Sailfish OS ei ole enää beta-asteella – launcher-sovellus tulossa Android-puhelimille

1
Manu Pitkänen

Sailfish OS ei ole enää beta-asteella – launcher-sovellus tulossa Android-puhelimille
Jolla-älypuhelimesta löytyvä Sailfish OS -käyttöjärjestelmä on kasvanut ulos beta-leiman raameista ja on nyt valmis kaupalliseen käyttöön maailmanlaajuisesti, tiedottaa puhelinta ja käyttöjärjestelmää kehittävä Jolla. Yhtiö aikoo aloittaa valmiin Sailfish OS:n päivityksen jakelun maaliskuun alussa.

Marraskuussa julkaistulle puhelimelle on julkaistu tähän päivään mennessä kolme ohjelmistopäivitystä. Maaliskuun alussa jakeluun tipahtava päivitys on näin ollen neljäs ja sillä parannetaan muun muassa suorituskykyä, landscape-tukea, visuaalisuutta, kameraominaisuuksia ja paljon muuta.

Tulevaisuudessa Sailfish OS -käyttöjärjestelmää voi käyttää Jolla-puhelimen lisäksi useissa eri Android-laitteissa. Jollan tiedotteen mukaan käyttöjärjestelmä on tulossa keskeisimpiin Samsungin Galaxy-laitteisiin, Googlen Nexus-laitteisiin ja Sony Xperia-malleihin. Kiinalaista yleisöä saattaa kiinnostaa myös Xiaomin laitteisiin kehitteillä oleva porttaus.



Jollan mukaan se kehittää parhaillaan myös Sailfish-launcheria Android-puhelimille. Sovellus ilmestyy lähiaikoina.

Jolla kertoi samalla, että tarjolle on tulossa yhdessä Rovion kanssa kehitetty Angry Birds -älykuori (Other Half). F-Secure on luvannut tuoda Younited-pilvipalvelun Jolla-puhelimiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Nothing Phone (3a) – hinta laskenut -17%

Nothing Phone (3a)
299 € Gigantti
299 € Elisa
339 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 359 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.