Samsungilta odotetaan yhtiön virallisen lippulaivan Galaxy S IV:n julkaisua tänä keväänä, mutta jos lippulaivan asema määriteltäisiin koon, tehon ja ominaisuuksien perusteella, niin Samsungin Note-sarja olisi vahva ehdokas koko yhtiön lippulaivapuhelimeksi.
Viimeisimpien huhujen perusteella syksyksi odotettu Galaxy Note III -puhelin olisi tähtäämässä niin kutsuttujen phabletien tai kotoisammin puhlettien laiteluokan kärkipaikalle. Tähän mennessä moni Samsungin kilpailija on ajanut ohi viime elokuussa julkistetusta Note II -puhelimesta ruudun koon tai resoluution osalta, mutta kolmannen sukupolven Note-puhelimen uskotaan pistävän vielä paremmaksi.
Huhujen mukaan Note III sisältäisi valtavan 6,3 tuuman ruudun joka tietysti toimii Full HD -resoluutiolla. Se ohittaa jo helposti Huawein tuoreen Ascend Maten, jonka ruutu on "vain" 6.1 tuumaa ja resoluutio 720p-tasoa.
Samsungin nimettömän pysyttelevän pomon Korea Times -lehdelle antaman kommentin mukaan Note III:n perustuu Samsungin äskettäin julkaisemaan uuteen kahdeksanytimiseen Exynos 5 Octa -prosessoriin. Uusi prosessori ei todennäköisesti ehdi Galaxy S IV -puhelimen julkaisuun eikä maltillisemman kokoissa laitteessa välttämättä riittäisi akkuteho prosessorin tehokasta käyttöä varten. Isossa Note-mallissa akun kapasiteetti ei tule vastaan yhtä nopeasti.
Uutiskuvassa nykyinen Galaxy Note II
Edit: Korjattu uutiskuvaan Note II








Glatus @ 17.1.2013 16:10
Uutiskuvassahan on Note I eikä Note II
Nyt on oikea:)
squi @ 17.1.2013 16:25
no nyt on Note II :)
Ranvier @ 17.1.2013 16:26
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Glatus: Uutiskuvassahan on Note I eikä Note II Entä sitten vaikka siinä aluksi olikin Note I eikä Note II? Uutisessa kuitenkin pääaiheena on tuleva Note III. :P
Glatus @ 17.1.2013 16:29
Lainaus:Uutiskuvassahan on Note I eikä Note II
Lainaus:Entä sitten vaikka siinä aluksi olikin Note I eikä Note II? Uutisessa kuitenkin pääaiheena on tuleva Note III. :P
ei mitään:D hieno laite luultavasti tulossa:)
Note ONE @ (vahvistamaton) @ 17.1.2013 16:34
Glatus @.Uutiskuvassa on SG Note 2. ;)
Glatus @ 17.1.2013 16:37
Note ONE @.Ei ollu aluksi!;)
Curvy2 @ 17.1.2013 17:05
Kai tossa on pari ongelmaa, onko kyseessä jo pian taskutabletti. Johan tässä täytyy isonnella taskuja. Toinen on toi kyseenalainen akunkesto? Ainakin tossa Huawein Ideos X5:ssa siitä tuli ongelma, no Nokian 920 tuntuu kuluttavan vähempi. Teoriani on, että ohjelmat ja muut täytyy saada vähempi virtaa kuluttaviksi.
Sitten jos joku keksii miten se energiaa saa taivaalta, niin se olis aika nero.
Kuveerty @ 17.1.2013 17:52
@7
Onhan tuossa Note 2 jo 3100mAh akku joka on about 1,5x mitä järkevän kokoisissa lippulaivaluureissa. Tähän varmaan ahdetaan jo 4000mAh? Eiköhän pärjänne paremmin kuin perus älyluuri, tai ainakin niin toivoisi.
NoteIII (vahvistamaton) @ 17.1.2013 18:10
Akku on varmaan ainakin 4000 mAh kapasiteetiltaan. Huawei Ascend Matessakin on 4050 mAh.
Laitteen koko tulee tietenkin olemaan iso, mutta suuri näyttö on mielestäni sen arvoinen. Mutta tuossa alkaa olemaan se raja, ennenkuin hypätään oikeiden tablettien puolelle.
Curvy2 @ 17.1.2013 18:22
Pitäisiköhän siitäkin pian tehdä direktiivi, eli minkäkokoinen on kännykän näyttö tai sitten tabletin ala-raja. Tytöllä on toi iPad, ihan kelpo peli, mutta opiskelijapiireistä kuulin, että akkujen kestävyydessä on ongelmia.
perhana @ 17.1.2013 18:55
jos 5" on puhletti, niin eikös 6" ole sitten loogisesti pefletti?
sen päällähän mahtuu jo mukavasti istumaan.
squi @ 17.1.2013 19:40
@11 :D
MoZar @ 18.1.2013 08:56
No huhhuh.. 6.1" on jo melkoisesti. Kyllähän sellanen vielä takinpovariin sujahtaa. Mutta mites housun tasku?
Saisivat tehdä siitä taipuvan, niin saa kivasti taitella sen pienemmäksi ennenko laittaa taskuun. ;)
Lumikki @ 19.1.2013 11:31
Aina vaan puhutaan prosessorin nopeudesta ja näytön koosta. Mikä tahansa asia joka on mukana kuljettava, niin akun kesto on se tärkein asia, ainakin minusta.
Curvy2 @ 19.1.2013 13:34
@14 Niin ei se koko ja nopeus aina ole se tärkein ominaisuus.
Minäkin vähän tuohon Huawein kännykkään korpeennuin, kun siihen on pitänyt akkuja ostaa. Sanoisin "suutari pysyköön lestissään". Sillä nämä Huawein mokkulat taitaa olla parhaimmasta päästä. ( Kaverilla Nokian logolla varustettu, made in China) Teetti joskus vähän töitä...