Elisa selittää roaming-nopeuksia: Ratkaisu oli reilu

41
Manu Pitkänen

Elisa selittää roaming-nopeuksia: Ratkaisu oli reilu
Elisan julkistettua huhtikuun lopulla voimaan tulevan roaming-hinnastonsa, alkoi kalabaliikki operaattorin päätöksestä jarruttaa datasiirron nopeutta ulkomailla. EU on määritellyt hintakaton siirretylle datalle EU:n sisällä, mutta ehdoissa ei sen tarkemmin määritellä kuinka nopeasti megatavujen pitäisi verkkovierailujen aikana siirtyä.

Datasiirron roaming-hintojen lasku tarkoittaa pienempää rahavirtaa operaattoreille, mutta kulut megatavua kohti eivät kuitenkaan alene samalla. Elisan mukaan tilanne lisää painetta korottaa kotimaan hintoja, eli ulkomailla dataa käyttävien asiakkaiden kulut jouduttaisiin maksattamaan kotimaassa liittymäänsä pääosin käyttävillä asiakkailla. Elisan mielestä tämä ei olisi reilua, minkä takia roaming-nopeutta päätettiin rajoittaa (256 kbps).

Mikäli ulkomailla liikkuessaan tarvitsee kuitenkin liittymän täyttä datasiirtonopeutta, niin se on mahdollista ostamalla matkan ajaksi erillisen datapaketin. Vuorokauden kestävä 250 megatavun paketti maksaa 4,90 euroa ja viikon kestävä kahden gigatavun paketti maksaa 34,90 euroa. Mikäli paketin käyttää täysimääräisesti määräajassa, niin megatavua kohden hinta jää alle kahteen senttiin, mikä on itse asiassa edullisempi hinta kuin ilman pakettia.

Elisan 30. huhtikuuta voimaan tuleva roaming-hinnasto löytyy täältä.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (41)

perhana
perhana

1

Ja todennäköisesti ensimmäisten joukossa Telia sonera tulee tekemään valituksen tuosta Elisan päätöksestä, koska tämä hankaloittaa Telian suunnitelmaa nostaa kotimaan liittymien kuukausihintaa tuon roaming-hintojen laskun johdosta.

Eli minun mielestäni tuo Elisan ratkaisu on tosiaan reilu, muutenkinhan tuolla roaming-hintojen laskulla käsittääkseni haettiin ulkomailla liikkujille turvaa yllättävien data-maksujen varalta, ja tuo Elisan ratkaisu asiaan on juuri sopiva.

Vastaa
topcatti
topcatti

2

Naurettavaa touhua, tuo 2gb menee nykyisellään jo alle päivässä kotimaan puolella. Ulkomailla taas tarvitsee nettiä melkeinpä useammin.

Vastaa
perhana
perhana

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti topcatti:

Naurettavaa touhua, tuo 2gb menee nykyisellään jo alle päivässä kotimaan puolella. Ulkomailla taas tarvitsee nettiä melkeinpä useammin.

Pointti onkin siinä että jos Sinä oleskelet niin usein ulkomailla, ja tarvitset siellä nettiä enemmän kuin kotimaassa, niin Sinähän voit ostaa ulkomailla ollessasi vaikkapa paikallisen data-paketin, tai etsiä vapaan wi-fi verkon joita sieltä varmasti löytyy, tai sitten tosiaan voit lunastaa vaikkapa useamman noita 2gb:n paketteja jos yksi ei riitä... mutta meidän jotka hyvin harvoin käymme ulkomailla, ja siellä käydessämme pärjäämme tuolla hitaallakin netillä jolla saamme sähköpostimme luettua ja whatsapp-viestit läheteltyä, niin meidän ei tarvitse kotimaan hinnoissamme maksaa sitä Sinun ulkomaan roaming-käyttöäsi, reilua, eikö?

Vastaa
wipe2000
wipe2000

5

Kyllä tuo ratkaisu reiluimmalta kuulostaa, mitä itselle vaihtoehtoja tulee mieleen. Jonkun ne datansiirrot on kuitenkin maksettava, ei Elisakaan saa niitä ulkomailla muilta operaattoreilta ilmaiseksi tai edes omakustannushintaan.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:

Kyllä tuo ratkaisu reiluimmalta kuulostaa, mitä itselle vaihtoehtoja tulee mieleen.

Vai että reilulta… Minusta se kuulostaa lähinnä vittuilulta ja rahastuksen jatkamiselta.

Hesarin etusivun lataamiseen menee tuolla reilulla huippudiilillä minuutteja.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:

Jonkun ne datansiirrot on kuitenkin maksettava, ei Elisakaan saa niitä ulkomailla muilta operaattoreilta ilmaiseksi tai edes omakustannushintaan.

Niin. Ihmiset matkailevat Euroopassa, osa käy Suomesta toisessa maassa ja matkailua on toiseenkin suuntaan.

Voisi kuvitella, että varsin suuri osa liikenteestä voitaisiin kuitata operaattorien välillä päittäin.

Lisäksi, kun laite on ulkomailla ei se rasita kotimaan verkkoa.

Ymmärrän, että operaattorit haluavat kynsin ja hampain pitää rajoista kiinni, koska niin tehdään eniten hilloa, mutta toivoisi, että matkustavallakin asiakkaalla olisi muuta arvoa kuin hänen tuomansa todella hyväkatteiset roming-tulot.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:

Kyllä tuo ratkaisu reiluimmalta kuulostaa, mitä itselle vaihtoehtoja tulee mieleen. Jonkun ne datansiirrot on kuitenkin maksettava, ei Elisakaan saa niitä ulkomailla muilta operaattoreilta ilmaiseksi tai edes omakustannushintaan.

No itseasiassahan myös operaattorien toisiltaan perimät vierailumaksut ovat leikkurissa. Eli Elisan selitys siitä miten tämä on reilua ei nyt oikein mene läpi.

Elisa on pitkään pystynyt tukemaan kotimaan hintakilpailua keräämällä korkeita roaming-maksuja. Elisa on yleinen yritysliittymä (valitettavasti) ja yritysasiakkailla on taipumusta matkustaa. Heidän kauttaan onkin sitten saatu mukavasti roaming-maksuja joilla kotimaan puheluiden hintaa on voitu painaa alemmas.

https://en.wikipedia.org/wiki/European_...s#Common_limits

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Vai että reilulta… Minusta se kuulostaa lähinnä vittuilulta ja rahastuksen jatkamiselta.

Hesarin etusivun lataamiseen menee tuolla reilulla huippudiilillä minuutteja.

Siitä kannattaa antaa palautetta myös hesarille.

