Nokia on aamulla pitänyt tiedotustilaisuuden työntekijöilleen. Tilaisuudessa on ilmoitettu jälleen uusista irtisanomisista, kirjoittaa Yle Uutiset. Tällä kertaa lopulliset lähtöpassit saa 300 henkeä, minkä lisäksi Nokia ulkoistaa 830 työntekijää.
Irtisanomiset koskevat tietohallintoyksikköä, ja enemmistö lähtijöistä on Suomesta. Nokian tietohallintoyksikön tamperelaisen luottamusmiehen Susanna Konttisen mukaan tieto irtisanomisista oli valitettava, mutta ei yllättävä.
Irtisanomisten lisäksi matkapuhelinyhtiö aikoo ulkoistaa maailmanlaajuisesti yli 800 työpaikkaa kumppaneilleen HCL Technologiesille ja TATA Consultancy Servicesille. Valtaosa, noin 700 työntekijää, ulkoistetaan Suomesta. Molemmat kohdefirmoista näistä ovat intialaisia.
Nokia on kommentoinut pyrkivänsä säästöjen lisäksi pitkäaikaiseen yhteistyöhön ulkoistamiskumppaniensa kanssa. Ulkoistettavat työntekijät siirtyvät kohteisiin vanhoina työntekijöinä. Se, mitä sen jälkeen tapahtuu, on kuitenkin Nokian käsien ulottumattomissa. Työpaikkojen säilymistä ei voida taata.
- Me emme voi kommentoida, emmekä me tiedä tarkemmin mikä on kunkin yrityksen toimintastrategia ja miten niitä kehitetään, toteaa Nokian tuotantotoiminnoista vastaava johtaja Juha Putkiranta.
Nokia on kahden viime vuoden aikana vähentänyt työntekijöitä Suomesta erittäin rankasti. Alla Ylen listausta:
2012 elokuu: Nokia sai päätökseen osan kesäkuussa aloitetuista yt-neuvotteluista 2700 henkilön osalta. Yhtiön mukaan pääkaupunkiseudulta vähennetään 780, Oulusta 580, Tampereelta 350 ja Salosta 990 työntekijää.
2012 kesäkuu: Nokia kertoo vähentävänsä Suomesta 3 700 työntekijää. Matkapuhelimien tuotanto Salossa lopetetaan kokonaan.
2011 marraskuu: Syyskuussa käynnistetyt yt-neuvottelut päättyvät. Yhtiö vähentää Suomesta 300 työpaikkaa.
2011 syyskuu: Nokia ulkoistaa Accenturelle 2 300 työntekijää, joista 1200 työskentelee Suomessa.
2011 kesäkuu: Nokia kertoo irtisanovansa Suomesta 1 400 työntekijää.
2011 tammikuu: Nokia ilmoittaa irtisanovansa Symbian-tuotekehityksestä 500 henkeä: Tampereelta 198, pääkaupunkiseudulta 120, Oulusta 103 ja Salosta 82 työntekijää.
Tägit:
Nokia








WiiBii @ (vahvistamaton) @ 17.1.2013 17:13
Say good bye, Nokia!!.Pääkonttorikin myytiin Espoosta ja nyt Nokia on vuokralainen siinä!!.
kgbiiutbh (vahvistamaton) @ 17.1.2013 18:02
Eikö Eloppi ole irtisanonut ketään kotonaan Kanadassa? Kai sielläkin joitain toimipisteitä on...
djtob @ 17.1.2013 19:16
@1. Rölli, Kone Oy:kin myi pääkonttorinsa ja on siinä vuokralla. Älyn osalta olet melkoisen tyhmä.
MursuMafia72 @ 17.1.2013 19:35
Montakohan työn tekijää nokialle on enää?
Irekkeri @ 17.1.2013 20:57
@4
Aivan helvetin monta näin suomalaisella mittapuulla
"Employees 105,265 (2012)"
Paljoa paina 10 000 tai 20 000 potkiminen
Ademeion (vahvistamaton) @ 17.1.2013 22:27
"Nokia: Yli tuhannen työsuhde muuttuu..."
Yli tuhannen työnantaja vaihtuu (minkä seurauksena epäilemättä monen työsuhde muuttuu).
Lumikki @ 19.1.2013 11:39
"Business" eli rahan tekeminen on se elämän tärkein asia. Joten otetaan työvoima sieltä mistä halvalla saadaan. Unohdetaan moraalit, ihmisoikeudet ja muuta haittatekijät.
Suomi kaipaa lisää työttömiä. Tulee useampi ongelma samaan aikaan, suuri työttömyys ja ikääntyvä väestö eli paljon eläkeläisiä. Millähän ne joilla on työtä Suomessa pysyy tulevaisuudessa elättämään nämä kaikki muut?
abacaca (vahvistamaton) @ 22.1.2013 04:59
@5: kiinnostava kysymys onkin, montako työntekijää Nokialla on _Suomessa_. Vastaus oli viime vuoden kesäkuussa 15 900. Tästä pois 2 700 viime vuonna irtisanottua ja noin tuhat nykyistä, ja saadaan joku 12 tuhatta ja rapiat.
Herää kysymys kuinka kauan tätä voi jatkua niin että firman vielä voi laskea olevan suomalainen. Suomen velvollisuushan on tuhota Nokia kostotoimenpiteenä jos firma ei enää täytä suomalaisuuden klriteerejä.
pentsu @ 24.1.2013 18:07
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti abacaca: Suomen velvollisuushan on tuhota Nokia kostotoimenpiteenä jos firma ei enää täytä suomalaisuuden klriteerejä. Mistä näitä sikiää? Maahanmuuton mukanaan tuoma ilmiö, vaiko tyhjä pää?