Microsoft: Windows Phone on toisiksi suurin Intiassa

Manu Pitkänen

Microsoft: Windows Phone on toisiksi suurin Intiassa
Microsoftilla ja Nokialla on vahva jalansija Intian älypuhelinmarkkinoilla, joka elää parhaillaan vahvaa kasvuvaihetta. Ohjelmistojätin tuoreen väitteen mukaan Windows Phone olisi toisiksi suurin älypuhelinkäyttöjärjestelmä Intiassa, kertoo WMPowerUser.

Valitettavasti jutussa ei mainita millä mittarilla ja miten tulos on saatu. Esimerkiksi Nielsenin viime vuoden loppua koskevien lukujen mukaan Windows Phone olisi kahdeksan prosentin osuudellaan markkinakolmonen, heti Androidin ja Symbianin jälkeen (tutkimuksessa mukana 46 intialaista kaupunkia). Windows Phonen ja vanhemman Windows Mobilen yhteenlaskettu osuus tosin yltää Nielsenin tutkimuksessakin markkinakakkoseksi.

IDC:n mukaan älypuhelintoimitukset kasvoivat Intiassa loka-joulukuussa 2012 jopa 38 prosentilla vuoden 2011 vastaavaan ajanjaksoon nähden. Älypuhelimia toimitettiin viime vuoden lopulla yhteensä 5,4 miljoonaa kappaletta. Samaan aikaan peruspuhelintoimitukset laskivat noin viidellä prosentilla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -31%

Sony Xperia 1 VI – hinta laskenut -29%

Sony Xperia 1 VI
997 € Gigantti
1399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1399 €

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -28%

Motorola Moto G06 Power
109 € CDON
189 € Gigantti
189 € Lenovo

Alin hinta viikko sitten: 151 €

Motorola Moto G75 – hinta laskenut -27%

Motorola Moto G75
199 € Proshop
200 € Lenovo
297 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 271 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.