Tavalliselle matkustavalle kuluttajalle kotimaan hinnoilla 256kbit data EU alueella on kovajuttu, sillä toimii laitteet, mukaan lukien paikannus jne. + voi tehdä vähän muutakin.
Nyt tarvittaisiin puhelimiin roaming data asetuksen lisäksi roaming EU data asetus, jotta voi ruksi asetukset niin että esto päällä jos menee EU ulkopuolelle.

Tietenkin nopeampi olisi kiva, kompromissejä, mutta tää on aika kovajuttu näinkin

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Voisi kuvitella, että varsin suuri osa liikenteestä voitaisiin kuitata operaattorien välillä päittäin.

Tiettävästi on varsin suuria eroja, suomalaiset operaattorit kuuluu niihin joilla vierailijoita vähän vs toisen ääripään operaattorit.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lisäksi, kun laite on ulkomailla ei se rasita kotimaan verkkoa.

Kehitystä on tapahtunut, mutta onko vielä nykyäänkään noin.

Ja se ei taida tässä olle se juttu, vaan esim suomalaisten toimijoiden kohdalla kyse siitä että roaming on kalliimpaa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ymmärrän, että operaattorit haluavat kynsin ja hampain pitää rajoista kiinni, koska niin tehdään eniten hilloa, mutta toivoisi, että matkustavallakin asiakkaalla olisi muuta arvoa kuin hänen tuomansa todella hyväkatteiset roming-tulot.

Osalle operaattoreita vierailijat on mitä ilmeisemmin erittäin tärkeitä, eikä pelkästään roamingin osalta.
Voi vain arvailla mitä tapahtuisi jos operaattori pakotettaisiin antamaan roaming kaista veloituksetta, tuskin sitä motivoisi siihen investoimaan.

Yksi joidenkin ajama ratkaisu on se missä EUssa operaattorien määrä karsittaisiin ja olisi muutama koko alueen kattavia operaattoreita, siis muutama koko EUn kattava verkko.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:

Elisa on pitkään pystynyt tukemaan kotimaan hintakilpailua keräämällä korkeita roaming-maksuja.

Kuten sanoit, niin koskee lähinnä muita kuin uutisen EU.
Ja kuinka paljon se noilla oikeasti tekee hilloa ja jos tekee niin parantaisiko vai heikentäisikö sen kilpailukykyä.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Siitä kannattaa antaa palautetta myös hesarille.

Jos kyseessä olisi erikoistapaus niin kannattaisi. Ei ole.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

sillä toimii laitteet, mukaan lukien paikannus jne. + voi tehdä vähän muutakin.

En ihan saa kiinni mitä tarkoitat "laitteilla" ja "jne", mutta paikannus kyllä toimii (ainakin iLaitteissa) ilman nettiyhteyttä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Nyt tarvittaisiin puhelimiin roaming data asetuksen lisäksi roaming EU data asetus, jotta voi ruksi asetukset niin että esto päällä jos menee EU ulkopuolelle.

On ollut iOS:ssa puolitoista vuotta. Eiköhän se vähitellen tule muihinkin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Osalle operaattoreita vierailijat on mitä ilmeisemmin erittäin tärkeitä, eikä pelkästään roamingin osalta.

Jos puhutaan verkkovierailuista niin mitä tarkoitat lisäyksellä "eikä pelkästään roamingin osalta"?

On surullista jos joidenkin yritysten bisnesmalli on edelleen menneestä maailmasta, jossa roamingilla pystyi laskuttamaan poskettomasti. Ei ole mitään järkiperustetta, jonka mukaan verkkokapasiteetin käypä hinta samassa verkossa on yhdelle puhelimelle x ja toiselle 1000x (USA) tai esim. 32x (eurooppa, komission säätelyn tuloksena)

Ei se laskutus vaan oikeasti ole niin kallista.

Kuka voittaa kun ostan esim. USA:ssa matkustaessani myös paikallisen kortin ja käytän kahta puhelinta? Operaattori saa vähemmän rahaa kuin jos hinta olisi millään muotoa järkevä, kaksi puhelinta hankaloittaa elämää, verkossa on yhden puhelimen asemesta kaksi ja ihan varmasti luukutan koko prepaid datan loppuun ennen matkan loppua kun olen sen maksanut.

Mutta reiluudella tai järjellä ei ole kauheasti tekemistä bisneksen kanssa. Homma kannattaa jos yli yksi tuhannesta jää koukkuun (ja he tuskin maksavat puhelinlaskuaan itse)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Voi vain arvailla mitä tapahtuisi jos operaattori pakotettaisiin antamaan roaming kaista veloituksetta, tuskin sitä motivoisi siihen investoimaan.

Minä en ole tietääkseni sanonut "kaista veloituksetta", joten hyökkäilet olkinuken kimppuun.

Suurimmalla osalla operaattoreita on omiakin asiakkaita ja kilpailijoita, joten investointien olisi paras kiinnostaa.

Vastaa
perhana
perhana

11

Aiheesta vielä senverran, että taitaa Elisa kuitenkin toimia ihan tämän uuden lakipaketin mukaisesti, siinä on otettu huomioon juuri tuo kotimaan hintojen nousun vaara:

Lainaus:

Parlamentin tiedotteen mukaan operaattoreilla on myös mahdollisuus kattaa roaming-palvelujen tarjoamisesta aiheutuneet kustannukset poikkeustilanteissa lisämaksuilla. Luvan lisämaksuihin myöntäisi kansallinen viestintäviranomainen, ja sillä olisi mahdollisuus myös muuttaa tai kumota lisämaksu.

Operaattori voi saada luvan periä lisämaksuja, jos se voi osoittaa ettei se pysty kattamaan roaming-palvelujen tarjoamisesta aiheutuneita kustannuksia ja että sillä on vaikutusta kotimaan hintoihin

lähde: hs

Vastaa
jartar
jartar

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Hesarin etusivun lataamiseen menee tuolla reilulla huippudiilillä minuutteja.

Ei sinne päinkään. Kännykkää käytän kotona wlanin perässä ja muualla liikkuessani käytössä avoin wlan ja kännykän 256 kbps netti. Ihan hyvin tuolla sivut aukeaa. Muutama sekunti enemmän kuin sulla mutta mun maailma ei siihen kaadu. Mielestäni jos on kiire niin siitä maksetaan sitten ekstraa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

En ihan saa kiinni mitä tarkoitat "laitteilla" ja "jne", mutta paikannus kyllä toimii (ainakin iLaitteissa) ilman nettiyhteyttä.

