Apple julkisti iOS 8:n

7
Manu Pitkänen

Apple julkisti iOS 8:n
San Franciscossa sijaitsevassa Moscone Centerissä on taas tänäkin kesänä julkistettu iOS-käyttöjärjestelmän uusi versio. Viime vuonna mobiilikäyttöjärjestelmälle annettiin täysin uusi maalipinta ja sitä edellisenä vuonna tärkeimpänä iOS:n tärkeimpänä teemana oli Applen oman karttapalvelun lanseeraus.

Apple esitteli ensimmäisenä iOS 8:n ominaisuutena interaktiiviset ilmoitukset, joiden avulla käyttäjä voi vastata uusiin ilmoituksiin ilman, että hänen pitää lähteä avoinna olevasta sovelluksesta mihinkään. Apple on parantanut myös näppäimistönsä automaattikorjausta ja opettanut sen ymmärtämään aiempien viestien kontekstin.

OS X Yosemiten yhteydessä esitelty katkeamaton käyttökokemus mahdollistuu iOS 8:n avulla. Ajatuksena on, että iOS-laitteella aloitettu tehtävä (kuten sähköpostin kirjoitus) voi jatkua samantien samasta kohtaa kun saavut Mac-tietokoneen lähelle. IPhoneen saapuviin puheluihin voi myös vastata Macin kautta, kunhan iPhone on tarpeeksi lähellä tietokonetta. Ominaisuus toimii myös toiseen suuntaan, eli Macillä voi soittaa puheluita iPhonen kautta.



Lisäksi Apple päivitti iMessages-viestisovelluksen ja helpotti iOS-laitteiden käyttöönottoa yritysympäristössä. Uuden perhejaon ansiosta perheenjäsenet voivat jakaa tietojaan, tiedostoja ja sovelluksia keskenään iOS-laitteilla. Lapset voivat myös tehdä sovellusostoksia, mutta vanhempien on hyväksyttävä ne heidän omiin laitteisiin lähetettävien kyselyiden kautta.

Yksi keskeisimmistä uusista ominaisuuksista on myös kehittäjille avattu Health-alusta, jonka avulla pystyy seuraamaan aiempaa tarkemmin omaa terveyttä. Verifioidut terveyslaitokset voivat saada tietoonsa Healthiin tallennettua dataa hoitosuositusten tekemisen tueksi.

Siri voidaan iOS 8:ssa käynnistää toteamuksella "Hey, Siri", joten avustajan avaamiseksi ei tarvitse koskea lainkaan itse laitteeseen. Apple on lisäksi lisännyt Siriin Shazam-tuen ja mahdollistanut iTunes-ostojen teon sen kautta.

IOS 8 tulee saataville syksyllä iPhone 4S:lle ja sitä uudemmille (+ viidennen sukupolven iPod touch) sekä iPad 2:lle ja sitä uudemmille laitteille (sisältäen iPad minit).


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (7)

delic
delic

1

Tämä sivu http://www.apple.com/ios/ios8/continuity/ kuvaistaa hyvin sitä miksi Apple on niin suosittu ja pidetty

Tuo continuity sai kyllä koko ajan aplodeja ja oli kyllä niin sitä parasta Applea, kaikki toimi kuin itsestään ja todella vaivattomasti ja ilman että niitä tarvi edes ajatella.

Tämän iltaisen nähtyä täytyy kyllä todella vahvasti alkaa miettiä ensimmäisen macin ostoa :)

Mitä tulee iOSiin niin tämä oli sovelluakehittäjille paljon paljon suurempi kuin loppukäyttäjille. Tosin loppujenlopuksihan me sitten saadaan ne sovelluskehittäjien visiot käyttöön.

IOSista tuli myös paljon notkeampi, kun sovellukset voi toimia keskenään, tuli ns widgettejä ilmoituskeskukseen, safariin ym sovelluksiin saa lisälaajennuksia mm kielenkääntäjä ja mitä sitten sovelluskehittäjät keksiikään. Touch ID avautu sovelluskehittäjille. Tuli uusi grafiikka kieli? Tai mikä olikaan joka nostaa 3D pelien tason täysin uudelle tasolle kuten tilaisuudessa esimakua näytettiin. Uusi ohjelmointikieli sovelluskehittäjille ja paljon paljon muuta.

