Vähän Applea, vähän Microsoftia: Google tekemässä Nexus-tabletilleen näppäimistön

3
Manu Pitkänen

Vähän Applea, vähän Microsoftia: Google tekemässä Nexus-tabletilleen näppäimistön
Tablettien näppäimistötelakoiden hehkuttaminen on ollut pääasiassa Microsoftin ja Asuksen heiniä, mutta kööriin on liittymässä myös Google. Android Policen raportoimien tietojen mukaan internetjätti esittelisi HTC:n valmistaman Nexus-tabletin yhteydessä näppäimistöllä varustetun näyttösuojan.

Sivuston tietojen mukaan suoja koostuu käytännössä kahdesta osasta, joista toisessa on varsinainen näppäimistö ja toinen osa on samankaltainen jaokkeinen näyttösuoja kuin Applen Smart Cover. Osien välisestä saumakohdasta näyttäisi löytyvän micro-USB-paikka, jota voi käyttää esimerkiksi suojan sisäisen 450 milliampeeritunnin akun lataamiseen.

Näppäimistö kytkeytyy laitteeseen langattomasti Bluetoothin ja NFC:n avulla, joten suojan sisäinen akku syöttänee virtaa vain näppäimistölle (ei tabletille).

Koko lisävaruste on kooltaan 228 x 320 x 5 mm ja näppäimistöosan koko on 228 x 153 mm (mikä asettaa raamit Nexus-tabletin koolle).



Tablet on tarkoitus kiinnittää näppäimistön päälle kuljetuksen ajaksi. Kirjoituksen aikana tablet otetaan pois, kääritään jaokkeinen näyttösuoja kolmioksi ja tablet sijoitetaan saumakohtaan nojaamaan kolmiotukea vasten.

Nexus-tabletti ja sen suoja esiteltäneen Android L:n julkaistun yhteydessä. Koodinimellä Volantis-tabletista uutisoitiin kesäkuussa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentit (3)

Pitkakoski
Pitkakoski

1

Tuohan vaikuttaa mainiolta kapistukselta, mutta käytännön testit osoittavat lopullisen käyttökelpoisuuden. Toivottavasti myös näppäimistö skandinaavisella asettelulla julkaistaan.
Ajatuksenani on päivittää matkoilla hyvin palvellut Nexus 7 (2012) hieman tuoreempaan ja tuollainen Googlen itsensä suunnittelema näppäimistö uuden laitteen oheen kuulostaa hyvältä. Maltan odottaa.

Vastaa
himpo
himpo

3

Kuulostaa hyvältä.

Toisaalta Swiftkey ilmoitti juuri omassa Nexus 7 (2013) että olen säästynyt 50000 painallukselta.

Ja tietysti myös tuhansilta kirjoitusvirheiltä, haha!

Mutta laitetaan harkintaan

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.