Eiköhän se toimi kaikissa GPS laitteissa joita voi käyttää paikannukseen. Nettiyhteyttä tarvitsee kuitenkin jos karttoja ei ole valmiiksi ladattu muistiin. Sen lisäksi paikannus on selkeästi nopeampi nettiyhteyttä käytettäessä. Esim. liikkkuvassa autossa ilman nettiyhteyttä vs nettiyhteys päällä paikannusnopeudessa tapahtuva ero voi olla minuutteja.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

On surullista jos joidenkin yritysten bisnesmalli on edelleen menneestä maailmasta, jossa roamingilla pystyi laskuttamaan poskettomasti. Ei ole mitään järkiperustetta, jonka mukaan verkkokapasiteetin käypä hinta samassa verkossa on yhdelle puhelimelle x ja toiselle 1000x (USA) tai esim. 32x (eurooppa, komission säätelyn tuloksena)

Hinta tulee liittymästä. Ei puhelimesta! Elisan mallissa maksetaan nopeudesta. Jokainen itse voi päättää onko se sen arvoista vai ei.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Jos kyseessä olisi erikoistapaus niin kannattaisi. Ei ole.

Muuten Hesarilla toimii 256kbit nopeuksilla, eli heillä on tarjolla siedettä kevyt etusivu. Jos kestaa pitkään niin kannattaa antaa palautetta, samoin myös muillekkin jos tehty vain nopeisiin yhteyksiin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

sillä toimii laitteet, mukaan lukien paikannus jne. + voi tehdä vähän muutakin.

En ihan saa kiinni mitä tarkoitat "laitteilla" ja "jne", mutta paikannus kyllä toimii (ainakin iLaitteissa) ilman nettiyhteyttä.

Toimii osittain, mutta hidaskin yhteys on merkittävä lisäarvo, ja edullinen, eli hidaskin data on iso lisäarvo.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Jos puhutaan verkkovierailuista niin mitä tarkoitat lisäyksellä "eikä pelkästään roamingin osalta"?

Operaattorit voivat myydä yhteyksiä vieraille muillakin tavoin kuin vierailun kotimaan operaattorin verkkoveirailun kautta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

On surullista jos joidenkin yritysten bisnesmalli on edelleen menneestä maailmasta, jossa roamingilla pystyi laskuttamaan poskettomasti.

Käyttäjien kannalta ehdottomasti surullista, hienotoiminnallisuus on heikko kilpailunkannalta, vaikka kohdemaassa olisikin useita operaattoreita ja niiden välillä muuten kilpailua, niin verkkovierailussa ei toimi.

Mutta näissä pakottavissa hintasäännöstelyjutuissa pitää myös olla mahdollisuus järkevään toimintaan. Vaikka jossain suomessa verkkovierailut ei ole se juttu, niin joissain maissa / kohteissa matkalaiset voi olla jopa isoin asiakas ryhmä ja jotta operaattorit voisi niille tarjota palveluita täytyy niiden saada siitä myös korvaus.

Jos taasen lähdetään siitä että matkalaisen kotioperaattorin pitäisi maksaa matkalaisen käyttö kohdemaassa, ilman että voivat palvelua käyttäjältä suoraan laskuttaa niin keneltä se sitten otetaan suomalaisten operaattorien kaltaisissa tapauksissa ?

Vuosien saatossa ollut erilaisia ajatuksia, ja hyvä idea ei tarkoita että saisi kanantusta. Isot voi ja on tehneetkin omia juttuja, mutta nekin tuppaa sulkeen pieniä pois kilpailusta.
Jos kohteessa on aitoa operaattori kilpailua niin prepaidissa se silloin usein myös toimii.

Maita ja toimijoita on toki moneen lähtöön, ja osassa on laaja kanantus että otetaan turisteilta rahat pois, vaikea sitä on ulkoa alkaa määräileen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Minä en ole tietääkseni sanonut "kaista veloituksetta", joten hyökkäilet olkinuken kimppuun.

En tiedä miten ajattelit homman hoitaa.

Jos loppuasiakkaalta ei saa peria roaming käytöstä, niin miten ajattelit SIM operaattorille homman olevan kannattavaa, jos se joutuu kuitekin itse maksamaan asiakkaan data ym. käytöstä kohdemaahan ?

Jos ajatus oli että hinnat leivotaan asiakkaan liittymämaksuihin, oli se sitten reissussa tai ei, niin sellainen on toki mahdollista, hinnat ja paketit toki aivan toista mihin on Suomessa toteuttu.

Vaikka kuolleita yrityksiä on ollut niin uskon tai ainakin toivon että datan osalta syntyy kunnolla kilpailua, datan osalta sen takia että se on yksinkertaisempaa myydä ja järjestää, se toki mahdollistaa puheen ja SMSnkin.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Hesarin etusivun lataamiseen menee tuolla reilulla huippudiilillä minuutteja.

Ei sinne päinkään.

Hesarin etusivu painaa noin 8MB, osannet laskea kuinka pitkään sitä ladataan 256kbps yhteydellä. Minuutteja.

Onneksi on mobiilisaitti, simuloin Elisan nopeutta ja mobiilietusivun lataus vei 45s, uutissivun lataus kuvineen 35s. Läheskään kaikista saiteista ei ole mobiiliversioita ja joskus voi olla syytä käyttää desktopversiota vaikka mobiili olisikin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Eiköhän se toimi kaikissa GPS laitteissa joita voi käyttää paikannukseen.

Ei samalla tavalla. Laitteissa on huomattavia eroja sekä raudan että softan osalta. Mm. kuinka paljon dataa tukiasemien ja wlanien paikoista on offlinessa käytettävissä vaikuttaa huomattavasti.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ei ole mitään järkiperustetta, jonka mukaan verkkokapasiteetin käypä hinta samassa verkossa on yhdelle puhelimelle x ja toiselle 1000x (USA) tai esim. 32x (eurooppa, komission säätelyn tuloksena)

Hinta tulee liittymästä. Ei puhelimesta! Elisan mallissa maksetaan nopeudesta. Jokainen itse voi päättää onko se sen arvoista vai ei.

Ilmaisin itseni ehkä vähän huonosti, mutta ehkä sen pointin olisi halutessaan voinut ymmärtää.

Molemmissa tapauksissa asiakas saa tismalleen saman palvelun eli saman määrän bittejä puhelimeensa samalla nopeudella. Tapauksessa roaming ne ihan samat bitit maksavat jopa tuhatkertaisesti[1] verrattuna normaaliin kuluttajahintaan.

