*
 

Nokian nälkäkuuri tehosi - "Rohkaisevaa"

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 24.1.2013 14:35 Kommentteja (8)
Nokian nälkäkuuri tehosi - "Rohkaisevaa" Nokia on kertonut tänään viime vuoden neljännen vuosineljänneksen sekä koko vuoden tuloksesta. Kuten aiemmin tässä kuussa julkaistussa positiivisessa tulosvaroituksessa kerrottiin, on vuoden loppu ollut Nokian Devices & Services -yksikölle arvioitua maltillisesti positiivisempi.

Nokian liikevaihto jatkoi laskua lähes kautta linjan, mutta tulos kasvoi edellisvuoden viimeisestä neljänneksestä ja nosti yhtymän kannattavaksi. Valopilkkuna oli Nokia Siemens Networks, jonka liikevaihto kasvoi tuloksen ohella. Koko Nokia-yhtymän liikevaihto laski 22 prosenttia 30,2 miljardiin euroon. Nokian hallitus ehdottaa, että osinkoa ei makseta.

Erityisen synkältä näyttävät viimeisen neljänneksen Devices & Services -yksikön myyntiluvut ja liikevaihto tulosvaroituksessa mainitusta parannuksesta huolimatta. Smart Devices -laitteiden eli älypuhelinten kappalemyynti tippui kolmannekseen. Älypuhelinten keskihinta kasvoi selvästi johtuen Lumia-malliston Symbian-puhelimia korkeammasta keskihinnasta.

Huolimatta liikevaihdon sukeltamisesta, toimitusjohtaja Steven Elop oli iloinen kannattavuudesta:

On hyvin rohkaisevaa, että tiimimme työ strategian toteuttamisessa alkaa näkyä taloudellisessa tuloksessamme. On hienoa, että Nokia-yhtymä oli operatiivisesti kannattava ilman kertaluonteisia eriä vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä ja koko vuonna 2012.


Kaiken kaikkiaan Nokia myi vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä matkapuhelimia 86,3 miljoonaa, jossa on laskua edellisvuoteen lähes neljännes. Aluekohtaisesti laskua tapahtui kaikkialla paitsi Pohjois-Amerikassa, jossa myynti kasvoi 200 000 laitteella.

Nokian kappalemääräinen myynti Pohjois-Amerikassa on edelleen marginaalista ja kattaa ainoastaan prosentin myydyistä laitteista. Lumia-malliston myötä alueen liikevaihto nousi kuitenkin miltei nelinkertaiseksi kattaen noin 5 prosenttia koko Devices & Services -yksikön liikevaihdosta.

Pohjois-Amerikassa myydyn puhelimen keskihinta oli 280 euroa kun se Euroopassa oli 62 euroa. Tämä korostaa Pohjois-Amerikan markkinoiden merkitystä Nokian kannattavuudelle.
Tägit: Nokia

Lisää uutisotsikoita

8 kommenttia »

  1. huolestuttavaa @ (vahvistamaton) @ 24.1.2013 17:23

    http://mobiili.fi/2013/01/24/tahan-asti...ian-toisinpain/

  2. huolestuttavaa @ (vahvistamaton) @ 24.1.2013 19:38

    Pankin mukaan teleoperaattoreilla ja kauppiailla on tällä hetkellä harvinaisen suuri, 4-6 viikon määrä Nokian puhelimia varastoissaan.
    – Lyhyesti sanottuna, valtatasapaino luiskahti sopimuksessa Microsoftin eduksi nopeammin kuin arvelimme, analyytikot kirjoittavat.
    http://www.taloussanomat.fi/informaatio...min/20131376/12

  3. ativ @ (vahvistamaton) @ 25.1.2013 16:07

    Markkinaosuuksissa Nokia on vielä 3.mutta...
    http://www.tietokone.fi/uutiset/samsung_soi_nokian_siivusta
    Samsung on suurin eli 1.) ,Apple 2.) ja Nokia 3.)

  4. Jonahan @ 25.1.2013 23:40

    @2 "Pankin mukaan teleoperaattoreilla ja kauppiailla on tällä hetkellä harvinaisen suuri, 4-6 viikon määrä Nokian puhelimia varastoissaan"

    Ensinnäkin, 4–6 viikon "channel inventory" on erittäin normaali, ei missään tapauksessa harvinaisen suuri. Esimerkiksi Apple pyrkii nimenomaan samaan haarukkaan sekä iPad että iPhone myynnissään.

