*
 

Tätä kaikkea on Windows Phone 8

Kirjoittaja Valtteri Ahonen @ 30.10.2012 13:14 Kommentteja (24)
Tätä kaikkea on Windows Phone 8 Microsoft julkisti viimein Nokiankin nykyään käyttämän Windows Phone -mobiilikäyttöjärjestelmän uuden version. Windows Phone 8 -järjestelmän ominaisuuksia on paljasteltu pitkin alkusyksyä, mutta nyt suojat on poistettu kaikkien salaisuuksien yltä. Seuraavassa vähän yhteenvetoa aiheesta. Mikäli haluat tutustua käyttöjärjestelmään videomuodossa, on se mahdollista Microsoftin tilaisuudesta otetun tallenteen avulla.

Ulkoiselta olemukseltaan WP8 muistuttaa lähes täysin edeltäjäänsä Windows Phone
7:ää. Suurin näkyvä muutos on aloitusnäyttö, jonka Live Tile -kuvakkeet voivat olla nyt kolmea kokoa. Aiemmassa versiossa vaihtoehtoja oli vain kaksi, eikä kokoon voinut itse vaikuttaa. WP8:ssa minkä tahansa kuvakkeen koko voi olla mikä tahansa kolmesta vaihtoehdosta sen mukaan, mikä on käyttäjän mieltymys. Kuvakkeen kokoa muutetaan yksinkertaisesti painamalla sitä pitkään, jonka jälkeen koon valitsin ilmaantuu kuvakkeen kulmaan.


Uudistunut kuvauskokemus

Jo aiemmin syksyllä pidetyssä Nokian esittelytilaisuudessa esiteltiin myös Windows Phone 8:n uusia kameraominaisuuksia. Itse kamerakäyttöliittymä ei ole kokenut suuria muutoksia. Ainoa käytännön ero kameranäkymässä on vasempaan yläkulmaan ilmaantunut nuolipainike, joka on korvannut reunasta hieman kurkistavan edellisen otetun kuvan.

Merkittävänä uutena ominaisuutena ovat tullet ns. Lens Apps -ohjelmat. Vanhemmassa Windows Phonessa kaikki kuvankäsittely- ja kameraohjelmat ovat asentuneet erikseen, ja niitä on pitänyt käyttää perinteisen kameran sijasta, jos niillä on halunnut ottaa kuvan. Nyt ohjelmat voi avata suoraan kameraohjelmasta, ja niiden efektit ovat luontevasti käytettävissä. Kamera myös tallentaa kuvat niin, että käytettyjen efektien muokkaaminen myöhemmin on mahdollista.

Lapset helposti pois pahanteosta

Aivan uutena ominaisuutena eilisessä tilaisuudessa nähtiin Kid's Corner. Ominaisuus on luotu niitä varten, joiden lapset haluavat lainata puhelinta, mutta jotka pelkäävät tärkeiden sähköpostien poistumista tai muuta hallaa, jota leikki-ikäiset lapset voivat helposti saada aikaan. Kid's Corner -asetuksella käyttäjä voi itse valita, mitä ohjelmia, pelejä, kuvia ja videoita puhelimesta saa auki asetuksen ollessa käytössä. Näin tärkeät ja arkaluontoiset dokumentit, sähköpostit ja sovellukset voi sulkea pois käytöstä siksi aikaa, kun lapsi tekee tuttavuutta laitteen kanssa.

Kid's Cornerin saa auki lukitusnäytöstä pyyhkäisemällä ensin sivulle, ja vasta sitten ylös. Normaalisti puhelin aukeaa pelkällä ylöspäin pyyhkäisyllä.


Helppoa yhteydenpitoa pienessä ryhmässä

Aiemmissakin esittelyissä vilahtanut Rooms-ominaisuus, eli Huoneet, eroaa myös vanhemmista Windows-puhelimista. Huoneiden avulla on helppo luoda ryhmä, joka jakaa esimerkiksi kuvagallerian ja kalenterin. Myös esimerkiksi muistioiden jakaminen vaikkapa perheenjäsenten kesken on helppoa. Näin voisi jakaa vaikkapa kauppalistan, johon jokainen voi merkitä omat tarpeensa ja toiveensa. Huoneissa jaetut kuvat ja muut tiedostot eivät tietysti näy ulkopuolisille.

Huoneet on ensisijaisesti suunniteltu toimimaan monen WP8-puhelimen yhdistelmänä, mutta Microsoftin esittelyvideolla kerrotaan sen kuitenkin osittain toimivan myös muilla käyttöjärjestelmillä. Esimerkiksi kalenteri synkronoituu myös iOS:lle.

