Korean hallitus tyrmistynyt iPad- ja iPhone-tuontikiellon peruutuksesta

2
Manu Pitkänen

Korean hallitus tyrmistynyt iPad- ja iPhone-tuontikiellon peruutuksesta
Hälytyskellot alkoivat soida Etelä-Korean hallituksessa kun tieto joidenkin Applen tuotteiden tuontikiellon peruuttamisesta levisi julkisuuteen. ITC oli aiemmin kesällä todennut Applen tuotteiden loukkaavan Samsungin patentteja, minkä takia AT&T:n kautta myytäviä iPhone 4-, iPhone 3GS, iPad 3G, iPad 2 3G-laitteita uhkasi tuontikielto Yhdysvaltoihin.

Obaman hallitus kuitenkin käytti sille varattua veto-oikeutta ja keskeytti tuontikiellon toimeenpanon. Korealaisessa mediassa liike on nähty protektionistisena, sillä onhan Apple yhdysvaltainen yritys. Lisäjännitettä tilanteeseen tuo se, että ITC kertoo tämän viikon perjantaina päätöksensä tapauksesta, jossa Apple syyttää Samsungia sen mallioikeussuojien rikkomisesta. Jos tapaus katsotaan Applen eduksi, uhkaa Samsungin puhelimia ja tabletteja maahantuontikielto Yhdysvaltoihin.



Vuosi sitten yhdysvaltalainen oikeusistuin totesi Samsungin rikkovan Applen patentteja, mistä syystä korealaisyhtiölle langetettiin maksettavaksi miljardin dollarin vahingonkorvaus, mutta summaa leikattiin tämän vuoden alussa 598 miljoonaan dollariin.

Korean hallitus kertoi pelostaan, että Obaman hallituksen päätös on omiaan vaikuttamaan negatiivisesti pantettioikeuksien suojeluun.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1251 € CDON
1259 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
778 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentit (2)

ArttuH5N1
ArttuH5N1

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Uutinen:

Obaman hallitus kuitenkin käytti sille varattua veto-oikeutta ja keskeytti tuontikiellon toimeenpanon. Korealaisessa mediassa liike on nähty protektionistisena


Protektionistinenhän toi liike on, ei siitä kahta sanaa. Kaikista naurettavinta olisi, että Apple välttää tuontikiellon ja Samsungille se langetetaan.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.