Erona noissa on se, että toisessa tapauksessa rahat kiertävät Suomen kautta ja sitä tulee enemmän (ja tietenkin vielä se, että en vie paikallisen operaattorin myyjän kallisarvoista aikaa eikä maksusta mene osuutta luottokorttiyhtiölle). Miten ihmeessä bitin hinta voi olla tuhatkertainen tai vaikka "vain" monikymmenkertainen pitkäaikaisen säätelyn jälkeen?

[1] USA roaming (DNA ja Sonera) 8-10e/MB. Jokseenkin samaan hintaan sai gigatavun prepaideja.

Vastaa
etrade
etrade

15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Mielestäni jos on kiire niin siitä maksetaan sitten ekstraa.

Aivan oikein ja Elisa toimii järkevästi suomalaisia kuluttajia kohtaan jotka asuvat ja elävät Suomessa.

Jos on pakko katsella kulttuuri-marxsisti HS sivuja ulkomaillakin, niin kannattaa hommata ulkomainen liittymä. Tulisi olla onnellinen ulkomailla ettei tarvi ko. julkaisun kanssa olla missään tekemisissä.

Vastaa
perhana
perhana

16

Onhan se toisaalta ymmärrettävää että paljon ulkomailla oleskelevia harmittaa että he eivät nyt saaneetkaan kotimaassa pysytteleviä kansalaisia solidaarisesti maksamaan heidän roaming-maksujaan, mutta kun tosiaan tuon lakipaketin pääasiallinen tarkoitus käsittääkseni oli turvata satunnaisia matkailijoita yllättäviltä roaming-laskuilta, niin siihen tarkoitukseen tuo Elisan malli on kyllä juuri sopiva.

Vastaa
jartar
jartar

17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ei samalla tavalla. Laitteissa on huomattavia eroja sekä raudan että softan osalta. Mm. kuinka paljon dataa tukiasemien ja wlanien paikoista on offlinessa käytettävissä vaikuttaa huomattavasti.

Keksit mun tarkoittavan, että GPS toimii kaikissa laitteissa samalla tavalla ja osoitit sen vääräksi. Hoh-hoijaa. Alunperin puhuttiin kyllä siitä, että onko netistä apua paikannuksessa. Huono muisti kun se unohtui?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Molemmissa tapauksissa asiakas saa tismalleen saman palvelun eli saman määrän bittejä puhelimeensa samalla nopeudella. Tapauksessa roaming ne ihan samat bitit maksavat jopa tuhatkertaisesti[1] verrattuna normaaliin kuluttajahintaan.

Ei vaan sinä ostat suomesta suomalaisen liittymän ja olet sitä mieltä että sen on toimittava samoilla hinnoilla ja nopeuksilla kaikkialla maailmassa. Eikä ne bitit edelleenkään liiku samoilla hinnoilla Elisalle suomessa ja ulkomailla.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

[1] USA roaming (DNA ja Sonera) 8-10e/MB. Jokseenkin samaan hintaan sai gigatavun prepaideja.

Ja suomessa saa kahden gigan hinnalla kuukaudeksi rajattoman. Ei kuitenkaan liity tähän EU:hun liittyvään uutiseen millään tavalla.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Kiteytit juuri sen mitä roaming muutoksella haettiin. Ei sen tarkoitus ollut missään vaiheessa tarjota rajattomia nettejä "kotimaan" hinnalla ulkomaille...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

18

Molemmissa tapauksissa asiakas saa tismalleen saman palvelun eli saman määrän bittejä puhelimeensa samalla nopeudella.

No ei ihan, mutta monesti kelpaa se halvempikin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Erona noissa on se, että toisessa tapauksessa rahat kiertävät Suomen kautta ja sitä tulee enemmän

Nyt kai pompattiin toiselle puolelle palloa, mutta kannattaa muistaa että se rahastaja on se sikäläinen operaattori, jos haluat että sielläkin pitäisi päästä rajattomilla suomipaketeilla, niin hinnat suomipaketeilla olisi aika mielenkiintoisia.

Siinä varmaan moni samaa mieltä että vierialu hinnat monessa maassa lähenee ryöstöä, mutta ei siinä paljo vipua neuvotella Suomi operaattoreilla ole. oikeastaan aika harvassa maassa löytyy operaattoreita jotka haluaisi hinnalla millä hyvänsä suomalais operaattorin asiakkaat vieraileen.

Suomi hinnoilla pääsee Telia konsernin asiakkaat joissain konesernin omissa verkoissa.

Mailmalla on toki monessa maassa toimivia operaattoreilla joilla samansuuntaisi kuvioita, mutta Suomi hintoihin eivät taida päästä.

Kananttaa nyt muistaa että ei se bitti nyt vaan ole joka maassa läheskään samanhintainen. EU roaming säännöt johti EUssa jo aijemmin siihen että roaming hinnat saatto olla halvempia kuin omien asiakkaiden hinnat.

Jos EUssa olisi laki että sama hinta koko EUn kuin kotiverkossa ja vierasverkon pitäisi roaming maksu hinnoitella niin että SIM operaattori ei joudu maksumieheksi, ja lisäks ei saisi estää pääsyä eikä syrjiä, niin sehän johtaisi kestämättömään tilanteeseen.

Kuullostaa samalta jos jonkin Turkulaisen parkkihallin kk maksulla saisi pysäköidä Helsingissä veloituksetta aikarajatta halliin kuin halliin.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ei samalla tavalla. Laitteissa on huomattavia eroja sekä raudan että softan osalta. Mm. kuinka paljon dataa tukiasemien ja wlanien paikoista on offlinessa käytettävissä vaikuttaa huomattavasti.

Keksit mun tarkoittavan, että GPS toimii kaikissa laitteissa samalla tavalla ja osoitit sen vääräksi. Hoh-hoijaa. Alunperin puhuttiin kyllä siitä, että onko netistä apua paikannuksessa. Huono muisti kun se unohtui?

Ei minulla ainakaan. Alun perin puhuttiin, että "toimii paikannus". Olemme siis yhtä mieltä siitä, että paikannus toimii ilman dataa, viimeisen noin 4-5 vuoden aikana iLaitteilla jopa erittäin hyvin ilman dataa, sitä ennen huomattavasti huonommin. Muiden alustojen teknisistä ratkaisuista ja niiden muutoksista käyttisversioiden mukaan en omaa yhtä tarkkoja tietoja.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Molemmissa tapauksissa asiakas saa tismalleen saman palvelun eli saman määrän bittejä puhelimeensa samalla nopeudella. Tapauksessa roaming ne ihan samat bitit maksavat jopa tuhatkertaisesti[1] verrattuna normaaliin kuluttajahintaan.