Datankäyttö ja nettipuhelut

Skypen integraatio käyttöjärjestelmään on ollut tiedossa jo kauan, mutta vanhaan versioon verrattuna uutta toki sekin. Skypen pitäisi toimia pitkälti samalla tavalla kuin tavallisenkin puhelun soittaminen Windows-puhelimessa. Skype on taustalla päällä koko ajan, joten muut näkevät käyttäjän online-tilassa tämän niin tahtoessa jatkuvasti, mikä tekee yhteydenotosta mutkatonta.

Nettipuheluiden soittelu saatta kuitenkin aiheuttaa huolia nettimaksujen kanssa. Suomessa on vallalla sopimusmuoto, jossa maksetaan kiinteää kuukausimaksua rajattomasta surffailusta, joten suuri yleisö ei täällä ehkä hyödy uudesta Data Sense -ominaisuudesta. Muualla, missä datasta maksetaan käytön mukaan, tai käytölle on asetettu rajoituksia, ominaisuus tulee kuitenkin tarpeeseen.

Data Sensen avulla käyttäjä pystyy tarkkailemaan dataliikennettään. Se osaa eritellä, kuinka paljon mitkäkin ohjelmat dataa käyttävät ja esittää tiedot siistissä listassa diagrammien sävyttämänä. Data Sense myös kompressoi datan Microsoftin palvelimilla, minkä ansiosta käyttäjän liittymä käyttää itse asiassa vähemmän dataa kuin normaalisti, mikä tuo mukanaan säästöjä niille, jotka maksavat datasta käytön mukaan. Tietysti se auttaa myös rajoitettua netinkäyttöä kestämään pidempään.

Sinänsä palvelu ei ole uusi, sillä Nokia ennätti julkaista WP7-alustalle tarkoitetun Nokia Xpress -sovelluksensa beta-version hiljattain. Se tekee käytännössä kaiken mitä Data Sensekin.

NFC ja elektroninen lompakko

Windows Phone 8 tukee NFC-ominaisuuksia, jotka ovat yleistymässä älypuhelimissa. Apple on vastustanut NFC-tekniikkaa, eikä ole tuonut sitä laitteisiinsa, mutta käytännössä kaikki muut suuret valmistajat jo tukevat sitä. NFC mahdollistaa hyvin lyhyen matkan tiedonsiirron. Puhelimissa se toimii yleensä koskettamalla kahta laitetta toisiinsa. Näin voi jakaa vaikkapa valokuvia.

Windows Phonessa NFC:tä käytetään myös Wallet-, eli lompakko-ominaisuuden toteuttamiseen. Lompakkoon voi tallentaa pankki-, kirjasto- ja muita kortteja, joita voi sitten käyttää puhelimella. NFC-maksupäätteiden yleistyminen maksuvaihtoehtona kaupoissa on varmasti vain ajan kysymys.

Sovelluksesta löytyy myös esimerkiksi ominaisuus, joka etsii lähistöltä tarjouksia ja ehdottaa niitä käyttäjälle. Alla olevalla videolla Micorosoftin Joe Belfiore esittelemässä Windows Phonen lompakkoa aiemmassa tilaisuudessa. Videon toinen osa löytyy tästä.



Laitteisto

Laitteistotuen puolesta WP8 eroaa WP7:stä jonkin verran. Uusi järjestelmä tuo mukanaan esimerkiksi tuen moniytimisille prosessoreille, mikä saattaa WP-laitteet ajan tasalle laskentatehon suhteen. Käytännössä kaikki tähän mennessä julkaistut WP8-laitteet ovat käyttäneet kaksiytimistä Snapdragon S4 -suoritinta.

Microsoftilta huhuttiin tulevaksi myös omaa WP8-puhelinta, mutta sellaista ei esittelytilaisuudessa nähty. Sen sijaan puhelimia on tämän vuoden puolella tulossa ainakin Nokialta, HTC:ltä ja Samsungilta.

Nokian puhelimia alkaa putkahdella myyntiin marraskuun ensimmäisellä viikolla. Yksi ensimmäisistä myyntiin tulevista Nokialaisista lienee Verizonin Lumia 822. Suomeen Lumia 920 tulee marraskuun 22. päivä, mutta ennakkomyynti alkaa jo ensi yönä. Lippulaivamallin saapumisesta Yhdysvaltoihin ei annettu tarkkoja päivämääriä.

Lisää uutisotsikoita

24 kommenttia »

  1. Sefriol @ 30.10.2012 14:46

    Nyt olisi kiva tietää, että miten WP8 pärjää kilpailijoitansa vastaan ominaisuuksien perusteella. Mitä siitä puuttuu ja missä se on muita "parempi". Appstore ei varmaan ole vielä yhtä "kattava", mutta muuten.

  2. IlariJ @ 30.10.2012 14:50

    Aika paska, muttei ihan-niin-paska.

  3. Huligaani23 @ 30.10.2012 15:19

    mielenkiintoiselta vaikuttaa.

