*
 

HTC Mini on kaukosäädin suurelle älypuhelimelle

Kirjoittaja Valtteri Ahonen @ 26.1.2013 12:47 Kommentteja (16)
HTC Mini on kaukosäädin suurelle älypuhelimelle HTC on tuonut, toistaiseksi vain Kiinan markkinoille, hieman erikoisen laitteen. HTC Mini on NFC:tä ja Bluetoothia hyödyntävä "kaukosäädin" tai kakkospuhelin HTC Butterfly -älypuhelimelle, jotka ovat kasvaneet niin suuriksi, ettei sellaista halua joka käänteessä kaivaa taskusta.

HTC Minin avulla käyttäjä voi muun muassa soittaa ja vastata puheluihin sekä esimerkiksi käyttää tekstiviestejä. Lisäksi vaikkapa kalenterin käyttö onnistuu ainakin jossain määrin.

HTC Mini toimii myös kaukosäätimenä, jos katselee vaikkapa elokuvaa Butterfyn HDMI-portin kautta televisiosta. Kaukosäätimen ominaisuudessa HTC Mini vaikuttaisi kykenevän myös laukaisemaan kameran. Laite pystyy myös soittamaan hälytysäänen puhelinparissaan, mikäli sen on sattunut kadottamaan johonkin lähimaastoon.



Kaukosäätimessä on mustavalko-näyttö, jonka ansiosta akkukestoa on varmasti saatu venytettyä kiitettäviin mittoihin. Hintatietoja ei ole vielä paljastettu, eikä myöskään sitä, onko laite mahdollisesti jossain vaiheessa tulossa myyntiin myös Kiinan rajojen ulkopuolella.

Lisää uutisotsikoita

16 kommenttia »

  1. zemmoista (vahvistamaton) @ 26.1.2013 13:09

    Kuukauden paras! Tätä voi sitten ohjata smartwatchilla. Ja älypuhelimella voi puolestaan ohjata tablettia. Muista tarkistaa kaikkien laitteiden akkutilanne, ennenkuin laitat takin päälle ja lähdet mihinkään.

  2. G0lden_Kebab @ 26.1.2013 13:17

    En yleensä kommentoi näin, mutta tuo on jo naurettavaa...

  3. Joukka78 @ 26.1.2013 14:05

    Tuo Butterfly ei nyt kovin iso laite ole kovalla pidettäväksi, mutta tabletin kanssa kulkiessa tällainen irtoluuri olisi hieno. Pärjäisi ilman erillistä puhelinta ja yhdellä SIM-kortilla. Ja tuohon voi puhua autolla ajaessakin laillisesti.

  4. toope @ 26.1.2013 16:52

    Nyt menee älyttömäksi. Kaukosäädin käytännössä tavallinen puhelin millä ohjataan toista ylisuurta puhelinta.

  5. Jonahan @ 26.1.2013 20:04

    Nyt olen nähnyt tulevaisuuden!

  6. OJ_Ghost @ 26.1.2013 22:05

    Joo ei voi kuin nauraa... =)

    @3
    Millä perusteella tohon saa puhua autolla ajaessa? Eiköhän se lain silmissä ole puhelin kuitenkin. Vaikka luurilla varustettu HF-sarja on toki edelleen kait laillinen autoillessa. Tämä ei kuitenkaan uutisen mukaan ole HF-laite. :D

    Yksi syy lisää pysyä alle viiden tuuman ruuduissa. Niille ei selkeästi tarvi kaukosäädintä!

  7. ypsilon @ 27.1.2013 09:46

    Onhan tuon aivan selvä hf. Mutta sanattomaksi vetää noin muuten. Yhden ylisuuren luurin kera kannat vielä tuollaista.

  8. jos @ 27.1.2013 10:27

    Ehkä se tuollaisenaan on älytön, mutta toki tuossa ajattelussa on järkeä: Tuodaan takaisin pienikokoiset laitteet, joita ennen kutsuttiin matkapuhelimiksi (mm. Nokia 8210). Juuri muuta järkevää niillä ei sitten voikaan tehdä, kuin puhua.

    Kuitenkin tarvitaan älypuhelimen ominaisuuksia. Näytön koon takia niitä ei voi puristaa kovinkaan pieneksi. Kun molemmat laitteet sisältävät paljon samoja teknisiä toiminnallisuuksia, miksi ne eivät sitten käyttäisi toistensa osaamista hyväksi?