Alkupuolella kun iOSia eaiteltiin en ollut kovin vakuuttunut, mutta se sovelluskehittäjille tarkoitettu viiminen tunti vasta näytti miten paljon apple on tehnyt asioita mitkä tulee muuttamaan paljon tulevaisuudessa.

Ainiin noihin laajennuksiin kuului myös esim kolmansien osapuolten näppäimistöt, tämän tuleminen oli kyllä aika yllätys.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Tämä sivu http://www.apple.com/ios/ios8/continuity/ kuvaistaa hyvin sitä miksi Apple on niin suosittu ja pidetty

Kyllä. Nimenomaan näin.

Lainaus:

Tämän iltaisen nähtyä täytyy kyllä todella vahvasti alkaa miettiä ensimmäisen macin ostoa :)

Suosittelen lämpimästi.

Lainaus:


Tuli uusi grafiikka kieli? Tai mikä olikaan joka nostaa 3D pelien tason täysin uudelle tasolle kuten tilaisuudessa esimakua näytettiin.

En ole vielä ennättänyt kunnolla tutustumaan, kun piti käydä baarissa Keynoten jälkeen, mutta kieli ei ole *grafiikkakieli*, vaan Cocoa/Objective-C runtimen ja olemassaolevan kääntäjän päälle tehty uusi, modernimpi ohjelmointikieli, jota pitäisi voida sekoittaa (käännösyksikkökohtaisesti) entiseen, aivan kuten ObjC:ta, C:ta ja C++:aa ennen tätä. Sitä vain demottiin olemassaolevien (ja päivitettyjen) grafiikkakirjastojen kanssa.

Kieli näytti ensimulkaisulta monella tapaa hyvältä, pitää vielä tutustua paremmin ennenkuin päätän tulenko käyttämään sitä itse vielä vai pitäydynkö tutussa ja turvallisessa ObjC:ssa.


Lainaus:


Ainiin noihin laajennuksiin kuului myös esim kolmansien osapuolten näppäimistöt, tämän tuleminen oli kyllä aika yllätys.

Oli kieltämättä yllätys, mutta niin paljon siitä on täälläkin kitisty, että ainakin yksi tekosyy iOS:sta valittamiseen on jatkossa poissa käytöstä. :)

Vastaa
JoniS
JoniS

3

Tuo että pääsee sähköpostin kirjoitusta jatkamaan toisella laitteella suoraan on kyllä kieltämättä hyvänkuloinen ominaisuus, mistä olen joskus haaveillut.

Herää vain kysymys miten nämä "kokoajan yhteydessä" ratkaisut vievät akkua?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jaakopsoni (vahvistamaton)

4

Yhäkö ne päivittää tuota 4s. Tässä päivityksessä apple varmaan pilaa 4s käyttäjä kokemuksen niin kuin apple tekee vanhemmille malleilleen.

Vastaa
delic
delic

5

Jonahan, tarkoitin siis tätä Metalia


"Metal
Built for developers who create highly immersive console games, Metal is a new technology that will allow them to squeeze maximum performance from the A7 chip. It’s optimized to allow the CPU and GPU to work together to achieve optimal performance. It’s designed for multithreading, and there are great tools for putting it all together in Xcode."

Tässä huonolaatuinen esittelyvideo http://youtu.be/GCEfRMhw5MI

Vastaa
Giis
Giis

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jaakopsoni:

Yhäkö ne päivittää tuota 4s. Tässä päivityksessä apple varmaan pilaa 4s käyttäjä kokemuksen niin kuin apple tekee vanhemmille malleilleen.

Myös näemmä iPad kakkoseenkin aikovat tuon kasin laittavan. Nykyinen seiskakin tuntui olevan liikaa tuolle. Minulla ainakin yhtenään takkusi seiska tuossa vanhassa iPadissa. Nyt kun hankin Airin, niin ihan eri tuntuma.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Jonahan, tarkoitin siis tätä Metalia

Joo, todellakin uusi OpenGL:n ohittava grafiikka API tuli, sotkeuduin vain kun sanoit sanan kieli. Metal vaikutti lupaavalta, ja pelit paranevat kunhan middleware vaan sitä alkaa käyttää.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.