Ei vaan sinä ostat suomesta suomalaisen liittymän ja olet sitä mieltä että sen on toimittava samoilla hinnoilla ja nopeuksilla kaikkialla maailmassa. Eikä ne bitit edelleenkään liiku samoilla hinnoilla Elisalle suomessa ja ulkomailla.

Ei. En ole tuota mieltä. Olen sitä mieltä, että tuhatkertainen (ja myös 30-kertainen, joka onneksi on taas pian laskemassa huomattavasti) hinta on aivan älytöntä rahastusta. Huomaat ehkä eron. En siis missään kohdassa verrannut kotimaan hintaan vaan sen paikallisen operaattorin kuluttajahintaan.

Jotenkin hauskaa, että juuri yllä avauduit väitetystä olkinukkeilusta, mutta heti perään syyllistyt siihen itse.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

[1] USA roaming (DNA ja Sonera) 8-10e/MB. Jokseenkin samaan hintaan sai gigatavun prepaideja.

Ja suomessa saa kahden gigan hinnalla kuukaudeksi rajattoman. Ei kuitenkaan liity tähän EU:hun liittyvään uutiseen millään tavalla.

Jos puhutaan roaming hinnoittelusta, niin kyllä hintojen maininta on mielestäni ihan relevanttia. Ihan totta, hinnat ovat EU:ssa kiitos kymmenvuotisen reguloinnin laskeneet ja tulevat laskemaan. Ja näemmä operaattorit kikkailevat minkä pystyvät katkeraan loppuun asti.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Onhan se toisaalta ymmärrettävää että paljon ulkomailla oleskelevia harmittaa että he eivät nyt saaneetkaan kotimaassa pysytteleviä kansalaisia solidaarisesti maksamaan heidän roaming-maksujaan, mutta kun tosiaan tuon lakipaketin pääasiallinen tarkoitus käsittääkseni oli turvata satunnaisia matkailijoita yllättäviltä roaming-laskuilta, niin siihen tarkoitukseen tuo Elisan malli on kyllä juuri sopiva.

Kiteytit juuri sen mitä roaming muutoksella haettiin. Ei sen tarkoitus ollut missään vaiheessa tarjota rajattomia nettejä "kotimaan" hinnalla ulkomaille...

En ole lukenut muuta kuin direktiivin, sen taustoista on varmasti muutakin materiaalia. Ainakaan direktiivin mukaan tarkoituksena EI ole turvata nimenomaan satunnaisia matkailijoita vaan ihan kaikkia, jotka liikkuvat EU:n sisällä. Tarkoituksena on luoda EU:n sisämarkkinasta sellainen, että mobiilin internetin saatavuus on turvattu valtionrajoista riippumatta ja pidemmällä tähtäimellä harmonisoida hintoja ja ehtoja. Kymmenen vuoden projekti on kohta tulossa päätökseensä. Hyvä näin.

Toistat taas tuon kotimaan hinnat ulkomaille ääripään, se varmasti palvelee tarkoitustasi, mutta se nyt on vain keksimäsi ääripää. En ole esittänyt sitä ratkaisuna, mutta en sitä vastustaisikaan. Kotimaan operaattorin hinnan, ulkomaan operaattorin hinnan (jos korkeampi) ja 30-kertaisen hinnan välissä on varsin paljon mahdollisuuksia, joita et jostakin syystä halua huomoida.

Vastaa
perhana
perhana

20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Toistat taas tuon kotimaan hinnat ulkomaille ääripään, se varmasti palvelee tarkoitustasi, mutta se nyt on vain keksimäsi ääripää. En ole esittänyt sitä ratkaisuna, mutta en sitä vastustaisikaan. Kotimaan operaattorin hinnan, ulkomaan operaattorin hinnan (jos korkeampi) ja 30-kertaisen hinnan välissä on varsin paljon mahdollisuuksia, joita et jostakin syystä halua huomoida.

Ääripäistä puheenollen, mistä olet saanut tuon 30-kertaisen hinnan, tai sen tuhatkertaisen josta jossain aiemmin puhuit?
Eihän tuosta 2Gt/7vrk = 34,90 nyt minun mielestäni ihan 30-kertaista kotimaan hintaan verrattuna saa, ja kun näissä nyt yleensä on kuitenkin kyse kännykällä tai tabletilla käytettävästä netistä niin kyllä sen hesarin 8mt etusivun saa aika montaa kertaa päivittää ennenkuin tuo 2Gt on huventunut, veikkaan että suurimmalle osalle matkailijoista riittää kännykässä tuo 250mt/vuorokausikin, ja kannettaville tietokoneille taitaa sieltä ulkomaidenkin hotelleista useimmiten löytyä huoneen hintaan kuuluva wi-fi.

Juu ja ei, tuon lain tarkoitus ei ole mahdollistaa etätöiden hoitaminen mukavasti siellä ulkomailla oleillessa, jos sinne ulkomaille mennään töitä hoitelemaan, niin sitten hoidetaan sieltä myös se paikallisen operaattorin data-paketti joka toki saattaa maksaa enemmän kuin esimerkiksi Elisan data-paketti suomessa, mutta onhan siellä ulkomailla sentään viina ja ruoka halvempaa :D

Niin vai pitäiskö tuota "roaming-maksujen" tasapuolistamista viedä vielä askel pidemmälle, mitäpä jos määrättäisiin laki jonka mukaan kaikesta siellä ulkomailla maksettaisiin sama hinta kuin kotimaassa, eli kun data maksaisi kotimaan operaattorin mukaisen kotimaan hinnan, niin sitten myös viina, ruoka, ja asuminen maksettaisiin siellä ulkomailla kotimaan hinnaston mukaisilla hinnoilla... reilua eikö vain? ja sitten vastaavasti kun se virolainen raksamies tulee työreissulle suomeen, tulisi hänen saada ostaa suomalaisesta viinakaupasta viinat viron hinnoilla, ja tupakat ärrältä myös viron hinnoilla.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Ääripäistä puheenollen, mistä olet saanut tuon 30-kertaisen hinnan, tai sen tuhatkertaisen josta jossain aiemmin puhuit?

Vertaamalla suomalaisen operaattorin roaminghintaa paikallisen operaattorin prepaid dataan per megatavu, kuten aiemmin kerrottu.

Eihän tuosta 2Gt/7vrk = 34,90 nyt minun mielestäni ihan 30-kertaista kotimaan hintaan verrattuna saa

Ei niin, mutta tuo ei olekaan roaming hinta vaan ulkomaan paketin hinta, jotka on vielä strukturoitu aika ikävästi tai nerokkaasti, riippuu kenen vinkkelistä katsoo.

