Nokia on julkistanut tuloskatsauksensa vuoden kolmannelta neljännekseltä. Siitä selviää, että yhtiön suunta tuottavuudessa on oikea, sillä tappiota tuli kosolti vähemmän kuin alkuvuonna. Lumioiden myynti on kuitenkin ollut pettymys.
Lumioita myytiin katsausajalla vain 2,9 miljoonaa kappaletta, mikä on selkeästi vähemmän kuin kilpailijat ovat onnistuneet myymään omia tuotteitaan. Nokian älypuhelinmyyntiä varjostivat Windows Phone 8 -laitteiden julkistukset, sekä edelleen jonkin verran murrosvaihe siirtymässä Symbianista Windows Phoneen. Viimeisellä neljänneksellä myynnin voidaan ehkä odottaa nousevan, kun tuoreet mallit pääsevät markkinoille.
Tappiota yhtiö teki edelleen, mutta kuitenkin "vain" 576 miljoonaa euroa. Takkiin tullut summa vastaa kahdeksaa prosenttia yhtiön vuosineljänneksen liikevaihdosta (7,24 miljardia euroa). Se on paljon vähemmän kuin esimerkiksi kolmena aiempana neljänneksenä. Edellisellä neljänneksellä tappiota kirjattiin 826 miljoonaa euroa.
Kokonaisuutena Nokia myi laitteita lähes 83 miljoonaa kappaletta. Myynnistä suurin osa tuli niin sanotuista peruspuhelimista, jotka Nokia kokee edelleen vahvaksi alakseen. Esimerkiksi Asha-puhelimet ovat menneet kaupaksi hyvin - niitä myytiin 6,5 miljoonaa kappaletta.








Aloc @ 18.10.2012 14:33
Kuka haluaisi ostaa puhelimen millä ei ole varsinaisesti tulevaisuutta?
OJ_Ghost @ 18.10.2012 14:34
WP8:a odotellessa. Ei ollut siis yllätys.
Toimitus olisi voinut lisätä juttuun tiedot aiemmista myyntiluvuista Lumioiden osalta. Tai muiden WP-valmistajien lukuja...
ttrtr (vahvistamaton) @ 18.10.2012 14:36
Nokia toimitti kolmannella neljänneksellä vain 300 000 puhelinta Pohjois-Amerikassa, kun vielä toisella neljänneksellä luku oli 700 000.
OJ_Ghost @ 18.10.2012 14:39
@1
Tarkennatko?
Ei kai WP7 tukea mihinkään olla vielä lopettamassa? Sen enempää kuin esim. vanhempien Androidien jne.
Ja kaikki muutkaan laitteet eivät päivity hamaantulevaisuuteen, jos WP7.5 -> WP8 muutosta koitit hätyytellä.
WP7.8 päivitys sen sijaan tulee aiemmille puhelimille. Sisältäen sen tärkeimmän eli käyttöliittymäpäivityksen. Sikäli näkisin pari sataa maksavan Lumia 800:sen erittäin houkuttelevana. Jopa harkitsinkin hetken, mutta taivuin haluamaan uusinta. :)
Nyt voi toki sanoa, että WP7.8 olisi ehkä voinut tulla jakoon jo vaikka kesällä. WP8:n käyttöliittymää olisi siten saatu markkinoitua ja myyntiä kasvatettua... Toisaalta kenties se olisi voinut viedä osan WP8:n myynnistä sitten taas...
Aruzo @ 18.10.2012 15:03
@4
Tuskin olisi/tulee WP7.8 syömään hirveästi WP8:n markkinoita vaikka olisi aikaisemmin julkistettukin, 7.8 kun on tarkoitettu juurikin niille laitteille johon täyttä kasia ei jostain syystä pystytä asentamaan.
Ja nyt sitten nousuun Nokiakin, WP8 saadaan purkista ulos ja viimeiset Symbianin jämätkin vihdoin pois markkinoilta, ei tästä varmaan voi enää muuta kuin nousta :)
perhana @ 18.10.2012 15:21
En tuota englanninkielistä raporttia jaksa itse edes yrittää ymmärtää, mutta mielenkiintoista kuitenkin että kaikkialla muualla pääuutinen Nokian tuloksesta on että se oli yllättäen 78 miljoonaa euroa voitollinen, mutta Afterdawn sitten päätti että ainoa uutisotsikon arvoinen asia on se että Lumioita myytiin vain 2,9 miljoonaa kappaletta jaksolla jolloin monet odottavat uusien wp8 puhelinten julkaisua.
Mistä muuten tuo afterdawnin tieto että yhtiö teki edelleen tappiota on peräisin, onko kaikki muut uutiset sitten väärässä kun niissä väitetään yhtiön tehneen voittoa?
http://www.hs.fi/msn/talous/Nokia+teki+.../a1305608146040
AshaFullTouch (vahvistamaton) @ 18.10.2012 15:33
"Esimerkiksi Asha-puhelimet ovat menneet kaupaksi hyvin - niitä myytiin 6,5 miljoonaa kappaletta."
Siis pelkästään kokonaan kosketusnäytöllisiä Ashoja myytiin tuon verran, muut Ashat vielä lisäksi. Osavuosikatsauksesta: "Uusien täysin kosketusnäytöllisten Nokia Asha -älypuhelinten myynnin aloitus oli vahva kappalemääräisen myynnin ollessa 6,5 miljoonaa laitetta vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä. "
OldWinterSnow@ (vahvistamaton) @ 18.10.2012 15:58
http://www.tietokone.fi/uutiset/nokian_...iljoonaa_lumiaa
Lumiat ovat menneen talven Lumia!!!. =)
3rd_party @ 18.10.2012 16:02
@6 Nokia teki tuon verran tappiota, kun huomioidaan kertaerät. Ilman niitä tuli voittoa, mikä on Nokialle erittäin hyvä uutinen. Toki voittoa täytyy pian tehdä jo kertaerien jälkeenkin, mutta suunta on hyvä.
