Lumia 620 osui oikeaan hintaluokkaan

3
Valtteri Ahonen

Lumia 620 osui oikeaan hintaluokkaan
Kotimaisten operaattoreiden myydyimpien puhelinten lista huhtikuulta osoittaa, että Nokian Lumia 620 on ollut onnistunut lisäys yhtiön portfolioon. Elisa myi yksityisasiakkaille mallia eniten ja DNA:lla ohi meni ainoastaan iPhone 5. Elisalta kerrotaan 620:n kelpaavan myös yritysasiakkaille hyvin.

Myydyimpien listalla on muidenkin valmistajien puhelimia vastaavasta hintaluokasta, mutta kotimaan myynnissä näkyy tietysti Nokia-uskollisuus. Elisan tiedotteen mukaan "Lumia 620 on todistanut suomalaisten vahvan Nokia-suhteen, kun vain oikean hintaluokan puhelin on mukana Nokian valikoimassa".

Huhtikuun toinen onnistuja oli vasta aivan loppukuusta myyntiin saapunut Samsung Galaxy S4, joka olisi ainakin Elisan mukaan noussut lähelle listan kärkisijoja, mikäli laitteita olisi saatu jakeluun ennakkotilauksia vastannut määrä. Myös DNA:lta vahvistetaan, että mallin kysyntä ylittää tällä hetkellä tarjonnan ainakin jossain määrin.

Mainittujen mallien lisäksi Applen iPhone 5 tuntuu edelleen tekevän kauppansa hyvin Suomen markkinoilla. Myös vanhempi iPhone 4S -malli keikkuu myyntilistoilla sinnikkäästi.

Alla vielä operaattoreiden myydyimpien puhelinten TOP5-listat.



Henkilöasiakkaiden myydyimmät puhelimet huhtikuussa 2013 (Elisa):
1. Nokia Lumia 620
2. Apple iPhone 5
3. Nokia Lumia 820
4. Samsung Galaxy S III
5. Nokia Lumia 920

Yritysasiakkaiden myydyimmät puhelimet huhtikuussa 2013 (Elisa):
1. Nokia Lumia 820
2. Nokia C2-01
3. Nokia Lumia 620
4. Huawei F610
5. Nokia Lumia 920

DNA:n myydyimmät puhelimet, huhtikuu 2013:
1. iPhone 5
2. Nokia Lumia 620
3. Samsung Galaxy Y
4. Nokia Lumia 820
5. Samsung Galaxy S III Mini


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (3)

JussiFX
JussiFX

1

Lumia 620 on todella hyvä puhelin hintaluokassaan. Perustoiminnallisuus on sujuvaa toisinkuin Android-leirissä, jossa high-end luuritkin usein nykivät viimeistä päivää.

T: High-end-androidin käyttöä 2 vuotta kärsinyt ja Lumia 620 kokeillut.

Vastaa
Taeco
Taeco

2

Juu ehdottoman hyvä hintaluokassaan tämä L620. Moni tuttu innostui heti, että josko nyt saisi kohtuuhintaan lagittoman älypuhelimen. Mitenkähän sitten L520, kun saapuu Suomenkin hyllyille? Varmasti houkuttelee enemmän, kuin vuosia vanhat Androidit.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.