*
 

Sony nousi älypuhelimissa kolmanneksi - tilanne paranee vai tilastoharhaa?

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 26.11.2012 14:19 Kommentteja (7)
Sony nousi älypuhelimissa kolmanneksi - tilanne paranee vai tilastoharhaa? Sony on uusimpien tietojen mukaan onnistunut kipuamaan kolmanneksi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi vuoden kolmannen neljänneksen aikana, kertoo Wall Street Journal tutkimusyhtiö IDG:n viimeisimmistä luvuista.

Sony ja sitä edeltänyt Sony Ericsson eivät ole pärjänneet erityisen hyvin älypuhelinmarkkinoilla, mutta antavatko uusimmat luvut toivoa paremmasta? Kolmen kärkeen noususta huolimatta kyseessä on enemmänkin tilastoharha ja yhtiön markkinaosuus on itse asiassa jopa kutistunut hivenen verrattuna vuodentakaiseen tilanteeseen.

Uusi sijoitus kolmen suurimman joukossa johtuu lähinnä siitä, että muilla menee vielä huonommin. Sony nousi viime vuoden kuudennelta sijalta kolmen kärkeen siksi, että HTC, Nokia ja RIM ovat kaikki menettäneet markkinaosuuttaan. Osuuttaan sen sijaan ovat kasvattaneet lähinnä Apple ja Samsung, jotka yhdessä hallitsevat lähes puolta älypuhelinmarkkinoista.

Sonyn nousu kolmannelle sijalle vain 4,8 prosentin markkinaosuudella antaa kuvaa siitä, miten ehdoton kahden jättiläisen ylivoima on älypuhelinmarkkinoilla. Sonyn taakse jäävät HTC 4,7 prosentin osuudella, RIM 4,2 prosentin osuudella sekä Nokia 3,4 prosentin osuudella. Hankalasta tilanteesta kertoo lisäksi se, että puhelinmarkkinoiden kolmanneksi suurimman valmistajan älypuhelinliiketoiminta oli noin 215 miljoonaa euroa tappiollista edellisen tilikauden aikana.

Huolimatta siitä, että älypuhelinmarkkinat kasvavat vauhdilla erityisesti Kiinassa, kasvusta suurin osa tapahtuu älypuhelinten halvimmassa hintaluokassa, jossa valmistajien katteet ovat olemattomat. Tulosta tehdäkseen valmistajan on myytävä premium-luokan älypuhelimia, joissa Applen iPhone ja Samsungin Galaxy S III dominoivat vahvasti.
Tägit: Sony

Lisää uutisotsikoita

7 kommenttia »

  1. Heks (vahvistamaton) @ 26.11.2012 15:41

    Sony hakkaa Android-luureissa mielestäni kaikki kilpailijat parhaillaan, materiaalit ja hinta/laatu-suhde on loistavat ja osaavat panostaa oikeisiin asioihin. Esimerkkinä Sonyn oma tekniikka mm. näytön suhteen on loistavaa ja miellyttävä nähdä, että ei vedetä saman kaavan mukaan kuin muut. Samsung osaa markkinoida paremmin ja ihmiset kuvittelevat että kameran megapixelimäärä, näytön reso ja prossun teho = markkinoiden paras puhelin.
    Eipä siinä, paikkansa ovat hekin ansainneet ja on hyvä, että kilpailijoita riittää, ettei aleta lepsuilemaan.
    Sony panostaa juuri sopivasti älypuhelinten kehitykseen, mutta markkinointi Euroopassa erityisesti puhelinten saralla, on jäänyt mitättömäksi.

  2. Heks (vahvistamaton) @ 26.11.2012 15:52

    Samoin myöskin täytyy vielä jatkaa, että "Sony nousi älypuhelimissa kolmanneksi - tilanne paranee vai tilastoharhaa?"

    Jos useat kilpailijat tippuvat, ja yksi pystyy säilyttämään asemansa, niin sehän on suora viittaus että pystytään päihittämään useita kilpailijoita, joka ei mielestäni ole tilastoharhaa.

  3. DjZorlag @ 26.11.2012 16:32

    Mielestäni Xperiat näyttää ihan hyvänoloisilta kamppeilta. Muotoilukin on munakkaampaa kuin Samsungilla ja Nokialla. Omasta mielestä nuo Xperiat on yhdessä Motorolan razr maxx:in kanssa muotoilultaan ja muutenkin ulkonäöltään tämän hetken onnistuneimpia puhelimia. Tiedä sitten miksei Sonyt myy. Ehkä mainostus, huono maine tms.

  4. lumia@ (vahvistamaton) @ 26.11.2012 20:59

    Nokian ahdinko sen kuin kasvaa!!. ;/

  5. Sefriol @ 27.11.2012 00:57

    Samsung ja Apple siivittelevät vanhojen tuotteidensa menestyksen avulla. Vaikka kilpailijat tekisivätkin parempia tuotteita kestää vähintään vuosi, että se vaikuttaisi kunnolla markkinatilanteeseen.