  4. Huligaani23 @ 30.10.2012 15:20

    mielenkiintoiselta vaikuttaa.

  5. Jani@ (vahvistamaton) @ 30.10.2012 16:17

    Enemmän negatiivista,kuin positiivista!!. :(

  6. puh.joht. (vahvistamaton) @ 30.10.2012 16:42

    Kiitos yksi keltainen tänne heti. Minä en keksi mitään negatiivista, mitä Jani keksii? Positiivista paljonkin, ei ole Android, loistava kamera, synkronoituu saumattomasti yhteen windows 8:n kanssa jota sinäkin 99& todennäköisyydellä käytät jossakin vaihessa.

  7. akse @ 30.10.2012 18:25

    Aika iso todennäköisyys 99%.. helposti voi windowsmaailmassa skipata yhen version. Susipaskan win8:n voi skipata ainakin pc-maailmassa.

  8. OJ_Ghost @ 30.10.2012 19:27

    @5 Jani, miltä osin negatiivista ja miltä osin positiivista?

    Sähän jo halusit edelliseen WP uutiseen eli Lumia 920:sen kauppoihin tuloa käsittelleeseen juttuun saada oman sanas. Sieläkin se oli aivan yhtä turha. Lisää vielä perustelut, niin puhelleis tulee jotain käyttöä. Nythän niistä tuskin on sullekaan mitään iloa. :p

    Hiukan tekis mieli ennakkotilata L920, mutta kait sitä pitää odottaa ja käydä ensin räplään kaupassa. Erittäin positiivisilla odotuksilla olen itse. Mitään kovin mullistavaa uutta ei vissiin WP8:siin enää julkaistu, mitä ei siis olisi ollut jo kesän jälkeen tiedossa.
    Joskin toi Kid's corner voi olla monille tosi hyvä juttu. Eräänkin naapurin iPhonen sai hänen poikansa räplättyä pari kuukautta "vanhaksi", kun pilvestä ajo vanhat tiedot uusien päälle... :D Myös noi "Rooms'it" voi olla toimivia, kun ovat enemmän kuin vain ryhmä (esim. kalenterien synkronointi ristiin).

    Eniten ehkä tykkään MS:n lähestymistavasta. Esim. WP8:n pitäs toimia yhteen esim. jopa iTunesin kanssa ja Rooms toimii myös ei-WP-luurien kanssa vaikka se onkin ensi sijaisesti tarkoitettu WP8-luurien väliseksi toiminnallisuudeksi.

  9. Curvy2 @ 30.10.2012 21:35

    @8 Oletko edes opiskellut kasin käyttöä?

  10. Huligaani23 @ 30.10.2012 23:37

    @6 mitä vikaa androidissa on?

  11. Huligaani23 @ 30.10.2012 23:37

    @6 mitä vikaa androidissa on?

  12. Curvy2 @ 30.10.2012 23:46

    @12 Mulla on android, ja on pelittänyt ihan hyvin. Nyt muuten mainostivat "chinainvasion " sivuilla aika edullista 10" näytöllä ja android 4.0:lla varustettua laitetta....

  13. Curvy2 @ 30.10.2012 23:49

    ups.. se oli chinavasionin tabletti.

  14. olliboi @ 31.10.2012 08:50

    Minulla on android ja se ei pelitä yhtään hyvin, saastuu hyvin helposti kaikesta roinasta, ja hidastuu ajan myötä kyl windrows phone 8 tuntuu paljon terveemmältä käyttikseltä omasta mielestä.

  15. Huligaani23 @ 31.10.2012 22:00

    @14 ei kannata ladata mitään epäilyttävää ja onhan virustorjuntaohjelmatkin keksitty.

  16. Huligaani23 @ 31.10.2012 22:01

    @14 ei kannata ladata mitään epäilyttävää ja onhan virustorjuntaohjelmatkin keksitty.

  17. Tiles@ (vahvistamaton) @ 1.11.2012 13:34

    http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutise...lloissa/a852302
    "Pieni" takaisku Microsoftille ja varsinkin jälleen Nokialle!!.

  18. Huligaani23 @ 1.11.2012 17:57

    @17 eipä tuosta hirvittävää "takaiskua" taida tulla sillä en usko että tuo juttu oikeuteen asti menee.

  19. Huligaani23 @ 1.11.2012 17:57

    @17 eipä tuosta hirvittävää "takaiskua" taida tulla sillä en usko että tuo juttu oikeuteen asti menee.

  20. OJ_Ghost @ 3.11.2012 18:24

    Onpa tähän uutiseen taas saatu "pikku viidakko" aikaan... Kiitos vaan kaikille osallisille siitä! :x

    @9
    Opetellut kasin käyttöä? En ole isommin. Missäs olisin, kun laitteita vielä kauppoihin odotellaan tai ainakin odoteltiin...
    Mihin muuten viittasit opiskelulla tai sen tarpeella?

