo @ 2.10.2012 23:32
Seuraavassa mallissa varmaankin jo niin huono kamera että suositellaan ettei kannata kuvata valoa ollenkaan ;)
ProfaneX @ 3.10.2012 01:31
It's not a bug it's a feature.
peltsip @ 3.10.2012 08:28
@10, pystyy kuvaamaan aika paljonkin kaikkea ilman violettia hohdetta. Esimerkkikuvassa on sekä ikkuna josta todennäköisesti paistaa aurinko suoraan sisään että pimeä huone. Eli siis kuva epäonnistuu joka tapauksessa kännykkäkameroilla. Käännät vähän kameraa ja pistät kättä hajavalon eteen (niin että se juuri ja juuri jää kuvan ulkopuolelle) niin ei pitäisi näkyä enää violettia.
Nyt siis puhutaan tästä ilmiöstä:
http://cameron-photo.com/files/gimgs/20_lensflare0703.jpg
ja tarkoitan siis noita värillisiä pylpyröitä jotka syntyvät kun kirkkaasta valonlähteestä tulevat valonsäteet pomppii ja taittuu etulinssin ja kuvakennon välillä.
mckonen @ 3.10.2012 09:47
Kaikkien aikojen mahtavin luuri;
- hieno käyttis, hienot ikonit ruudulla rivissä, joita klikkaamalla käynnistyy peli tai vastaava hyödyllinen juttu..
- laadukas kamera
- Ithunes ohjelmalla voi ostaa edullista musiikkia luuriin (jos joku on keksinyt miten se jailbreikataan windowsin kanssa yhteensopivaksi)
- Applen oma navigointisovellus automatkoille (kävelyreiteille jetaan paperiversiot), mutta riittävä kaikille Iphonen käyttäjille :)
3rd_party @ 4.10.2012 08:25
NyTeknikin sivuilla on vertailu iPhonen ja Canonin järkkärin välillä. Lopputulos sinänsä ei ole yllätys, mutta mikä on silmiinpistävää, on se että myös nyTeknikin kuvassa on tuota violettia hehkua. Ja sitä kuvaa ei kyllä ole otettu aurinkoa vasten.
http://www.nyteknik.se/popular_teknik/t...icle3545907.ece
iPhone kuva: http://img.svbtle.com/dcurtis_24268809838680_raw.jpg
Jeisus (vahvistamaton) @ 9.10.2012 16:25
@14. Applen oma navigointisovellus on todella mainio jos haluaa mm. käyttää keskimäärin enemmän bensaa pienien ohiajojen takia. Jalan tuo on kanssa kätevä, koska varmasti tulee ylimääräistä lenkkiä!