    Nokia ilmoitti olevansa tuon haarukan yläpäässä ja että puhelinten lukumäärinen varastomäärä on suurempi kuin 3kk sitten. Se tietenkin on vähän ristiriitaista, koska monella suunnalla oli puhetta ja huhua kovasta kysynnästä, johon ei voitu vastata komponenttipulasta johtuen.

  5. morkkari @ (vahvistamaton) @ 26.1.2013 14:58

    Se on pakko sanoa kovaan ääneen,että...moni Nokia puhelimen omistajajista ovat kovia vittuilemaan,kun Nokiasta puhutaan/kirjoitellaan negatiiviseen sävyyn mutta ovat valmiita mollaamaan muiden valmistajien (mm.Samsung ja LG) puhelimia!!.Tämä kertoo aika paljon tyrkyttämisestä ylimieliseen sävyyn!!.

  6. simpsung (vahvistamaton) @ 26.1.2013 15:11

    Se on pakko suorastaan karjua että...!!. eräs Samsungin SGS minin omistaja luulee edustavansa koko Samsungin fanikerhoa postaamalla kymmenia viestejä sadoilla eri nimillä!!!. ja on jokaisessa Nokiaa koskevassa ketjussa idioottimaisine kommentteineen vaikka uutinen ei millään lailla koske hänen sairaalloisesti fanittamaansa Samsungia!!!.
    Tyrkyttämisestä kertoo paljon tuo kymmenien eri nimimerkkien käyttö!!!. ihme jonne!!.

  7. Spungspam (vahvistamaton) @ 26.1.2013 16:07

    Plussat edelliselle kommentille!

  8. morkkari @ (vahvistamaton) @ 28.1.2013 17:10

    @6
    eräs Samsungin SGS minin omistaja luulee edustavansa koko Samsungin fanikerhoa postaamalla kymmenia viestejä sadoilla eri nimillä!!!.

    Mistä tiedät,perustele väitteesi!!!.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 496 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone (8GB) Apple iPhone (8GB)
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Samsung Galaxy Mini

Samsung Galaxy Mini

wipe2000 "Kyseinen puhelin tuli ostettua peruskoululaiselle. Ominaisuuksiltaan perus-Android (2.3.5), mutta oikeastaan hieman yllättävää oli se, kuinka hyvin kaikki toimii melko hitaallakin (600 MHz) prossulla. Angry Birdsit ja Fruit Ninjat pyörivät nykimättä. Näytössä on paperilla melko vähän pikseleitä, ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa (22.5.2013 16:37)
Ilmoituskeskuksen puuttumista on pidetty yhtenä Windows Phonen pahoista puutteista. Sellaisen on kuitenkin huhuttu tulevan Windows Phone 8:aan päivityksen myötä, sillä Microsoft on vihjaillut ....
 
DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään (22.5.2013 12:38)
DNA järjestää tänään 22. toukokuuta kello 18.00 Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun, jota voi seurata ja kommentoida kuka tahansa DNA:n Google+-sivun kautta. DNA Jaakko Roppola ja Chief Engineer ....
 
Qualcomm on esitellyt seuraavan sukupolven 576 PPI näyttöjä Qualcomm on esitellyt "seuraavan sukupolven" 576 PPI näyttöjä (22.5.2013 11:42)
Qualcomm on esitellyt vaikuttavaan tarkkuuteen kykenevää Mirasol-näyttöä, joka voisi yhtiön mukaan teoriassa toimia esimerkiksi älypuhelimessa. PPI arvoksi kerrotaan 576, mikä on melkoisesti ....
 
Samsung ostaa osan korelaiskilpailijasta Samsung ostaa osan korelaiskilpailijasta (22.5.2013 10:55)
Samsung on ostamassa vähemmistöosuutta kilpailevasta puhelinvalmistajasta Pantechistä, kertoo Yonhap News. Niin ikään korealainen Pantech on maan kolmanneksi suurin matkapuhelinvalmistaja heti ....
Kommentteja (1)
Jolla videohaastattelussa: tuomme innovaation takaisin käyttäjäkokemukseen Jolla videohaastattelussa: tuomme innovaation takaisin käyttäjäkokemukseen (22.5.2013 10:52)
Jolla esitteli omaa puhelintaan ensimmäistä kertaa maanantaina ja Puhelinvertailu kävi paikan päällä haastattelemassa yhtiön myyntijohtaja Mikko Pyykköä, joka vastaili kysymyksiin yhtiön suunnitelmista ....
Kommentteja (2)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
Apple iPhone (8GB) Apple iPhone (8GB)

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.