    Tuolla tavalla päästään muuassa siihen, että iso näyttö käynnistetään syömään sähköä vain silloin kun sitä todella tarvitaan. Ei siis vaikkapa kellon katsomiseen. Ja näin saadaan akunkestoa jatkettua melkoisesti.

  9. toope @ 27.1.2013 10:55

    Seuraavaksi tohon kaukosäätimeen tulee kosketusnäyttö. Pikkuhiljaa näyttö kasvaa ja kasvaa. Ominaisuuksia tulee lisää. Kohta käytössä on kaksi ylisuurta puhelinta. Mitäs sitten...niille tulee kaukosäädin.

  10. Joukka78 @ 27.1.2013 20:24

    @6:
    Artikkelissa käytetty sana "kakkospuhelin" on hämäävä, "irtoluuri" olisi kuvaavampi. Mini kun ei ole puhelin, vaan toimii bluetooth-kuulokemikrofonina (HF-laitteena) erilliselle älypuhelimelle.

  11. 3rd_party @ 28.1.2013 11:18

    @3

    Melko varmasti saisit sakot, jos poliisi nappaisi sinut puhumasta tuohon autoa ajaessasi. Tieliikennelaissa todetaan jotta "Radio- tai televisiovastaanotinta, muuta äänen- tai kuvantoistolaitetta taikka viestintälaitetta ei saa ajon aikana käyttää siten, että laitteen käyttö voi haitata ajoneuvon hallintalaitteiden käyttöä tai muuten häiritä kuljettajan keskittymistä liikenteeseen. Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ei saa ajon aikana käyttää matkapuhelinta siten, että pitää sitä kädessään."

    Hallituksen esityksessä tätä koskien puhutaan "kädet vapaaksi jättävästä laitteistosta", joka tämä ei ole. Esityksessä linjataan tarkkaan, että kyseiseksi laitteeksi kelpaa kiinteästi autoon asennettu HF, tai nappikuuloke. Tämä ei ole edelleen kumpaakaan.

    Toisaalta häiritsevästä käytöstä ko. esityksessä todetaan seuraavasti: "Koska matkapuhelimesta on pidettävä kiinni, kättä ei voi käyttää ajoneuvon ohjaukseen ja tarvittava ohjausliike voi epäonnistua tai myöhästyä". Tältä pohjalta on helppo uskoa, että kyseisen laitteen katsottaisiin haittaavan ajoneuvon hallintalaitteiden käyttöä vaikkei sitä varsinaisesti matkapuhelimeksi luettaisikaan.

    Jos tätä asiaa siis lähdettäisiin käsittelemään oikeudessa, oikeuden kanta menisi todennäköisesti joko siten, että kyseessä on matkapuhelimen käyttäminen s.e. sitä pidetään kädessä, tai sitten kyseessä on muu viestintävälineen käyttö s.e. se haittaa keskittymistä samoin perustein kuin millä matkapuhelimen käyttö on kiellettyä.

  12. jos @ 28.1.2013 11:29

    @11

    Eikö tällä kohdalla tehty sellainen kummallinen rajaus, että HF-laitteeksi tulkitaan myös tyhmä luuri? Siis sellainen, joka on asennettu kiinteästi autoon ja on johdon varassa ja vaatii toimiakseen oikean puhelimen. Siis viitannee aikoinaan käytettyihin kiinteisiin HF-sarjoihin. Vaikka tuo ei todellakaan jätä käsiä vapaaksi.

    Toki tuonkin perusteella sakkoja varmaan tulisi jos tulkitaan kirjaimellisesti, mutta henki on kuitenkin sama; tyhmä päätelaite.

  13. 3rd_party @ 28.1.2013 11:52

    @12

    Tuohon on tosiaan olemassa tulkinta, jonka mukaan "kylmä luuri" on sallittu (lähde lopussa). Kylmällä luurilla viitataan kuitenkin ymmärtääkseni luuriin, jossa on enintään puhelun vastaamis- ja katkaisunäppäimet. Lisäksi tämänkin laitteen pitäisi ilmeisesti olla kiinteästi autoon kytkettynä (vanhan autopuhelimen malliin) kuten hallituksen esityksessä vaaditaan. Näiltä osin tuo laite ei varmaan menisi sellaisenaan kylmästä luurista (eli käypästä HF-laitteesta).