EDIT: Nokia tosiaan ylitti analyytikkojen mediaaniodotukset käytännössä kaikilla mittareilla: liikevaihto oli odotettua suurempi, kassa hupeni odotettua vähemmän ja ennen kertaeriä tuli voittoa ennakoidun reilun 250 M€ tappion sijaan. Siihen nähden tosiaan aika negatiivissävytteinen uutinen.
OldWinterSnow@ (vahvistamaton) @ 18.10.2012 16:02
@7
"Esimerkiksi Asha-puhelimet ovat menneet kaupaksi hyvin - niitä myytiin 6,5 miljoonaa kappaletta." Lumioita myytiin katsausajalla vain 2,9 miljoonaa kappaletta, mikä on selkeästi vähemmän kuin kilpailijat ovat onnistuneet myymään omia tuotteitaan.
Samsung on myynyt Galaxy S2 ja S3 malleja tuossa ajassa jo MONINKERTAISESTI enemmän!. ;)
simsim4 @ 18.10.2012 17:00
@10 So? Nokiaa on rajoittanut wp7:n rajoitukset ja symbian sekä meego. Samsung taas on tasaisesti mennyt eteenpäin kun ei ole käyttis huolia. Ei ole ihme että on mennyt enemmän. Ja epäilen tota moninkertaisesti ehkä 2x mutta tuskin 3x.
ei_pling_pling (vahvistamaton) @ 18.10.2012 17:28
@8-11: Samsungtrolli ei vissiin ymmärtänyt @7:n pointtia. Uutisessa on virhe. Nokia möi pelkästään kokonaan kosketusnäytöllisiä Ashoja 6,5 miljoonaa. Kaikenkaikkiaan Ashoja on myyty paljon enemmän kun mukaan luetaan ei fulltouch Ashat.
ituttaaaatanasti (vahvistamaton) @ 18.10.2012 17:32
Ei hemmetti, 2,9m Lumiaa. Suomalaisille täysin tuntematon Pantech myy enemmän älyluureja kuin Noksu kvartaalissa.
On kyllä Elop ja ääliömäinen hallitus saanut aika tehokkaasti tuhottua karmealla WP-strategialla tämän ex-jättiläisen. Hävettää.
reiniheino (vahvistamaton) @ 18.10.2012 17:52
RIP Nokia. Nokian peli on pelattu.Kaikki ei vain yksinkertaisesti haluan WP-puhelimia, koska anroid on parempi.Nokia raiskasi myös ton LUMIA 920 WP8, mutta se puhelin on paras mutta WP8? EN IKINÄ OSTA!
ihansartanansama (vahvistamaton) @ 18.10.2012 20:44
Androidit on älypuhelimia. Ashat eivät. Pari kvartaalia ja putoaa niidenkin myynti.
Nokia ei käytännössä valmista enää älypuhelimia, vanhentuneina myyntiin tulleet WP:t ei sellaisia ole ja Symbian-malleja ei 808:n jälkeen ole julkistettu. Ihme touhua.
arivesa @ 18.10.2012 22:31
Mikäs tässä on seuratessa tapahtumia.Hirmu hyvältä ei näytä.
Aika näyttänee totuuden.Ostajat lopulta ratkaisee,aina.
arivesa @ 18.10.2012 23:14
Uutisten mukaan jenkkifirmat aikovat suosia WP kasia hankinnoissaan.
Hölmöä olettaa, että tuo sataisi Nokian laariin.
Ihan toimivia saa ostaa muilta,vailla loputtomia takuuongelmia.
cassu1041 @ 19.10.2012 08:45
Ostakaa samsung, pääsette tuskistanne
raidi@ (vahvistamaton) @ 19.10.2012 12:01
@18 Olen samaa mieltä!.
http://www.tietokone.fi/uutiset/nokian_...ntit_pelastavat
Eflop osaa puhua,mutta...mutta muut asiat ovatkin sitten jotain ihan muuta!.
kalletuskukkonen (vahvistamaton) @ 19.10.2012 17:15
@17 Takuuongelmia? Nokian kanssa? Missä? Milloin? Mitä? Ei pienintäkään ongelmaa sen asian suhteen ja jos lähdetään vertaamaan kilpailijoiden kanssa niin on muuten siellä melkoisia ongelmia.
arivesa @ 21.10.2012 18:35
@20 Kuningaskuluttajassa hetki sitten asiaa ruodittiin.Nokian asiakkuusjohtaja Oikarinen vastasi,että kolmannen takuukorjauksen jälkeen laite vaihdetaan uuteen,neljännen jälkeen "vastaavaan".
Asiakas kuitenkaan ei ollut saanut kolmannen pimenemisen jälkeen uutta.
Jotain tämäkin kertoo Lumian laadusta. Löytynee Arenasta edelleen.
TuskaaPaatista @ (vahvistamaton) @ 21.10.2012 22:33
@21
Nokia Lumia on menneen talven Lumia!.
syrtek66 @ 21.10.2012 22:39
tekniikka sisällä ei ole semmoista mihin nokia pystyy enään vaukuttamaan eli rauta on tietyn speksien ja muotin kautta tullut noksulle ja siitä sitten muokattavaksi eteenpäin. Sinänsä puhelimet ovat semmoisia rauta virityksiä ettei näiden korjaaminen kannata vaan tietyn tason virheet tulevat paljon halvemmaksi antaa vain uusi tilalle. Ja asiakas olisi tyytyväinen ...