Nokia kehottaa Lumia-puhelinten omistajia tarkistamaan, että puhelimen aikavyöhyke seurailee Suomen virallista aikaa. Yhtiön mukaan ohjelmistovirheen vuoksi muutamissa puhelimissa aikavyöhyke on seurannut toisen samalla aikavyöhykkeellä sijaitsevan maan aikaa, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia kelloja siirrettäessä.
Lumiasta kannattaa siis tarkistaa, että aikavyöhyke on UTC+02 Helsinki. Osassa UTC+02-vyöhykkeen maista kuten Jordaniassa siirrytään talviaikaan jo torstain ja perjantaina välisenä yönä. Jos puhelin seuraakin väärää maata, saattaa aamuherätys myöhästyä tunnilla vääränä päivänä.
Nokian Ääni-blogissa neuvotaan, että ajanhallinnan voi asettaa manuaaliseksi, jolla varmistetaan kellon pysyminen oikeassa ajassa. Asetus löytyy valikosta Asetukset - > Päivämäärä + kellonaika, josta automaattisen määrityksen voi ottaa pois käytöstä sekä asettaa aikavyöhykkeen manuaalisesti Suomen aikaan.
Nokia lupailee ongelmaan korjausta tulevan ohjelmistopäivityksen myötä.








johtaja59 @ 25.10.2012 12:38
Nokia seuraa Applen jalanjälkiä...
LumiaFlop @ (vahvistamaton) @ 25.10.2012 12:49
Ei ole ensimmäinen kerta,kun on Nokia Lumia puhelimet kyseessä,ja samanlainen ongelma vielä uudestaan!!.
JesseKristian (vahvistamaton) @ 25.10.2012 13:38
No voi nyyh miten hirvittävä ongelma. En lähtisi kyllä edes puhumaan samassa lauseessa Applen IOS6-ongelmien kanssa.
MursuMafia72 @ 25.10.2012 14:40
3@
En kyllä lähtisi vertaamaan Wp7/8 iOS 6, kyllä se on vielä valovuosia edellä.
Ja mitään uutta/mullistavaa microsoft ei ole tuonut markkinoille vuosiin, se kyllä tulee kaikkien perässä.
veeman07 @ 25.10.2012 15:05
@4 tarkoitat siis varmaan toisin päin?
Abcabc375 @ 25.10.2012 15:10
@4 Täysin samaa mieltä
Junde_ @ 25.10.2012 15:28
Ihan hyvä että afterdawn uutiset tulee RSS :P en olis muuten tajunnut vaihtaa :P
pkaksp @ 25.10.2012 15:59
Omassa puhelimessa automaattinen aikavyöhykkeen asetus vaihtoi vyöhykkeeksi Istanbulin jatkuvasti. Otin automaatin pois ja laitoin käsin sen seuraamaan Helsingin aikaa.
FrostRose @ 25.10.2012 16:20
Itselläni automaattinen aikavyöhykkeen haku oli +3 bagdadissa.
WOHOOW!!!. (vahvistamaton) @ 26.10.2012 12:08
http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/n...sta/a850808?v=t
Nokia ja Microsoft osaavat hommansa,ohjelmoinnissa!!.
WOHOOW!!. (vahvistamaton) @ 26.10.2012 12:12
Toisilla toimii puhelimet...(Android) ja toisilla taas kaikki menee "..tuiksi" (Windows Phone)...!.
NokianMoka/Mokia! (vahvistamaton) @ 26.10.2012 16:17
http://www.mtv3.fi/uutiset/it.shtml/201...llojen-sekoilua
zipzap @ 26.10.2012 19:33
Lumia: aika- ja paikkamatkustusta
EflopRatt@ (vahvistamaton) @ 28.10.2012 19:00
"Vettä lisää kiukaalle" eli... http://www.iltalehti.fi/digi/2012102816257666_du.shtml
PelleEflop @ (vahvistamaton) @ 28.10.2012 19:14
Nokian viestintäpäällikkö Tomi Kuuppelomäki kertoo,että viime yön tapahtumat olivat jo etukäteen tiedossa,koska (vastaavanlaisia ongelmia oli koettu aiemminkin).(-Korjaamme asian sitten seuraavan ohjelmistopäivityksen yhteydessä, hän vakuuttaa).
http://www.iltalehti.fi/digi/2012102616251418_du.shtml
Vieläkö tulee kolmaskin päivitys,joka korjaa tämän ongelman???. =)
abckissakävelee@ (vahvistamaton) @ 28.10.2012 19:24
Nokian sivustolla kehoitetaan ottamaan automaattinen määritys pois käytöstä ja valitsemaan manuaalisesti oikea aikavyöhyke.Kun puhelin on Helsingin aikavyöhykkeellä, se siirtyy automaattisesti talviaikaan,kun Suomessa siirretään kelloja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Kyllä Android puhelimissa (Samsung,LG,...) tämä toimii!. ;)
steve jobby (vahvistamaton) @ 28.10.2012 20:02
oma lumia 610 päivittyi ihan automaattisesti, sen sijaan oikeasti asioista kiinnostuneet voivat tutkia nettiä ja huomata tämänkaltaisia ongelmia mm. htc:n ja kaikkien suomalaisten suosikkifirman samsungin matkaviestimien kanssa. Ketään se nyt ei tietenkään haittaa eikä se täällä suomessa liiemmin uutiskynnystä ylitä koska noksun morkkaus on muoti-ilmiö ja isoimman nettikikkelin omistaa se kuka kusee eniten nokian päälle.
joku tässä edellä vielä itkee että pitää oikeen manuaalisesti valita Helsingin aikavyöhyke. hohhoijaa enpä olisi itse moista tullut ikinä ajatelleeksi. siis että meillä suomessa pitää valita helsingin aikavyöhyke? eihän?