Mitä Applelta odotetaan maanantain superjulkaisussa?

1
Matti Robinson

Mitä Applelta odotetaan maanantain superjulkaisussa?
Applen yksi viime vuosien tärkeimmistä julkaisutilaisuuksista on pian käsillä. Yhtiö on viime vuosina pyrkinyt kasvattamaan julkaisutilaisuuksien määrää kolmeen, mutta kevään tapahtumassa valokeilassa ovat olleet usein vähemmän tärkeät tuotteet. Nyt asian laita on toisin.

Applelta odotetaan liutaa tuotteita, mutta voi olla, että odotukset palkitaan vain osittain. Erittäin todennäköisenä voidaan kuitenkin pitää, että yhtiö esittelee uudistuksia sekä iPhone- että iPad-mallistoihin, joten kyseessä on tuiki tärkeä tilaisuus.

On erikoista, että Apple julkistaa näinkin tärkeät päivitykset, vaikka kyseessä ei ole virallisena iPhone-tapahtumana pidetty syyskuun lehdistötilaisuus tai massiivinen WWDC-konferenssi kesäkuussa. Mutta mitä kaikkea Applelta voi maanantaina odottaa? Käydäänpä läpi kohta kohdalta.

Uusi iPhone SE -malli
Apple julkistaaa erittäin todennäköisesti uuden iPhone-mallin, joka kantaa alkuun huhutun iPhone 5se:n sijaan nimeä iPhone SE. Kyseessä on yhtiön uusi yritys luoda onnistunuttu edullista iPhonea, jossa iPhone 5c jotakuinkin epäonnistui. Laite on käytännössä uudelleen lämmitetty versio iPhone 5s:stä, jonka ulkomuodot ovat päivitetty iPhone 6:ta (ja 6s:stä) tuttuun pyöreämpään muottiin. Näytön tuumakoko on pikku-iPhonesta tuttu 4 tuumaa. Arvioiden mukaan sisuskaluissa on mm. A9-suoritin, 2 gigatavua RAM-muistia, 12 megapikselin kamera sekä NFC-yhteys Apple Paytä varten.



Pienempi iPad Pro
Toiseksi odotetuin julkistus lienee uusi, pienempi iPad Pro -versio, joka tuo mukanaan tietysti pienemmän Smart Keyboard -suojakuoren. Massiivisen iPad Pron rinnalle tulee siis perinteisen iPadin kokoinen, 9,7 tuuman näytöllä varustettu Pro-malli, joka ei kokonsa lisäksi eroa välttämättä juurikaan isoveljestään. Huhut ovat kuitenkin puhuneet jopa 4K-näytöstä, joka olisi olennainen parannus suuremman Pro-mallin 2732x2048-resoluution näyttöön.

Apple Watchin uudet rannekkeet
Itseasiassa Apple Watchin uudet hihnat nähdään varmimmin Applen maanantain tilaisuudessa, mikäli lehdistölle lähetetyn kutsun "loop you in"-viittaus (kuvassa) on tulkittu oikein. Millaista designia Apple tarjoaa älykellon ostajilla, on vielä arvailujen varassa. Mahdollisesti rannekkeiden lisäksi on tietoa uusista yhteistyökumppaneista.

iOS-päivitys versioon 9.3
Apple päivittänee todennäköisesti laitteiston lisäksi myös softatarjontaa. Mobiilialusta iOS pääsee päivittynee versioon 9.3 parin kuukauden betavaiheen jälkeen. Tiedossa on uudistuksia mm. Notes-sovelluksen salaukseen, Health-sovellukseen, CarPlay-ominaisuuksiin ja Apple Newsiin. Lisäksi tulossa on uusi, näyttöä säätelevä Night Shift -ominaisuus, joka lupaa parempia unia.

Mitä ei todennäköisesti esitellä?
Apple keskittynee tällä kertaa pääasiassa mobiililaitteisiin, joten joudumme odottamaan kesän WWDC-konferenssiin asti, että näemme uuden OS X -versio tai esimerkiksi MacBook-päivityksiä. Melko todennäköistä on myös, että vielä maanantaina emme näe myöskään uusiin rannekkeisiin kiinnitettynä uutta Apple Watch 2:ta. Niin ikään olisi yllätys, jos Apple päättäisi tuoda esimerkiksi Apple TV:n tilaisuuteen tai isoja uutisia verkkopalveluista. Hyvin mahdollista tosin on, että päivitystä esimerkiksi Apple Musicin tilanteesta saadaan, mutta mitään mullistavaa tuskin tapahtuu.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.