Google-pomo kertoi mielipiteensä Facebook Homesta ja mystisestä Motorola-yhteistyöstä

Sami Koivunen

Google-pomo kertoi mielipiteensä Facebook Homesta ja mystisestä Motorola-yhteistyöstä
Googlen hallituksen puheenjohtaja Eric Schmidt puhui tänään yleisölle Dive into Mobile -konferenssissa. Puheenaiheina olivat muun muassa suhtautuminen Facebook Home -launcheriin, uusimmat Android-aktivointiluvut ja mystinen yhteistyö Motorolan kanssa.

Schmidt vastasi yleisön kysymykseen kysymykseen liittyen Microsoft Windows Phone -pomo Terry Myerson lausuntoihin, joissa hän toteaa olevansa erittäin yllättynyt, jos Google ei pyri poistamaan Facebookin tulevaa Facebook Home -launcheria Google Play -kaupasta kilpailijana Androidin launcherille. Schmidt kommentoi kuitenkin Facebook Homen olevan valtava osoitus Google Play -kaupan strategian toimivuudesta.

Schmidt kertoi Android-aktivointien eli päivittäin Android-käyttöjärjestelmää käyttävien laitteiden määrän kasvaneen jo 1,5 miljoonaan. Luku on kasvanut viime syksystä, jolloin aktivointeja tehtiin päivittäin 1,3 miljoonaa. Viime kuussa aktivointeja oli päivittäin 1,4 miljoonaa.



Schmidt jakoi myös mielipiteensä tulevista Motorola-laitteista. Maaliskuussa julkisuuteen vuoti kuvia mystisestä Motorola-puhelimesta, jossa näkyi selvästi Google-vaikutteita. Motorolan tulevia laitteita Schmidt kuvaili "ilmiömäisiksi" ja "plus-puhelimiksi", mutta ei paljastanut tarkemmin onko kyse tableteista vai puhelimista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Xiaomi Redmi Note 14 (4G) – hinta laskenut -27%

Xiaomi Redmi Note 14 (4G)
122 € Hobby Hall
249 € Proshop
280 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 166 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.