Juu ja ei, tuon lain tarkoitus ei ole mahdollistaa etätöiden hoitaminen mukavasti siellä ulkomailla oleillessa,

Mihin tämä väite perustuu? Ainakaan direktiivissä itsessään en muista nähneeni tällaista toteamusta.

Niin vai pitäiskö tuota "roaming-maksujen" tasapuolistamista viedä vielä askel pidemmälle, mitäpä jos määrättäisiin laki jonka mukaan kaikesta siellä ulkomailla maksettaisiin sama hinta kuin kotimaassa,

Tätä kukaan ei ole esittänyt, mutta toki senkin voi nähdä olevan reilumpaa kuin, että viinapullo ostetaan ensin kotimaassa, viinakauppa varastaa sen takaisin matkasi aikana ja sitten maksat seuraavasta pullosta 30-1000x kohdemaan hinnan.

Vastaa
jartar
jartar

22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ei minulla ainakaan. Alun perin puhuttiin, että "toimii paikannus". Olemme siis yhtä mieltä siitä, että paikannus toimii ilman dataa, viimeisen noin 4-5 vuoden aikana iLaitteilla jopa erittäin hyvin ilman dataa, sitä ennen huomattavasti huonommin. Muiden alustojen teknisistä ratkaisuista ja niiden muutoksista käyttisversioiden mukaan en omaa yhtä tarkkoja tietoja.

Joku haluaa sen paremmin toimivan paikannuksen. Kun et sitä itse sitten tarvi niin kukaan muukaan ei saisi sitä tarvita. Niin ja oletko kuullut, että on ihmisiä joilla on muitakin kuin Applen kännyjä? Se tarkoittaa myös sitä, että ihmiset käyttävät paikannusta myös muilla laitteilla. On olemassa muutakin kuin oma napa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ei. En ole tuota mieltä. Olen sitä mieltä, että tuhatkertainen (ja myös 30-kertainen, joka onneksi on taas pian laskemassa huomattavasti) hinta on aivan älytöntä rahastusta. Huomaat ehkä eron. En siis missään kohdassa verrannut kotimaan hintaan vaan sen paikallisen operaattorin kuluttajahintaan.

Ja ihmisillä on oikeus valita se halvempi.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Jos puhutaan roaming hinnoittelusta, niin kyllä hintojen maininta on mielestäni ihan relevanttia. Ihan totta, hinnat ovat EU:ssa kiitos kymmenvuotisen reguloinnin laskeneet ja tulevat laskemaan. Ja näemmä operaattorit kikkailevat minkä pystyvät katkeraan loppuun asti.

Nythän ne hinnat on tiedossa. Ilmainen hitaalla yhteydellä tai sitten ottaa paketin itselleen ja maksaa ekstraa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Toistat taas tuon kotimaan hinnat ulkomaille ääripään, se varmasti palvelee tarkoitustasi, mutta se nyt on vain keksimäsi ääripää. En ole esittänyt sitä ratkaisuna, mutta en sitä vastustaisikaan. Kotimaan operaattorin hinnan, ulkomaan operaattorin hinnan (jos korkeampi) ja 30-kertaisen hinnan välissä on varsin paljon mahdollisuuksia, joita et jostakin syystä halua huomoida.

No kerro sitten mikä se sinun ratkaisusi olisi ja miten se toteutetaan.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Vertaamalla suomalaisen operaattorin roaminghintaa paikallisen operaattorin prepaid dataan per megatavu, kuten aiemmin kerrottu.

Kerrottakoon sinulle, että USA ei kuulu EU:hun. Joten nuo tuulesta temmatut esimerkit voi unohtaa kokonaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Tätä kukaan ei ole esittänyt, mutta toki senkin voi nähdä olevan reilumpaa kuin, että viinapullo ostetaan ensin kotimaassa, viinakauppa varastaa sen takaisin matkasi aikana ja sitten maksat seuraavasta pullosta 30-1000x kohdemaan hinnan.

En nyt ihan varma onko sinulla ihan hyvää tarkoittava ajatus, jos oli niin se nyt ei oikein avaudu noilla varkaus jutuilla.

Jos alat vertaileen jotain elintarvikkeita, Esim käytät jotain täyden palvelun matkatoimistoa joka laskuusi hoitaa oluen ja banaani hotellihuoneeseen, niin tyypillisesti siinä on jonkinverran hintaeroa vs mitä ne maksaa halpamarketissa, jos olut ja banaani on vielä lennätetty suoraan suomesta niin hinta vähän pomsahtaa.

Mobiili roaming on erittäin iso lisäarvo, ja ei se ole ilmaista tarjoajille, mutta ennenkaikkea siitä ollaan valmiita maksamaan, eli kyllä moni kokee sen hinnavärtiksi.

Tänäpäivänä puhelinkäytössäkin on vaihtoehtoja, WiFin lisäksi tärkeä vaihtoehto on kioskoliittymät (prepaid), vaikka olisi kaksoisSIM tai vastaava laite, niin roaming hinnat voi olla kilpailukykyisiä EUn ulkopuolellakkin, nyky EU alueen roaming hinnat on semmoisia että näkyy jo vaihtoehtojen kysynnän vähenemisenä. Toki edellään paljon kuluttavien pakissa ovat.

Roamingin pahimpana ongelmana pidän kustannusyllätyksiä, puheajat voi kontroloida, mutta datan osalta vaikeampaa, nopeusrajoitus auttaa määrän kiertymistä, alkavien yhteyksien kontrolointi on vaikeampaa varsinkin heikossa verkossa, näistä ongelmista EU alueella päästy + hinnat kohtuullisia.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Jos alat vertaileen jotain elintarvikkeita,

Minä en alkanut vaan ne tuotiin keskusteluun ihan jonkun muun toimesta.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Joku haluaa sen paremmin toimivan paikannuksen. Kun et sitä itse sitten tarvi niin kukaan muukaan ei saisi sitä tarvita.

Mistä ihmeestä tämä mustavalkoinen ja keskustelijaan redusoituva argumentaatio oikein kumpuaa?

Kuvaat taas jonkun karikatyyrin jota vastaan hyökkäät. Se ei ole mielipiteeni.

Lainaus:

Niin ja oletko kuullut, että on ihmisiä joilla on muitakin kuin Applen kännyjä?

Lainaus:

Kerrottakoon sinulle, että USA ei kuulu EU:hun.

Kerrotaakoon sinulle, että truismien toistelu ja niiden maalaaminen jotenkin yllättävinä huomioina ei ole keskustelun kannalta hedelmällistä. Mutta oletan, että tämä ei tule yllätyksenä eivätkä truismit vahingossa varmaan ilmestyneet.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Vertaamalla suomalaisen operaattorin roaminghintaa paikallisen operaattorin prepaid dataan per megatavu, kuten aiemmin kerrottu.

