Microsoft esitteli Lumian haastajia

2
Matti Robinson

Microsoft esitteli Lumian haastajia
Microsoftin Nick Parker on esitellyt Neowinille uusia Windows Phone -malleja Computex-messuilla Taiwanin Taipeissa. Puhelimet saapuvat pienemmiltä valmistajilta, jotka joutuvat kilpailemaan huomiosta Microsoftin omien puhelinten kanssa.

Yhdysvaltalaiselta Blu Productsilta on tulossa ainakin kaksi mallia, joista värikäs viisi tuumainen malli nähdään kuvassa. HTC Onen muotoilua muostuttava malli saapunee markkinoille vain Atlantin toisella puolella.

Myös Euroopasta löytyy valmistajia. Kyproksella pääpaikkaansa pitävä Prestigio tuo markkinoille MultiPhone 8500 DUO -mallinimellä tunnetun laitteen, jonka on huhuttu sisältävän 1.2GHz Snapdragon-suorittimen, 8 megapikselin kameran and 1280x768-resoluution näytön. Kyse on siis todennäköisesti alemman keskihintaluokan laitteesta.

Kolmas puhelin on Billy, jonka valmistaja on Yezz. Bill Gatesin mukaan nimetty puhelin on esiintynyt jo aiemmin verkossa kahtena eri mallina, joita myös Computexissa esiteltiin. Mallit ovat Billy 4.7 ja Billy 4.0, ja ne on nimetty luonnollisesti tuumakokojensa mukaan. Isommassa on 13 megapikselin kamera, neliytiminen Snapdragon-suoritin ja 1280x720-resoluutio. Suositushintaa sillä on 229 euroa. Nelituumainen malli on varustettu 8 megapikselin kameralla ja niin ikään neliydinsuorittimella, mutta hintaa on 129 euroa.



Lisätietoja Microsoftin Computex-esittelyistä löydät täältä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Asus ROG Phone 9 Pro – hinta laskenut -26%

Asus ROG Phone 9 Pro
999 € ASUS eShop
1349 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1349 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Nothing Phone (3a) – hinta laskenut -17%

Nothing Phone (3a)
299 € Gigantti
299 € Elisa
339 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 359 €

Kommentit (2)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.