*
 

Google ja Motorola haluavat mullistaa puhelimet, työn alla "X Puhelin"

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 23.12.2012 15:04
Google ja Motorola haluavat mullistaa puhelimet, työn alla "X Puhelin" Googlen omistamalla Motorolalla on työn alla uusi lippulaivamalli, joka on tarkoitus erottua nykyisistä huippupuhelimista uudenlaisilla ominaisuuksilla. Wall Street Journalin mukaan puhelin on tarkoitus julkaista ensi vuoden aikana, mutta kehitys ei ole sujunut ilman ongelmia.

WSJ kertoo nimettömiin lähteisiin vedoten, että Motorola on harkinnut muun muassa taipuisan näytön käyttämistä puhelimessa, mutta tekniikan kanssa on ollut ongelmia. Lisäksi yhtiö tutkii esimerkiksi keraamisia materiaaleja, jotka mahdollistaisivat uudenlaisia muotoiluratkaisuita. Yksi tärkeä painopiste kehitystyössä on myös kamera sekä kameran käyttöliittymä ja uudet ominaisuudet, jotka saattavat liittyä Googlen aiemmin ostaman kasvojentunnistustekniikkaa kehittävän Viewdlen tekniikoihin.

Teknisten ongelmien lisäksi WSJ raportoi Motorolalla olevan ongelmia alihankintaketjun kanssa.

Motorola on viettänyt hiljaiseloa sen jälkeen kun Google osti yhtiön elokuussa 2011. Motorolan markkinaosuus Android-valmistajien joukossa oli vain kolme prosenttia vuoden kolmannella neljänneksellä. WSJ:n mukaan Googlen toimitusjohtaja Larry Page on kuitenkin kehottanut Motorolan suunnitteluosastoa "ajattelemaan isosti". Pagen kerrotaan lisäksi luvanneen Motorolan käyttöön massiivisen markkinointibudjetin, kunhan tuotteita valmistuu.

Googlen ja Motorolan suhde herättää kuitenkin edelleen epäilyksiä aasialaisissa Android-valmistajissa. Google on tähän saakka vältellyt tarkasti Motorolan suosimista millään tasolla eikä Motorola esimerkiksi ole tehnyt vielä yhtään Nexus-laitetta.

Lisää uutisotsikoita

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 179 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia C2-01

Nokia C2-01

dRD "Pojalle hommasin ekaluokan aluksi pikkumiehen ensimmäiseksi puhelimeksi, joten kokemuspohja ei ole arkipäiväisessä käytössä omakohtaisesti, lähinnä kerran - pari viikossa näpelöineenä ja pojan palautteeseen pohjautuen. Eli alkuun summaryna, Series 40 -luuri kyseessä, halpa sellainen, mutta ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa (22.5.2013 16:37)
Ilmoituskeskuksen puuttumista on pidetty yhtenä Windows Phonen pahoista puutteista. Sellaisen on kuitenkin huhuttu tulevan Windows Phone 8:aan päivityksen myötä, sillä Microsoft on vihjaillut ....
 
DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään (22.5.2013 12:38)
DNA järjestää tänään 22. toukokuuta kello 18.00 Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun, jota voi seurata ja kommentoida kuka tahansa DNA:n Google+-sivun kautta. DNA Jaakko Roppola ja Chief Engineer ....
 
Qualcomm on esitellyt seuraavan sukupolven 576 PPI näyttöjä Qualcomm on esitellyt "seuraavan sukupolven" 576 PPI näyttöjä (22.5.2013 11:42)
Qualcomm on esitellyt vaikuttavaan tarkkuuteen kykenevää Mirasol-näyttöä, joka voisi yhtiön mukaan teoriassa toimia esimerkiksi älypuhelimessa. PPI arvoksi kerrotaan 576, mikä on melkoisesti ....
 
Samsung ostaa osan korelaiskilpailijasta Samsung ostaa osan korelaiskilpailijasta (22.5.2013 10:55)
Samsung on ostamassa vähemmistöosuutta kilpailevasta puhelinvalmistajasta Pantechistä, kertoo Yonhap News. Niin ikään korealainen Pantech on maan kolmanneksi suurin matkapuhelinvalmistaja heti ....
Kommentteja (1)
Jolla videohaastattelussa: tuomme innovaation takaisin käyttäjäkokemukseen Jolla videohaastattelussa: tuomme innovaation takaisin käyttäjäkokemukseen (22.5.2013 10:52)
Jolla esitteli omaa puhelintaan ensimmäistä kertaa maanantaina ja Puhelinvertailu kävi paikan päällä haastattelemassa yhtiön myyntijohtaja Mikko Pyykköä, joka vastaili kysymyksiin yhtiön suunnitelmista ....
Kommentteja (2)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.