Joten nuo tuulesta temmatut esimerkit voi unohtaa kokonaan.

Koska? Miksi saman palvelun hinta paikallisella kortilla vs. roaming on "tuulesta temmattu"?

Vastaa
perhana
perhana

26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Ääripäistä puheenollen, mistä olet saanut tuon 30-kertaisen hinnan, tai sen tuhatkertaisen josta jossain aiemmin puhuit?

Vertaamalla suomalaisen operaattorin roaminghintaa paikallisen operaattorin prepaid dataan per megatavu, kuten aiemmin kerrottu.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Eihän tuosta 2Gt/7vrk = 34,90 nyt minun mielestäni ihan 30-kertaista kotimaan hintaan verrattuna saa

Ei niin, mutta tuo ei olekaan roaming hinta vaan ulkomaan paketin hinta, jotka on vielä strukturoitu aika ikävästi tai nerokkaasti, riippuu kenen vinkkelistä katsoo.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Juu ja ei, tuon lain tarkoitus ei ole mahdollistaa etätöiden hoitaminen mukavasti siellä ulkomailla oleillessa,

Mihin tämä väite perustuu? Ainakaan direktiivissä itsessään en muista nähneeni tällaista toteamusta.

kohta 1. uutisen aihe on EU alueen roaming maksujen poistaminen, ja se onko Elisan tapa hoitaa hinnoittelu tässä asiassa reilu, niin sinä vedät esimerkiksi sen onko 30 tai tuhat kertaisessa roaming hinnassa mitään järkeä, eli vedit juurikin esille jonkin ääripään tapauksen USA:sta joka ei liity nyt tähän asiaan mitenkään, mutta kuitenkin toit sen esille aivan niinkuin se jotenkin selittäisi sen että tuossa Elisan uudessa hinnoittelussa ei ole järkeä ja samalla kuitenkin kritisoit muita ääripään esimerkkien käytöstä.

kohta 2. niin se on siis sen paketin hinta jolla katetaan roaming-kustannukset, kun tuon lakimuutoksen tarkoitus on poistaa ne yllättävät roaming-maksut EU alueella

kohta 3. minä en tiedä mitä kaikkea direktiivissä sanotaan, mutta julkisuudessa tuota lakiehdotusta on perusteltu juuri sillä että pyrittäisiin turvaamaan ulkomailla matkustavia yllättäviltä roaming-maksuilta joita nykyisillä matkapuhelimilla voi tulla ihan vahingossa, ja samalla mahdollistamaan se että sitä matkapuhelinta tai sen data-yhteyttä ei sentään kokonaan tarvitse sulkea ulkomailla vierailun ajaksi.

Mutta eihän tässä asiassa kaikkia miellyttävää hinnoittelumallia varmaan voi löytää, se on vähän niinkuin tv-lupamaksun muuttaminen kaikkien maksettavaksi yle-veroksi, ne jotka katsovat televisiota eivät haluaisi maksua siitä maksaa, ja ne jotka eivät katso televisioita eivät haluaisi maksaa muiden puolesta, tässä roaming-maksussa on vaan niin päin että niitä jotka eivät halua kotimaan hinnoissa maksaa ulkomailla liikkuvien roaming-maksuja, on luultavasti huomattavasti enemmän kuin niitä jotka haluaisivat kaikkien maksavan vaikka eivät ulkomailla liikkuisikaan.

Vastaa
jkij
jkij

27

Mitä v#¤%&a koska aplen laitteisiin on tullut toimivat paikannus/karttapalvelut???
Ei ikinä.
Ne ei toimi datayhteydellä tai ilman.

Vastaa
jartar
jartar

28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Mistä ihmeestä tämä mustavalkoinen ja keskustelijaan redusoituva argumentaatio oikein kumpuaa?

Kuvaat taas jonkun karikatyyrin jota vastaan hyökkäät. Se ei ole mielipiteeni.

Olit sitä mieltä, että paikannuspalvelu toimii ilman datayhteyttä ja kehuit Applen laitteiden hyvyyttä asiaan liittyen. Edelleenkin on muitakin kuin Applen laitteita ja totuus ei muutu siitä, että datayhteys paikannukseen tuo lisäarvoa. Ei se Applen paikannuskaan toimi ilman datayhteyttä ellei kännyn muistissa ole karttoja. Itse näen tässä lähinnä uhriutumista. En muuta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Koska? Miksi saman palvelun hinta paikallisella kortilla vs. roaming on "tuulesta temmattu"?

Niin ja jotenkin turhauttavaaa kertoa ties kuinka monennen kerran, että "ameriikan" esimerkkisi ei liity millään tavalla uutiseen. Edelleenkään USA ei ole EU maa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Ei se Applen paikannuskaan toimi ilman datayhteyttä ellei kännyn muistissa ole karttoja.

Paikannuksella ja kartoilla ei ole juuri tekemistä toistensa kanssa. Applen paikannus toimii nykyään varsin mainiosti ilman datayhteyttä, ennen vuotta 2010/2011 (en jaksa kaivaa muistiinpanojani) se toimi huomattavasti huonommin, eli käytännössä vaati yhden datayhteyden uudessa lokaatiossa, jonka jälkeen toimi ilman dataakin kohtuullisesti.

Ja mikään ei estä, että myös kartat ovat laitteella. Ja kyllä, kaikki karttasoftat käyttävät iOS laitteilla samaa *paikannusta*.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Niin ja jotenkin turhauttavaaa kertoa ties kuinka monennen kerran, että "ameriikan" esimerkkisi ei liity millään tavalla uutiseen. Edelleenkään USA ei ole EU maa.

Olet kyllä hauska veijari. Truismit ja lievä uhriutuminen (jota juuri aiemmin syytit minua) jatkuvat.

Ihan totta, ymmärrän nyt että USA ei todellakaan ole osa EU:ta, vaikka vuosikausia luulin päinvastaista. Mutta *saman järjestelmän* puitteissa peritty hinta kertoo systeemin järjettömyydestä. Myös useissa EU maissa nähtävät roaming nykyhinnat (vaikka vuosikausien säätely) ovat poskettomia, vaikkeivät yhtä suuria kuin USA:ssa, joka hämmentävästi EI kuulu EU:hun! Hallelujaa!

Vastaa
Jonahan
Jonahan

30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jkij:

Mitä v#¤%&a koska aplen laitteisiin on tullut toimivat paikannus/karttapalvelut???
Ei ikinä.
Ne ei toimi datayhteydellä tai ilman.

Apple Maps, Google Maps, Here, TomTom, Open Street Maps, jne.

