*
 

DNA otti HD-äänet käyttöön 3G-puheluissa

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 20.11.2012 10:30 Kommentteja (4)
DNA otti HD-äänet käyttöön 3G-puheluissa DNA on ottanut niin kutsutun HD-äänen testikäyttöön yhtiön 3G-verkossa. Yhtiön mukaan uusi tekniikkaa tekee puheluista selkeämmän kuuloisia esimerkiksi vähentämällä taustametelin vaikutuksia.

HD-ääni vaatii tuen myös käyttäjän puhelimelta. Ominaisuus löytyy käytännössä kaikista uusista älypuhelinmalleista kuten iPhone 5 -mallista, Samsungin Galaxy S III -puhelimesta ja muista uusista Android-laitteista sekä esimerkiksi Nokian uusista Lumia-puhelimista.

"Korvanappien käyttö tekee puhelun äänenlaadusta erityisen hyvän, sillä puhelinten kuuloke-elementtien toistokäyrä painottuu diskantteihin, ja korvanapeilla matalat taajuudet saadaan paremmin esille", vinkkaa DNA:n johtaja Vesa Savolainen yhtiön tiedotteessa.

Käytännössä HD Voice -nimellä tunnettu tekniikka perustuu puheen tallentamiseen huomattavasti nykyistä laajemmalta taajuusalueelta. Perinteisellä tekniikalla puhelinverkon läpi siirtyvät taajuudet noin 300 Hz:stä 3,4 kHz:n saakka. HD Voice siirtää puhetta aina 50 Hz:stä jopa 7 kHz:n saakka, mikä saa puheen kuulostamaan luonnollisemmalta.

Puheen pakkauksessa käytetään AMR-WB-koodekkia, joka mahdollistaa laajemman taajuusalueen tallentamisen.

DNA:n mukaan palvelu on käytössä yhtiön 3G-verkoissa toistaiseksi.

Lisää uutisotsikoita

4 kommenttia »

  1. talktome@ (vahvistamaton) @ 20.11.2012 11:18

    Tukeekohan Samsung Galaxy S2 tätä tekniikkaa,vaikka onkin jo puoltoista vuotta vanha malli?. :/

  2. Thedonn (vahvistamaton) @ 20.11.2012 11:37

    "HD-puhetta tukevia puhelinmalleja ovat kaikki Nokia Lumiat, ne Nokia-puhelimet, joissa on Symbian Belle -käyttöjärjestelmä, Samsung Galaxy SIII, iPhone5 ja useimmat uudet Android-puhelimet. DNA:n asiakkaista tällä hetkellä jo noin neljäsosa käyttää HD-puhetta tukevaa puhelinta."

    Liian vanha on siis...

  3. squi @ 20.11.2012 11:42

    Samsungin speksien mukaan SGS2:n pitäisi tukea AMR-WB-koodekkia, mutta en itse ainakaan onnistunut sitä ottamaan käyttöön puhelimen asetuksista.

  4. Teknotuuletin @ 20.11.2012 13:01

    Saiskohan jostain jonkin listan kaikista tuetuista puhelinmalleista? ja onhan tässä jo kestänytkin jo pirun kauan, että saadaan 3g-äänenlaatu paremmaksi. milloinkohan muut operaattorit mahtavat ottaa tämän edes tuohon testikäyttöön?

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
alkaen 49 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia C2-01

Nokia C2-01

dRD "Pojalle hommasin ekaluokan aluksi pikkumiehen ensimmäiseksi puhelimeksi, joten kokemuspohja ei ole arkipäiväisessä käytössä omakohtaisesti, lähinnä kerran - pari viikossa näpelöineenä ja pojan palautteeseen pohjautuen. Eli alkuun summaryna, Series 40 -luuri kyseessä, halpa sellainen, mutta ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Galaxy S4 Google Editionia ei nähdä Euroopassa? Galaxy S4 Google Editionia ei nähdä Euroopassa? (20.5.2013 19:00)
Google on varmistanut, että paljon ihastusta herättänyt Samsung Galaxy S4 -versio Vanilla Androidilla tulee jäämään Yhdysvaltain markkinoille - ainakin toistaiseksi. Toistaiseksi ilman sen ....
Kommentteja (5)
Jolla esitteli puhelimensa, tältä se näyttää Jolla esitteli puhelimensa, tältä se näyttää (20.5.2013 12:39)
Suomalainen Jolla on esitellyt juuri ensimmäisen puhelimensa. Sailfish-käyttöjärjestelmällä toimiva puhelin on perinteinen kosketusnäyttöpuhelin, jonka näyttöpinta-ala on 4,5 tuumaa. Yhtiön ....
Kommentteja (20)
Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi (19.5.2013 20:51)
AfterDawn etsii yhteistyössä Samsungin kanssa jäseniä AfterDawnin testiryhmään, jonka ideana on saada oikeita käyttäjäarvioita Samsung Galaxy S 4:sta suoraan AfterDawnin käyttäjiltä. Valitsemme ....
Kommentteja (25)
Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (10)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.