    @17
    Luitko linkittämäsi uutisen itse? Siinähän kaikki luultavasti tarpeellinen jo luki. WP7.5 on kait jo pari vuotta vanha ja jos siitä ei oo kannetta nostettu niin ko. "patentin" omistajan katsotaan jättäneen "oikeutensa" siihen käyttämättä.
    Näin mun ymmärtääkseni ja sillä ymmärryksellä, että samat päivittyvät tiilethän ne jo edellisessä WP:ssä oli. Vaikka noi "live tiles'it" lienee WP8:n ominaisuus, mutta sehän viittasi siihen, että tiilien tietoa tulee lukitusruutuunkin. Vai muistanko nyt väärin? :)

  21. Huligaani23 @ 6.11.2012 21:58

    @20 tuota juuri tarkoitin.miksi sinä tuota kommenttia luulit?

    Mikä on kun ei taidot riitä

  22. OJ_Ghost @ 7.11.2012 16:15

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Huligaani23: @20 tuota juuri tarkoitin.miksi sinä tuota kommenttia luulit? Nyt en ymmärrä. Viesti #20 ei viittaa mihinkään sinun kommenttiisi, joten en tiedä mitä tarkoitit tai mitä minä luulin. :D

  23. Huligaani23 @ 8.11.2012 08:13

    eiku kahtoin väärää kohtaa.
    näin sitä käy väsyneenä.

    Mikä on kun ei taidot riitä

  24. OJ_Ghost @ 9.11.2012 14:39

    No niin mä arvelinkin... :)

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 495 €
vertaa hintoja >>
HTC One S HTC One S
alkaen 395 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 236 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 80 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Samsung Galaxy Mini

Samsung Galaxy Mini

wipe2000 "Kyseinen puhelin tuli ostettua peruskoululaiselle. Ominaisuuksiltaan perus-Android (2.3.5), mutta oikeastaan hieman yllättävää oli se, kuinka hyvin kaikki toimii melko hitaallakin (600 MHz) prossulla. Angry Birdsit ja Fruit Ninjat pyörivät nykimättä. Näytössä on paperilla melko vähän pikseleitä, ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Samsung Galaxy S4 sai maailman ensimmäisenä älypuhelimena TCO-sertifikaatin Samsung Galaxy S4 sai maailman ensimmäisenä älypuhelimena TCO-sertifikaatin (24.5.2013 16:03)
Ruotsalaisen TCO ammattiliiton riippumaton tutkimuskeskus TCO Developmentin myöntämä sertifikaatti kertoo tuotteen sosiaalisesta kestävyydestä, ympäristöystävällisyydestä ja taloudellisesta kestävyydestä. ....
 
Työpöydältä tuttu käännöstyökalu tulossa Andrdoidin selaimeen Työpöydältä tuttu käännöstyökalu tulossa Andrdoidin selaimeen (24.5.2013 10:59)
Androidin versio Chrome-selaimesta on pian taas askeleen lähempänä työpöytäversion toiminnallisuutta, kun Googlen käännöstyökalu saapuu myös mobiiliselaimeen. Google Translate on osa tuoretta ....
Kommentteja (1)
Geek: HTC One Google Edition julkistetaan muutaman viikon sisällä Geek: HTC One Google Edition julkistetaan muutaman viikon sisällä (24.5.2013 09:34)
Samsung Galaxy S4 -älypuhelimen lisäksi myös HTC:n One-puhelimesta on tulossa niin sanottu Google Edition -malli, kertoo Geek.comin Russell Holly. Sama mies ennusti oikein Galaxy S4:n Google-variantin ....
Kommentteja (2)
Kommentti: Jolla tarvitsee pikaisesti tuulta purjeisiin, jos mielii onnistua Kommentti: Jolla tarvitsee pikaisesti tuulta purjeisiin, jos mielii onnistua (23.5.2013 15:50)
Jolla esitteli yhtiön ensimmäisen puhelimen maanantaina ja julkaisutilaisuuden jälkeisessä juhlassa näkyi, miten yhtiön työntekijät olivat ylpeitä aikaansaannoksestaan. Ylpeyteen onkin aihetta. ....
Kommentteja (6)
WSJ: HTC One myynyt jo viisi miljoonaa kappaletta WSJ: HTC One myynyt jo viisi miljoonaa kappaletta (23.5.2013 15:06)
Taiwanilaisen HTC:n ongelmat eivät tunnu loppuvan millään ilveellä, sillä laskeneen puhelinmyynnin lisäksi yhtiön johtajat ovat alkaneet etsiä uusia haasteita. Pimeässä hapuilevalla yhtiöllä ....
Kommentteja (6)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Sony Xperia S Sony Xperia S
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.