    Ongelma on myös siinä, että suurissa ekosysteemeissä on vaikea nähdä eroja valmistajien kesken. Loppujen lopuksi on helpompaa valita se tuttu ja turvallinen kuin jonkun toisen valmistajan tuote joka voi olla marginaalisesti parempi.

    Tietysti myyjillähän tässä on suurin vaikutus, mutta hekin noudattavat samaa periaatetta. On helpompaa myydä tuote, joka on asiakkaalle ennestään tutumpi.

    Kärkikaksikon ulkopuolelta näen silti suurimmaksi nousijaksi tulevaisuudessa Nokian, jolla on monia etuja kilpailijoihinsa verrattuna. Esimerkkinä käyttöjärjestelmä, muotoilu, kamera, navigointi. Myös entisenä markkinajohtajana on jotain merkitystä tunnettavuuden kannalta.
    Tällä hetkellä Android on tuhoontuomittu kilpailualusta Kiinan ulkopuolella. Samsungin ylivoima on jo liian suuri. Saa nähdä miten Google aikoo ongelman ratkaista. Joko alkaa itse peluriksi tai sitten Google Nexus malli ottaa muilla valmistajilla enemmän tuulta alle.

  6. finijana (vahvistamaton) @ 27.11.2012 20:27

    Eipä ne myyjät tunnu paljon edes haluavan myydä Sonya. Parikin eri kertaa kun olen liikkeessä Xperiasta kysynyt, niin heti tuputtavat vaan jotain Samsungia. Paras oli, kun myyjä oikein ihmetteli kiinnostustani ja tarjosi heti "parempaa Samsungia". Kysyin että onko sulla kokemusta Sonysta. Kuulemma ei. Ei sen puoleen. Itselläni on Sony ja kovasti kuitenkin on kiinnostusta herättänyt varsinkin Samsung-käyttäjien keskuudessa - liekö lievää tyytymättömyyttä omaan merkkiin? Apple-porukka on ihan oma lukunsa, ne näkee vain Applen.

  7. Ademeion (vahvistamaton) @ 28.11.2012 19:54

    Ilmaus "tilastoharha" on tosiaan harhalaukaus, kuten "Heks" tuo esille. Jos luvut eivät jostain syystä kertoisi totuutta, niin silloin voisi puhua tilastoharhasta, mutta niinhän ei tässä tapauksessa liene.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 236 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 495 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 360 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia C3

Nokia C3

ohto96 "+ Hyvä qwerty, virhepainalluksia ei tule tavallista enempää + Wlan + Äänentoisto on parempaa kuin luulin nokian nappikuullokeilla + Selkeä, navigointi helppoa + Tekstiviestit näkyvät keskusteluina + Puhelut toimivat moitteetta + Valmiustilaan voi lisätä paljon shortcutteja + Tuntuu hyvältä kädessä ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Kommentti: Jolla tarvitsee pikaisesti tuulta purjeisiin, jos mielii onnistua Kommentti: Jolla tarvitsee pikaisesti tuulta purjeisiin, jos mielii onnistua (23.5.2013 15:50)
Jolla esitteli yhtiön ensimmäisen puhelimen maanantaina ja julkaisutilaisuuden jälkeisessä juhlassa näkyi, miten yhtiön työntekijät olivat ylpeitä aikaansaannoksestaan. Ylpeyteen onkin aihetta. ....
Kommentteja (3)
WSJ: HTC One myynyt jo viisi miljoonaa kappaletta WSJ: HTC One myynyt jo viisi miljoonaa kappaletta (23.5.2013 15:06)
Taiwanilaisen HTC:n ongelmat eivät tunnu loppuvan millään ilveellä, sillä laskeneen puhelinmyynnin lisäksi yhtiön johtajat ovat alkaneet etsiä uusia haasteita. Pimeässä hapuilevalla yhtiöllä ....
Kommentteja (6)
HTC:lla pakka sekaisin, pomot jättävät talon joukolla HTC:lla pakka sekaisin, pomot jättävät talon joukolla (23.5.2013 12:28)
HTC on lyhyen ajan sisällä menettänyt useita tärkeitä johtajia erityisesti Yhdysvaltain toiminnoistaan mutta myös kotimarkkinoillaan Aasiassa. Parin kuukauden aikaan yhtiöstä on lähtenyt jo ....
Kommentteja (1)
Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa (22.5.2013 16:37)
Ilmoituskeskuksen puuttumista on pidetty yhtenä Windows Phonen pahoista puutteista. Sellaisen on kuitenkin huhuttu tulevan Windows Phone 8:aan päivityksen myötä, sillä Microsoft on vihjaillut ....
Kommentteja (13)
DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään (22.5.2013 12:38)
DNA järjestää tänään 22. toukokuuta kello 18.00 Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun, jota voi seurata ja kommentoida kuka tahansa DNA:n Google+-sivun kautta. DNA Jaakko Roppola ja Chief Engineer ....
 
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.