Microsoftin virallisen lausunnon mukaan yhtiö on pettynyt Googlen päätökseen poistaa palveluistaan tuki Exchange Active Sync -tekniikalle uusien käyttäjien osalta. Tuen on määrä poistua tammikuun lopussa.
Käytännössä Googlen päätös EAS-tuen poistamisesta tarkoittaa sitä, että helmikuun alusta alkaen Windows Phone -alustalle siirtyvät Googlen palveluiden käyttäjät eivät saa synkronoitua kalenteria tai kontakteja suoraan puhelimeen. Sähköposti toimii edelleen IMAP-protokollaa käyttäen.
Google siirtyy tukemaan palveluissaan uusien käyttäjien osalta pelkästään avoimia CalDAV- ja CardDAV-standardeja, joista kumpikaan ei ole tuettu Microsoftin Windows Phone -alustalla. Microsoftin The Verge -sivustolle antaman vastauksen perusteella tukea ei vaikuttaisi olevan tulossa.
Kuten monet muut, olemme yllättyneitä ja pettyneitä sen vuoksi, että Google haluaa hankaloittaa käyttäjätilien yhdistämistä eri laitteisiin. Jos haluat paremman sähköpostin, erityisesti puhelimeen tai tablettiin, nyt on hyvä aika liittyä miljoonien Outlook.com-palvelun käyttäjien joukkoon.
Microsoftin vastaus ei tarjoa varsinaista apua niille, jotka ovat kiinnostuneita Windows Phone -puhelimista, mutta jotka eivät halua laittaa koko digitaalista elämäänsä uuteen uskoon siirtymällä kokonaan uuden palveluntarjoajan asiakkaaksi.
Googlen EAS-tuen lopettamisen taustalla vaikuttaa varmasti osittain Microsoftin Exchange-tuesta perimät lisenssimaksut, mutta eri arvioiden mukaan kyse on enimmäkseen ekosysteemien taisteluun liittyvästä politiikasta. Tässä tapauksessa yhtiöiden valtataistelun häviäjänä on kuitenkin lähinnä kolmas osapuoli eli käyttäjät.








Windos on ikan Ok (vahvistamaton) @ 3.1.2013 17:23
Mielenkiintoista jos tulee sota,
ei hengestä vaan käyttäjien sielusta (tai mikä se nyt kenenki päässä pörrää)
Hyvä ny, ettei rahasta kuitenkaan ole kyse.
Ai onko. Sorii, en taaskaan hokannu!
Moimoi35135243 (vahvistamaton) @ 3.1.2013 17:28
"oogle siirtyy tukemaan palveluissaan uusien käyttäjien osalta pelkästään avoimia CalDAV- ja CardDAV-standardeja, joista kumpikaan ei ole tuettu Microsoftin Windows Phone -alustalla."
eiköhän se oli ihan microsoftin oma vika, ei jokaiselle laitteelle tarvita omaa palvelua. Mielestäni android ja iOS tukevat CalDAV ja CardDAV
Standaardit on hyvä (vahvistamaton) @ 3.1.2013 17:49
Googlen avoimet protokollat,
on että pääsään keräämään just kaikki - vai.
No toisaalta tv:stä tulee salaliittoteorioita kovin.
Tosta avoimuudesta noin niiku olen sitämieltä, että titta på esim. http://whatismyipaddress.com/
Mä oon vähä funtsinu, että jos laihutan tietääkö ne sen. Google kyllä, muttei kait arina tai eoromarket.
No tuli vaan mieleen kun on toi urkintapuhelin.
ikkunalelu 7/8@ (vahvistamaton) @ 3.1.2013 19:11
Microsoftin monopoliasema ei toimikkaan samalla tavalla mobiili puolella,kuin tietokoneiden puolella!!!. ;)
jake se minäkin (vahvistamaton) @ 3.1.2013 19:19
Eihän mikään estä Microsoftia käyttämästä yhteisesti standardoituja tapoja... Miksi muiden pitäisi käyttää MS:n suljettuja...? Typerä vaatimus MS:ltä!
pelaaja hoi (vahvistamaton) @ 3.1.2013 20:20
Kyllä me nyt aletaan laittamaan yle,
ekaksi kontalleen ja sitten pois.
Ei kuuntele asiakkaita, Väliäkkä sitä ketä. Kun ei vaan kuuntele.
Sitä voi olla oiiiiiikeassa ta sitten ei. Yle on joskus kun sltä tuntuu mukana. No suotta sitä.
readyEddy @ 3.1.2013 22:08
Microsoft pettynyt. Tuo tekee minut iloiseksi.
ertnh (vahvistamaton) @ 4.1.2013 08:29
Aivan oikein Microsoftille kun ei käytä avoimia standardeja vaan yrittää joka paikkaan tunkeä suljettuja omia ratkaisujaan :D
lumia @ (vahvistamaton) @ 4.1.2013 11:07
Nokialla ja Microsoftilla suuria ongelmia...
http://www.tietokone.fi/uutiset/google_...ndows_puhelimia
=)
perhana @ 4.1.2013 11:53
@9
linkittämäsi uutisen mukaanhan niitä ongelmia näyttäisi olevan tulossa Googlelle joka toimii kilpailulakien vastaisesti
ep_ @ 4.1.2013 14:09
Microsoft kyllä sahaa tässä omaa oksaansa. Tällä hetkellä Windows Phonen markkinaosuus on niin pikkiriikkinen, että jos Microsoft haluaa Windows Phonelleen käyttäjiä, niin kannattaisi kiltisti tekaista se CalDAV ja CardDAV tuki.
lumia @ (vahvistamaton) @ 4.1.2013 14:25
@10
Microsoft syyttää Google laittomasta toiminnasta, joka vaikuttaa myös Nokian Lumia-puhelimiin.
-Microsoft tekee ihan samoin laittomuuksia Googlea kohtaan (joka vaikuttaa Android-valmistajiin)!!.
Juhaaaaa (vahvistamaton) @ 4.1.2013 18:34
Tämänkin on ongelma, jos itse siitä sellaisen itselleen haluaa tehdä. Älkää hyvät ihmiset alkako Googlen (tai kenenkään muunkaan) orjiksi. Te päätätte, ei teknofirmat.
arivesa @ 4.1.2013 22:26
Ei tämä loputon patentti- ym riitely,ja kilpailijoiden mollaaminen,voi olla minkään yrityksen "ydinosaamista".Teiniälylläkö näitä johdetaan?
Be good johny (vahvistamaton) @ 5.1.2013 19:59
Vähän nyt myöhässä tulee kommenttini.
No ku mikä siinä on, että bootatessa vaikka mitä on käynnissä. Ekaks aina pitää taks manakerilla tappaa "roskat" pois.
Hittoakos ne siellä "kyylää". Oikeuksia niille ohjelmille saa antaa. H3ittäis kyyläämisen pois.
No onko WP8:n parempi. Tuntuu kohta siltä, jos tappelu tulee meidä sieluista (mikä se käsite ny sitten onkaan).
Toisaalta Lumia kiihottaa, kovin.