Google perui julkaisutilaisuuden hurrikaanin vuoksi - Microsoft pääsee yksin parrasvaloihin

Teemu Laitila

Google perui julkaisutilaisuuden hurrikaanin vuoksi - Microsoft pääsee yksin parrasvaloihin
Google on perunut täksi päiväksi New Yorkissa pidettäväksi suunnitellun julkaisutilaisuuden New Yorkia uhkaavan hurrikaanin vuoksi, kertovat useat uutissivustot. Yhtiön odotettiin julkaisevan tänään uuden Android-version, Nexus 10 -tabletin sekä 32 gigatavun muistilla varustetun version Nexus 7 -tabletista.

"Olemme peruneet maanantaille New Yorkiin aiotun tilaisuuden hurrikaanin vuoksi. Kerromme lisää uusista suunnitelmistamme myöhemmin", yhtiöstä kerrotaan.

Itärannikkoa uhkaava myrsky ei sen sijaan haittaa Microsoftia, jonka Windows Phone 8 -järjestelmä julkaistaan virallisesti tänään länsirannikolla San Franciscossa. Googlen alkuperäisenä tarkoituksena oli ilmeisesti viedä osa Microsoftin huomiosta sijoittamalla merkittävä Android-tilaisuus samalle päivälle. Hurrikaanin vuoksi Microsoft saa kuitenkin mobiilimaailman jakamattoman huomion osakseen.

Sandy-nimistä hurrikaanin nopeudella puhaltavaa myrskyä on ehditty kutsua jo supermyrskyksi sen suuren koon vuoksi. Yle uutisten mukaan suureen osaan Yhdysvaltojen itärannikon osavaltioista on julistettu hätätila ja esimerkiksi New Yorkissa julkinen liikenne on pysäytetty, lentoja peruttu ja myös New Yorkin pörssi pidetään kiinni.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.