    Mutta joo, kyllä tällä varmasti juristin tai pari työllistäisi Suomessa kun yrittäisivät miettiä oikeaa lain tulkintaa.

    http://www.poliisi.fi/poliisi/lp/home.n...0D?OpenDocument

  14. OJ_Ghost @ 28.1.2013 12:35

    @7&10
    Tällä kaukosäätimellä pystyy selaan kalenteria ja lähettään tekstiviestejä jne. Ei siis todellakaan ole HF-laite. ;)
    Ja jos on journalisteihin luottaminen, niin valmistajankin mukaan laite on kaukosäädin ei HF.

    Ja kuten edellä 3rd_party ansiokkaasti on esittänyt, niin lain mukaan tämä olisi vähintään 99,8% varmuudella puhelin ja laiton autoillessa.

    Aivan idiootti keksintö joka tapauksessa. Jos olisi rannekellona tms. niin voisi vielä mennä, mutta erillisenä taskussa tai muussa paikassa kulkevana, jossa jo itse luurikin majailee, laitteena täysin turha.

  15. Joukka78 @ 29.1.2013 00:31

    @11
    Mainitsemasi lain (TLL 24 a §) esitöistä löytyy määritelmä matkapuhelimelle, jota 2 momentti (matkapuhelin kädessä) koskee. Tämä laite ei täytä tätä määritelmää. Se kun ei ole yhteydessä yleiseen viestintäverkkoon, vaan pelkästään tiettyyn älypuhelimeen. Näin ollen tuohon puhumisesta ei voi rangaista kyseisen momentin perusteella.

    1 momentin (muu viestintälaite) perusteella tuosta voi rapsut saada, mutta tällöin pitää löytyä näyttöä siitä, että laitteen käytöstä on oikeasti aiheutunut haittaa/häiriötä. Liikenteessä töppäily tuon takia tai lain esitöissäkin mainittu tekstiviestin kirjoitus olisivat selkeitä tapauksia, mutta pelkkä puhuminen ei. Ennakkopäätöstä odotellessa...

    Lakiehdotuksessa on kyllä todettu "sekä ajoneuvoon kiinteästi asennetun puhelinlaitteiston että irrallisen nappikuulokkeen" käytön olevan sallittua ajaessa. Tämä ei kuitenkaan tee muunlaisista toteutuksista kiellettyjä. Ensimmäinen kohtakaan tuossa ei tarkoita kiinteää HF-laitetta, vaan kiinteää autopuhelinta. Lakiesitys on kuitenkin vuodelta 2001, jolloin noita oli käytössä.

  16. 3rd_party @ 29.1.2013 09:08

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Joukka78: 1 momentin (muu viestintälaite) perusteella tuosta voi rapsut saada, mutta tällöin pitää löytyä näyttöä siitä, että laitteen käytöstä on oikeasti aiheutunut haittaa/häiriötä. Tässä mennään itseasiassa aika syvälle lainsäädännön hienouksiin: kyseisessä laissa todetaan viestintälaitteiden käytön olevan kiellettyä, jos se voi haitata ajoneuvon hallintalaitteiden käyttöä. Hallituksen esityksessä (joka on lain pääasiallinen tulkintaohje), todetaan että laitteen pitäminen kädessä voi haitata ohjausliikkeiden toteuttamista. Näin ollen lain edellyttämä mahdollinen haitta on näytetty toteen vain laitetta kädessä pitämällä, eikä mitään lisänäyttöä todellisesta haitasta tarvita koska sitä ei laissa vaadita.

    Lainaus:Lakiehdotuksessa on kyllä todettu "sekä ajoneuvoon kiinteästi asennetun puhelinlaitteiston että irrallisen nappikuulokkeen" käytön olevan sallittua ajaessa. Tämä ei kuitenkaan tee muunlaisista toteutuksista kiellettyjä. Nuo ja märitelmä "kädet vapaaksi jättävä" ovat erittäin vahva tulkintaohje. Yleisessä tieliikennelain muutosehdotuksessa todetaan handsfree-laitteista seuraavasti: "Vaaratilanteita voidaan kuitenkin vähentää sillä, että säädetään velvollisuus käyttää matkapuhelinta ns. hands free -toiminnon avulla, jolloin puhelinta käytetään ilman, että sitä täytyy pitää kädessä."

    Ainoana poikkeuksena on erikseen mainittu kylmän luurin sallittu käyttö, ja koska tuo laite ei sellaisesta käy, en jaksa uskoa että sitä ikinä laskettaisiin sallituksi handsfree-laitteeksi.

