Googlen tuoreimpien lukujen mukaan melkein tarkalleen kahden vuoden ikäinen Android 2.3 on edelleen selvästi yleisin käytössä oleva käyttöjärjestelmäversio. Gingerbread löytyy 50,6 prosentista kaikista Android-laitteista.
Vuoden ikäinen Ice Cream Sandwich eli Android 4.0 eri versioineen on kuitenkin parantanut asemiaan nopealla tahdilla syksyn aikana. Kun mukaan lasketaan kesällä julkaistu Android 4.1 Jelly Bean, yli kolmannes laitteista eli 34,2 prosenttia käyttää vähintään Android 4.0 -versiota. Se on huomattava parannus vain puolen vuoden takaisiin lukuihin, joissa 4.0-version osuus oli vaivaiset seitsemän prosenttia.
Kehityksestä huolimatta Android 2.3 tai vanhemmat versiot muodostavat edelleen yhtensä 65,8 prosentin osuuden kaikista laitteista. Tilastoissa roikkuvat vanhemmat laitteet eivät todennäköisesti enää päivityksiä saa, joten niiden osuus laskee vasta kun laitteet hajoavat tai ne vaihdetaan uusiin. Koska Gingerbreadin julkaisusta alkaa olla kaksi vuotta, mikä on samalla amerikkalaisten keskimääräinen puhelinten vaihtokausi, vanhojen puhelinten osuuden voisi olettaa laskevan vauhdikkaammin seuraavien kuukausien kuluessa.
Lokakuun lopun tilannetta heijasteleva tilasto on ensimmäinen, jossa näkyy myös Androidin uusimman 4.2-version osuus. Lokakuun lopussa julkaistu 4.2 löytyy 0,8 prosentista laitteita ja se on julkaistu vasta Googlen omille Nexus-sarjan laitteille.
Kuva: Google








xxwavx112 @ 4.12.2012 17:24
Ompa rasittavaa. Pitäisi ehkä koittaa pitää nuita tehovaatimuksia alhaisempina niin pystyisi päivittämään vanhempiakin puhelimia eikä puolet koko puhelinkannasta raahaisi jäljessä.
JussiFX @ 4.12.2012 17:41
@1 tai pakottaa laitevalmistajat päivittämään laitteita, Galaxy S täysin kykenevä pyörittämään ICS. Noh, tosin kohta ainakin toivottavasti Lumia 920 hyppysissä, pääsee tästä ihan hyvin palvelleesta android-luurista eroon.
Ice Scream 4.0@ (vahvistamaton) @ 4.12.2012 18:04
Koska S2 saa oikein JB 4.1 päivitysversion???. =(
Ice Scream 4.0@ (vahvistamaton) @ 4.12.2012 18:08
@2 Miksi vaihdat menneen talven Lumiaan???.
Anestic @ 4.12.2012 20:00
Sitten sama vertailu windowsille? Ei valmistajilla ole minusta mitään pakkoa päivittää laitteita, jos ei näe kannattavaksi. Se riittää minusta, että kiinnostuneilla on mahdollisuus päivittää itse. Karannut tässä vähän mopo käsistä. Vähän sama, kun huutelis autovalmistajille, että pitäisi päivittää myös vanhojen mallien hallintalaitteet uusien tullessa.