Samsung on tänään julkaissut vuoden kolmannen neljänneksen talouslukunsa, jotka olivat vielä yhtiön aiempia ennusteitakin paremmat. Korealaisjätin liikevoitto lähes kaksinkertaistui vuodentakaiseen verrattuna, kun viivan alle jäi vajaan viiden miljardin euron tulos. Hyvän tuloksen taustalla oli pääasiassa liukkasti sujunut puhelinmyynti, joka toi taloon noin kaksi kolmasosaa koko liikevoitosta.
Yhteensä neljänneksen aikana puhelimia kaupattiin huimat 57 miljoonaa kappaletta, mikä on Strategy Analytics -laitoksen mukaan historiallisen suuri luku koko alalla. "Samsung myi 56,9 miljonaa puhelinta ja saavutti 35 prosentin markkinaosuuden vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä. Kyseessä on suurin määrä mitä yksittäinen valmistaja on ikinä myynyt yhdellä vuosineljänneksellä", Strategy Analyticsiltä kerrotaan.
Ennätyksellisisitä luvuista huolimatta Samsungin osake laski muutamilla prosenteilla julkistuksen jälkeen. Syyksi on arvioitu esimerkiksi Applen kanssa käytyjen kiistojen aiheuttamaa painetta ja niistä aiheutuvia epävarmoja tulevaisuudennäkymiä.
Samaan aikaan Apple on ilmoittanut myyneensä 27 miljoonaa iPhone-puhelinta, mikä on taloudellisesti merkittävämpi määrä, johtuen Applen puhelinten hyvistä myyntikatteista.
Tägit:
Samsung








arivesa @ 26.10.2012 20:08
Ompun ostajat siis antavat vapaaehtoisesti yli tuplasti hilloa katteeksi.
Hyvin junailtu,mutta kuinka pitkään toiminee? Ostaja voi myös ryhtyä vaatimaan vastinetta rahalleen.Ennenpitkää niin käyneekin.
FiftyFifty @ (vahvistamaton) @ 26.10.2012 20:18
Apple ja Samsung ovat suurimmat pelurit älypuhelinmarkkinoilla,mutta katteet ovat vähän kovemmat Applella!!!.
LG tulee heti kolmantena,mutta kauas vielä jääneenä.
MursuMafia72 @ 26.10.2012 22:09
Pitää myös ottaa huomioon että noin ylipuolet samsungin myynnistä on halpis puhelimia. Jolloin Niissä kate on paljon pienenpi.
Ja itelläkin on kaksi samsungin halpista ihan varalla, koska halvalla sai.
arivesa @ 26.10.2012 23:31
@2 Järjetön kate b-tavaralla tarkkoittaa hölmöjä ostajia.
Loppuu aikanaan. Perusteettomana.
whiz_e_wig @ 26.10.2012 23:53
Lainaus:@2 Järjetön kate b-tavaralla tarkkoittaa hölmöjä ostajia.
Loppuu aikanaan. Perusteettomana. Puhumattakaan tuulipuku nokia uskovaisista jotka vannoo kiinan olevan suomessa edelleen.
FiftyFifty @ (vahvistamaton) @ 27.10.2012 00:07
@5
Niin kauan,kun Nokia käyttää vain Windows Phonea niin ei ole mahdollisuuksia taistella 3.suurimman joukossa!!.
simsim4 @ 27.10.2012 15:17
"Vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä"??? oiskohan kuitenki 2012 kyseessä...
-2012 Q3@ (vahvistamaton) @ 27.10.2012 17:48
@7
Yep,siis "Samsung myi 56,9 miljonaa puhelinta ja saavutti 35 prosentin markkinaosuuden vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä.
himpo @ 27.10.2012 18:51
Strategy Analytics on varmaankin saanut tulevaisuudesta vuodetut myyntiluvut, näitä vuotoja joskus tapahtuu.
simsim4 @ 28.10.2012 01:32
Varokaa aika poliisit tulee...
Curvy2 @ 28.10.2012 01:52
Tässä nyt mitään itkuvirsiä kannata Nokian takia veisaamaan.
Subjektiivinen näkemykseni on, että iompppu hinnoittelee pian ittensä ulos, jollei ala peli selvitä. Mitä nää tyhjänpäiväset käräjänkäynnitkään oikein on?
Aika pitkällehän Nokia koko systeemit kehitteli, olisiko sittenkin pitänyt patentoida enemmän?
Johan me käytettiin kosketusnäyttöjä armeijan jutuissa 90- luvulla...
Sitten vielä käytettiin Samsungin halpis videoita.... Ja minkalainen firma siitä nyt on syntynyt.
Kannattaa aina muistaa, että kun on tahtoa ja innovaatioita ja yhteenpuhaltamista, niin voi syntyä suurtakin.
Never say never again.
raidi@ (vahvistamaton) @ 28.10.2012 11:03
@11
Kannattaa aina muistaa, että kun on tahtoa ja innovaatioita ja yhteenpuhaltamista, niin voi syntyä suurtakin....paitsi Nokialle on Lumia satanut enemmän tupaan!!.
Curvy2 @ 28.10.2012 13:11
@12 Mulla on se periaate, että aina voi heittää ideoita ilmaan, noilla emännillä tahtoo olla tapa suoralta kädeltä torjua heti ilman miettimättä kaikki.
Lievästi oon kenoillu, että pesisitte rytkiä vieläkin avannolla , ellei olis innovatiivisia henkilöitä.
Tossa oli viikolla hyvä esimerkki James Watt nimisestä henkilöstä, joka käytännössä mullisti kaiken peräänantamattomuudellaan.