Japanilainen Sony Mobile on tiedottanut, että yhtiön vuoden 2011 älypuhelimet eivät saa uutta Jelly Bean -päivitystä. Yhtiön uusimmatkin älypuhelimet saavat odottaa Jelly Bean -päivitystä vuoden 2013 alkuun.
Sonyn uusimpiin malleihin kuuluvat Xperia T, Xperia V ja Xperia TX saavat päivityksen vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen puolivälissä eli aikaisintaan helmikuussa. Myös mallit Xperia S, Xperia acro S, Xperia ion, Xperia P, Xperia go ja Xperia J saavat Jelly Bean -päivityksen, mutta yhtiö ei vielä antanut aikataulua päivitykselle. Sony on luvannut tiedottaa asiasta myöhemmin.
Sonyn vuotta 2012 vanhemmille puhelinmalleille Androidin Ice Cream Sandwich 4.0.4 jää viimeiseksi käyttöjärjestelmäversioksi. Sonyn mukaan yhtiö ei päivityksellä pystyisi takaamaan käyttäjille sellaista käyttökokemusta, jota sekä yhtiö että käyttäjät vaativat.








Malboro @ 21.10.2012 01:59
No huhhu! Mikä näissä päivityksissä on niin vaikeaa? Ja miks tarvitsee olla tusina eri mallia. >_< Ilmeisesti Sony on unohtanut, että niitä puhelimia pitäis päivittääkin. Noh eipä onneks itselle ikänä ole tulossa Sonyn puhelinta...
Mm (vahvistamaton) @ 21.10.2012 10:35
Siis toki ymmärrän sen ettei puhelinta kannata päivittää jos se oikeasti vaikuttaa käyttökokemukseen ja laskee sitä huomattavasti. Itselläni on Xperia Ray ja olen ollut ihan tyytyväinen uusimpaan 4.0.4 versioon (pidin tosin Gingerbreadistä enemmän...),mutta kyllä puhelinten pitäisi olla päivitettäviä ainakin kahdeksi vuodeksi, nooh, ehkä Sony jotain tästä oppii. :)
ypsilon @ 21.10.2012 12:15
Tässä hyvä syy hypätä ikelkkaan. Itse ainakin olen tuskastunut oman sgs+ mallin päivityksiin. Versio ei taida 2.3.6 enää nousta ja bugeja löytyy vaikka muille jakaa. Kivoimpana ehkä se että puhelin tykkää järjestellä kuvakkeita mielensä mukaan kun muisti käy vähiin.
Ranvier @ 22.10.2012 08:29
@3: Itse suositetlen laittamaan custom rommin. Esimerkiksi vaikkapa Cyanogenmodin tai DarkyROMin. Itselläni on alkuperäinen SGS ja siihen asennettuna Cyanogenmod 10. Justiin päivittyy OTAna viimeisimpään nightly buildiin. Hienosti toimii. Suosittelen.
ypsilon @ 22.10.2012 09:42
Voisin asentaakin, jos saisi ohjeet for dummies.
ptjuhis (vahvistamaton) @ 22.10.2012 12:59
ypsilonille komppausta... Mulla oli vielä vähän yli vuosi sitten SGS ja kyllästyin täysin virallisten päivitysten saatavuuteen ylipäätään . Ei takeita laitteista, eikä aikatauluista. Nyt iMaailmassa homma toimii - ei täydellisesti täälläkään, mutta selkeästi paremmin, kuin Androidilla. Veikkaan, että Android tulee kompastumaan isosti tähän ongelmaan. Turhaa pitää puheita julkistustilaisuuksissa, kun suurinta osaa käyttäjiä "herkut" eivät tule koskemaan.
D00mer @ 23.10.2012 20:52
Omassa xperia neossa on ollut jelly bean aika kauvan, ja hyvin toimii, joten kumma kun vanhat mallit ei saa päivityksiä joko ollenkaan tai kestää ikuisuuden, ja silloinkin on bugisia