*
 

Japanissa ongelma - uskottomuuspuhelimelle ei uutta korvaajaa

Kirjoittaja Panu Roivas @ 15.1.2013 15:33 Kommentteja (4)
Japanissa ongelma - uskottomuuspuhelimelle ei uutta korvaajaa Japanissa vieraillessa ei jää epäilyksen varaa siitä etteikö maa olisi edelleen kännykkäkulttuurin ykkösmaa huolimatta älypuhelinten esiinmarssista. Yhtä asiaa uudet älypuhelimet eivät ole kuitenkaan ilmeisesti vielä onnistuneet sisällyttämään - salasuhteiden pitämistä salassa.

Japanilainen bloggeri Bakanabe kertoo blogissaan pelimieselämästään, mihin kuuluu oleellisena osana puhelimen "viattomuus", eli toisin sanoen naisystävien kolutessa puhelinta salaa läpi sieltä ei saisi löytyä mitään raskauttavaa todistusaineistoa muista suhteista. "Ideana on antaa vaikutelma siitä ettei sinulla ole mitään syytä lukita puhelintasi."



Suosituimpana mallina on pidetty Fujitsun vanhoja simpukkamallin F-sarjan puhelimia jotka sisältävät halutut yksityisyysominaisuudet, jotka piilottavat puheluita, sähköposteja ja tekstiviestejä huomaamattomasti. Jos valituilta numeroilta on tullut viesti, ainoa merkki tästä on lähes huomaamaton muutos esimerkiksi akkumittarin muodossa tai sävyssä.



Ongelmaksi on muodostunut kyseisillä ominaisuuksilla varustettujen puhelinten ikä. Vaikka Fujitsu tarjoaakin edelleen paljon turvallisuusominaisuuksia puhelimissaan, ei tämänkaltaista huomaamatonta suojausta ole vielä syystä tai toisesta lisätty älypuhelinmalleihin. Bakanaben mukaan uusien älypuhelinmallien yksityisyysasetukset ovat "täysin hyödyttömiä".

Muun muassa Androidille löytyy kuitenkin jo sovellus nimeltä CATE, Call and Text Eraser, joka tuo samankaltaiset piilotusominaisuudet Android-pohjaisiin älyluureihin. Kyseistä sovellusta on ladattu jo yli 10 000 kertaa, ja iPhone-versio on kuulemma tulossa lähiaikoina.

Lisää uutisotsikoita

4 kommenttia »

  1. xxwavx112 @ 15.1.2013 16:34

    No ompas vaikea laittaa joku PIN puhelimen avaamiseen.

  2. munkki666 @ 15.1.2013 16:44

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xxwavx112: No ompas vaikea laittaa joku PIN puhelimen avaamiseen. sitten herää epäilys että on jotn salattavaa kun pitää luuri lukita

  3. MoZar @ 15.1.2013 16:54

    Ohhoh.. Eiköhän lähdetä siitä että naisystävät eivät kolua luuria salaa.

  4. user_org (vahvistamaton) @ 16.1.2013 08:47

    2@
    >sitten herää epäilys että on jotn salattavaa kun pitää luuri lukita

    Totta helkutissa on. jos ei itsellä niin siellä puhelimessa.

    Jos kumppanilla ei ole suojakoodikäytössä, niin pian opettamaan hänetkin.

    3@
    >Ohhoh.. Eiköhän lähdetä siitä että naisystävät eivät kolua
    >luuria salaa.

    Sitä vaikea tietää, ja vielä vähemmän voi luottaa, eli lähdetään siitä että niin saattavat tehdä. Tuollainen huomaamaton suojaus voi paljastaa moiset kavalat luenteet, jos niissä lisäksi jokin loki käpelöinneistä.

    Perheellä voi olla tarvetta että toinen pääsee perusjuttuja tekemään, esim soittamaan ja vastaamaan joihinkin valkolistattuihin puheluihin/viesteihin toisen puoelesta.

    @uutinen
    > iPhone-versio on kuulemma tulossa lähiaikoina.

    app storeen ei taida saada tehty ohjelmaa joka hoitaisi homman jutun kuvaamalla hienotunteisuudella.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 179 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Samsung Galaxy Mini

Samsung Galaxy Mini

_kooma_ "Noin vuoden omistaneena ja päivittäisessä käytössä olleena päätinpä tehdä pienen arvion kyseisestä luurista. Itse maksoin kyseisestä luurista 140 euroa paikallisesta Gigantista. Laite on toiminut loistavasti, lukuun ottamatta kahta-kolmea kertaa jolloin laite on jumiutunut. Kamerassakin ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Galaxy S4 Google Editionia ei nähdä Euroopassa? Galaxy S4 Google Editionia ei nähdä Euroopassa? (20.5.2013 19:00)
Google on varmistanut, että paljon ihastusta herättänyt Samsung Galaxy S4 -versio Vanilla Androidilla tulee jäämään Yhdysvaltain markkinoille - ainakin toistaiseksi. Toistaiseksi ilman sen ....
Kommentteja (5)
Jolla esitteli puhelimensa, tältä se näyttää Jolla esitteli puhelimensa, tältä se näyttää (20.5.2013 12:39)
Suomalainen Jolla on esitellyt juuri ensimmäisen puhelimensa. Sailfish-käyttöjärjestelmällä toimiva puhelin on perinteinen kosketusnäyttöpuhelin, jonka näyttöpinta-ala on 4,5 tuumaa. Yhtiön ....
Kommentteja (23)
Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi (19.5.2013 20:51)
AfterDawn etsii yhteistyössä Samsungin kanssa jäseniä AfterDawnin testiryhmään, jonka ideana on saada oikeita käyttäjäarvioita Samsung Galaxy S 4:sta suoraan AfterDawnin käyttäjiltä. Valitsemme ....
Kommentteja (25)
Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (10)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
HTC One HTC One
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.