    Lainaus:Ensimmäinen kohtakaan tuossa ei tarkoita kiinteää HF-laitetta, vaan kiinteää autopuhelinta. Esityksessä mainitaan kirjaimellisesti kiinteä hands free- laitteisto.

    Lainaus:Mainitsemasi lain (TLL 24 a §) esitöistä löytyy määritelmä matkapuhelimelle, jota 2 momentti (matkapuhelin kädessä) koskee. Tämä laite ei täytä tätä määritelmää. Määritelmä kuuluu tarkalleen "Matkapuhelimella tarkoitetaan matkaviestintään tarkoitettua telepäätelaitetta, joka on yhteydessä yleiseen viestintäverkkoon vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä. Esimerkiksi palo- ja pelastustoimen tai poliisin sisäiset verkot ovat tämän määritelmän ulkopuolella.".

    Se, vaatiiko tuo yhteys yleiseen viestintäverkkoon välitöntä yhteyttä, vai saako yhteys kulkea välittäjälaitteen kautta, ei ole määritelty. Sinäänsähän ko. laite täyttää määritelmän ainakin siltä osin, että kyseessä on matkaviestintään tarkoitettu telepäätelaite.

    Eli halutessaan poliisi voi tuosta perustellusti kirjoittaa sakon jomman kumman momentin nojalla. Oikeudessakin sakko menisi erittäin suurella todennäköisyydellä läpi, korkeintaan sovellettava momentti saattaisi muuttua. Ahkeralla riitelyllä ja hyvällä asianajajalla voisi päästä hovioikeuteen asti, muttei varmasti korkeimpaan oikeuteen.

    Eli suosittelen laitteen käyttöä ajaessa vain, mikäli lompakosta löytyy rutkasti ylinmääräistä rahaa jotka haluaa käyttää lähes tuhoontuomittuun riitelyyn sekä vielä enemmän ylinmääräistä aikaa samaan tarkoitukseen käytettäväksi.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 236 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 495 €
vertaa hintoja >>
HTC One HTC One
alkaen 688 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia Lumia 710

Nokia Lumia 710

-MMisQ "Muutaman tunnin räpläilyn jälkeen voin sanoa että Nokia on tullut takaisin erittäin laadukkaalla tuotteella. -Sopivan kokoinen -Nopea -Hyvin reagoiva näyttö -Windows phone mango. Kaikki eivät siitä pidä mutta minusta se on loistava -Kamera on perus kauraa, ei mitään erikoista ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa (22.5.2013 16:37)
Ilmoituskeskuksen puuttumista on pidetty yhtenä Windows Phonen pahoista puutteista. Sellaisen on kuitenkin huhuttu tulevan Windows Phone 8:aan päivityksen myötä, sillä Microsoft on vihjaillut ....
Kommentteja (11)
DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään (22.5.2013 12:38)
DNA järjestää tänään 22. toukokuuta kello 18.00 Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun, jota voi seurata ja kommentoida kuka tahansa DNA:n Google+-sivun kautta. DNA Jaakko Roppola ja Chief Engineer ....
 
Qualcomm on esitellyt seuraavan sukupolven 576 PPI näyttöjä Qualcomm on esitellyt "seuraavan sukupolven" 576 PPI näyttöjä (22.5.2013 11:42)
Qualcomm on esitellyt vaikuttavaan tarkkuuteen kykenevää Mirasol-näyttöä, joka voisi yhtiön mukaan teoriassa toimia esimerkiksi älypuhelimessa. PPI arvoksi kerrotaan 576, mikä on melkoisesti ....
 
Samsung ostaa osan korelaiskilpailijasta Samsung ostaa osan korelaiskilpailijasta (22.5.2013 10:55)
Samsung on ostamassa vähemmistöosuutta kilpailevasta puhelinvalmistajasta Pantechistä, kertoo Yonhap News. Niin ikään korealainen Pantech on maan kolmanneksi suurin matkapuhelinvalmistaja heti ....
Kommentteja (1)
Jolla videohaastattelussa: tuomme innovaation takaisin käyttäjäkokemukseen Jolla videohaastattelussa: tuomme innovaation takaisin käyttäjäkokemukseen (22.5.2013 10:52)
Jolla esitteli omaa puhelintaan ensimmäistä kertaa maanantaina ja Puhelinvertailu kävi paikan päällä haastattelemassa yhtiön myyntijohtaja Mikko Pyykköä, joka vastaili kysymyksiin yhtiön suunnitelmista ....
Kommentteja (2)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
HTC One HTC One

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.