Sarjakuvat ja mobiilipelit yhdistävä espoolaisyritys julkaisi robottitaistelupelin Androidille ja iOS:lle

Sami Koivunen

Sarjakuvat ja mobiilipelit yhdistävä espoolaisyritys julkaisi robottitaistelupelin Androidille ja iOS:lle
Espoolainen startup-yritys Tunnel Ground Oy julkaisi viime viikolla Void of Heroes -pelin iOS:lle.

Vuonna 2012 perustettu Tunnel Ground yhdistää liiketoimintamallissaan mobiilipelit ja sarjakuvat. Yritys on saanut hankkeeseen rahoitusta Tekesiltä. Painetut sarjakuvat ovat jo saavuttaneet menestystä Yhdysvalloissa ja Suomessakin sarjakuvan ensipainos on ostettavissa Suomalaisesta Kirjakaupasta. Sarjakuvan avulla pelaaja voi hankkia lisäsisältöä peliin.

Itse peli sijoittuu sijoittuu tulevaisuuteen. Pelaajan tehtävänä on ohjata kolmiulotteisessa maailmassa isoa taistelurobottia ja taistella muita ihmispelaajia vastaan. Scifi-henkisessä pelissä on panostettu erityisesti graafiikkaan ja musiikkiin. Nyt iOS:lle saapunut peli julkaistiin Android-pelaajille jo syyskuussa Amazonin sovelluskaupassa.

Peli on ollut aiemmin esillä mm. Domessa. Jutussa Tunnel Groundin toimitusjohtaja toimiva Jukka Planman kertoi mm. pelin olevan vertailtavissa tankkipelien kaltaisiin core­- ja mid core -peleihin.



Void of Heroesin voi ladata Applen laitteille App Storesta. Androidille pelin voi ladata Amazonin sovelluskaupasta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
129 € Power
155 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.