HTC:n toimitusjohtaja laittoi pallinsa pantiksi Onen menestymisen puolesta

9
Teemu Laitila

HTC:n toimitusjohtaja laittoi pallinsa pantiksi Onen menestymisen puolesta
Aikanaan Android-valmistajien kärkikastiin kuuluneelle HTC:lle muutama viime vuosi on ollut pelkkää alamäkeä. Vaikka yhtiö on julkaissut kilpailukykyisiä puhelimia kuten vuosi sitten julkaistu One-sarja, Samsung on jyrännyt ohi lähes loputtomalla markkinointibudjetillaan.

Nyt yhtiö yrittää nousta suosta uudella HTC One –puhelimella, joka on saanut ylistäviä arvioita ainakin rautansa puolesta. Vaarana on kuitenkin taas se, että Samsung ajaa HTC:n ohi taitavasti rakennetulla mediahypellä ja pitämällä laitteen kuluttajien silmien alla jokaisessa mahdollisessa käänteessä. Rautaominaisuuksien puolesta laitteissa ei ole suuria eroja ja moni saattaa myös suosia HTC:n muotoilua Samsungin vain pieniä muutoksia kokeneeseen "veden muovaamaan kiveen" verrattuna.

Jos HTC One ei vieläkään menesty, yhtiöllä alkaa olla tiukka paikka eikä uusia mahdollisuuksia hittipuhelimen rakentamiseksi välttämättä enää tule. HTC onkin ladannut paljon paukkuja Onen myymiseen, yhtiö esimerkiksi aikoo pystyttää lähes 400 uutta myymälää kotimarkkinoillaan Taiwanissa. HTC:n vaikeassa tilanteessa kaiken olisi sujuttava täydellisesti, jotta monien arvioiden mukaan loistava puhelin saataisiin mahdollisimman pikaisesti ja mutkattomasti ostajien saataville.

Ensimmäiset ongelmat menestyksen tietelle ilmaantuivat kuitenkin jo alkuviikosta, kun yhtiö kertoi toimitusten viivästyvän komponenttipulan vuoksi. Puhelin oli tarkoitus saada markkinoille maaliskuun kolmannella viiklla, mutta Wall Street Journalin mukaan esimerkiksi kameroita ei saada valmiiksi tarpeeksi nopeasti, mikä johtaa toimitusten viivästymiseen. Yhtiö lupaa aloitaa toimitukset ennakkotilaajille kuun lopussa "tietyillä markkina-alueilla" ja saada lisää laitteita myyntiin huhtikuun aikana.



Viivästykset puhelimen toimituksissa ovat asettaneet paineita yhtiön johdolle. Valitun strategian onnistumisesta on vastuussa viime kädessä yhtiön perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Peter Chou, joka Wall Street Journalin tietojen mukaan on luvannut astua alas johtajanpallilta, jos One ei menesty. Jos One jää taas yhdeksi laadukkaaksi, mutta alimarkkinoiduksi HTC-puhelimeksi, joka jää myyntiavoitteestaan, yhtiöllä saattaa olla liian myöhäistä vaihtaa johtajaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (9)

Jonahan
Jonahan

2

HTC:n laitteet ovat ihan OK, mutta kilpailu on kovaa. Samsung pystyy kilpailemaan HTC:n kanssa sekä hinnalla että julmetulla markkinointivoimalla.

Nips naps. Valitettavasti.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Möö (vahvistamaton)

4

Yhä enemmän olen huomannut lähipiirin pitävän entisen laiteensa.

Vastaa
bfr
bfr

5

Harmi jos loistava valmistaja kuolee. Sense on sitä mitä stocki Androidin pitäisi olla.

Ensimmäinen varteenotettava HTC Desire Z/HD:n jälkeen, ei muuta kun ennakkotilaukseen.

Vastaa
DeNiWar
DeNiWar

6

Itse en HTC:n kapineisiin enää koske, seuraava luuri on samsung jos nykyinen DesireZ hajoaa.

Jäi senverran p*n maku tuosta HTC:n toiminnasta mitä tulee noinkin kalliin laitteen kuin Desire Z oli, kohtelusta. Hylättiin lähes samantien julkaisunsa jälkeen...

Vastaa
Jupsu
Jupsu

7

itse pidän HTC:sta hemmetin paljon puhelimena mutta tuo että luurit unohdetaan yhden päivityksen jälkeen on sen verran huono asia että pitää harkita minkä luurin seuraavaksi ostan, ei kyllä samsungia varmaankaan tule koska en pidä touchwizistä mutta ehkä sony.. nykyinen sensationikin taitaa jäädä tähän 4.0.x versioon kun vastaava s2 porskuttaa jo 4.1 ja tulee vielä saamaan 4.2.. noh, onneksi on custom käyttiksiä tarjolla, kiitos siis heille.

Vastaa
MrRockker7
MrRockker7

8

Htc:llä on aina ollut enemmän tyylitajua kuin samsungilla ja tuo One on tyylikkäämpi kuin iPhone! Jos vielä tukisvat laitteitaan ja laatu sais olla parempaa (oma Dezire Z kävi huollossa 4 kertaa!)

Vastaa
bfr
bfr

9

Outoa, omassa desire z:ssani ei ole ollut mitään vikaa ennenkuin nyt loppua kohden alkanut hiukan reistailemaan, joka sekin saattaa johtua custom rommeista. Näin, vaikka olen käyttänyt suurimman osan ajasta melko hurjilla kelloilla(700mhz -> 1.4ghz).

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.