Valitse minkä kartan haluat. Hereä lukuunottamatta ovat olleet Applen laitteilla ainakin yli kolme vuotta.

Kaikki käyttävät Applen paikannuspalveluita.

Vastaa
jartar
jartar

31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Olet kyllä hauska veijari. Truismit ja lievä uhriutuminen (jota juuri aiemmin syytit minua) jatkuvat.

Ihan totta, ymmärrän nyt että USA ei todellakaan ole osa EU:ta, vaikka vuosikausia luulin päinvastaista. Mutta *saman järjestelmän* puitteissa peritty hinta kertoo systeemin järjettömyydestä. Myös useissa EU maissa nähtävät roaming nykyhinnat (vaikka vuosikausien säätely) ovat poskettomia, vaikkeivät yhtä suuria kuin USA:ssa, joka hämmentävästi EI kuulu EU:hun! Hallelujaa!

Tosin et sitä esimerkkiä osannut antaa euroopan maasta vaan vieläkin viittaat jenkki hinnoitteluun. Huoh...

Enkä oikeasti ymmärrä miksi haluat pitää keskustelun rimaa niin alhaalla kun mahdollista. Suomi on suomi ja eurooppa on eurooppa. Ei me voida valita eri maista parhaita puolia ja itkeä sen jälkeen miksei meillä näin ole. Järjestelmän puitteissa ei ole mahdotonta että meillä olisi samat palkat kuin norjassa ja sama hintataso kuin puolassa. Ihan samalla tavalla täälläkin tehdään töitä ja kortilla ostetaan hyödykkeitä. Anna mun kaikki kestää...

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

eli käytännössä vaati yhden datayhteyden uudessa lokaatiossa, jonka jälkeen toimi ilman dataakin kohtuullisesti.

Eli sulle kelpaa vain ilmainen täysnopea netti ulkomailla, mutta paikannuksen tarvitsee toimia vain kohtuullisesti. Ja muistetaan että uutisessa puhutaan kaikista älykännyistä. Kenenkään känny ei toimi sillä paremmin ulkomailla, että tuttu omistaa iPhonen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ja mikään ei estä, että myös kartat ovat laitteella.

Vaikka se, että kaikki eivät niitä etukäteen sinne osaa/muista ladata.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Tosin et sitä esimerkkiä osannut antaa euroopan maasta vaan vieläkin viittaat jenkki hinnoitteluun. Huoh...

Lainaus:

Anna mun kaikki kestää...

Huoh todellakin, olivatkohan nuo taas esimerkkejä siitä kovasti halveksumaasi uhriutumisesta? :)

Osoitit aiemmin kiitettävää osaamista maantiedossa, joten oletin sinun tietävän jollakin tarkkuudella mitä maita EU:hun kuuluu, minun virheeni. Omakohtaista kokemusta viimeisen noin vuoden ajalta: Hollanti, Espanja, Englanti ja Kypros, voit jatkaa listaa itse. Roaminghinnat kaikissa samat, dataa on saanut paikallisella simmillä monta kymmentä kertaa halvemmalla (tarkka luku riippuu maasta ja datan määrästä), skaala muistaakseni noin 20-45x, jonka aiemmin pyöristin 30x.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Enkä oikeasti ymmärrä miksi haluat pitää keskustelun rimaa niin alhaalla kun mahdollista. Suomi on suomi ja eurooppa on eurooppa. Ei me voida valita eri maista parhaita puolia ja itkeä sen jälkeen miksei meillä näin ole. Järjestelmän puitteissa ei ole mahdotonta että meillä olisi samat palkat kuin norjassa ja sama hintataso kuin puolassa. Ihan samalla tavalla täälläkin tehdään töitä ja kortilla ostetaan hyödykkeitä.

En nyt näe tämän avautumisen relevanssia käytyyn keskusteluun millään tasolla. Mutta nyt kun mainitsit sanan järjestelmä niin voin toistaa, että roaming-järjestelmä haisee.

Jos siinä kohdemaassa pystytään asiakkaalle toimittamaan data hintaan x/MB ja pyydetään roamingista (pitkäaikaisen tiukkenevan säätelynkin jälkeen) monikymmenkertainen hinta niin kyllähän se haisee. Hintaeroa ei selitä mikään muu kuin ahneus.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Eli sulle kelpaa vain ilmainen täysnopea netti ulkomailla, mutta paikannuksen tarvitsee toimia vain kohtuullisesti.

Jos aloitat lauseen "Eli sulle" olet vaarassa rakentaa olkinuken, niin tässäkin tapauksessa.

Kuten olen aiemmin sanonut, minulle kelpaisi monikin erilainen malli hintajanalta 1x-30x (paikallinen hinta), toki huomattavasti mielummin lähempänä pienehköä yksinumeroista kerrointa kuin suurta kaksinumeroista. Mutta jostakin syystä olet halunnut keskittyä maantietoon ja (tahalliseen?) kärjistämiseen äärihintojen välillä.

Nykymalli ajaa aivan turhaan paikallisen simmin ja toisen puhelimen käyttöön, jossa kukaan ei voita (paitsi ehkä puhelinvalmistaja). Elisan tuleva hinnoittelumalli on parempi — kiitos edelleen tiukkenevan säätelyn — mutta ilmainen nopeus on lähinnä vittuilua. Datapaketit ja niiden strukturointi ovat turhaa kikkailulta, joilla yritetään vedättää asiakkaalta ne pennoset mitä vielä voidaan. Toivottavasti ei voida pitkään.

Mutta kun operaattorin PR sanoo että tämä on reilua niin kyllähän siihen aina joku uskoo.

Vastaa
jartar
jartar

33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Osoitit aiemmin kiitettävää osaamista maantiedossa, joten oletin sinun tietävän jollakin tarkkuudella mitä maita EU:hun kuuluu, minun virheeni. Omakohtaista kokemusta viimeisen noin vuoden ajalta: Hollanti, Espanja, Englanti ja Kypros, voit jatkaa listaa itse. Roaminghinnat kaikissa samat, dataa on saanut paikallisella simmillä monta kymmentä kertaa halvemmalla (tarkka luku riippuu maasta ja datan määrästä), skaala muistaakseni noin 20-45x, jonka aiemmin pyöristin 30x.

Nyt mää ymmärrän miksi haluat täysnopean netin ulkomailla mahdollisimman halvalla. Ei sillä mitään merkitystä ole vaikka suurin osa suomalaisista joutuisi kärsimään kalliimmista hinnoista.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Jos siinä kohdemaassa pystytään asiakkaalle toimittamaan data hintaan x/MB ja pyydetään roamingista (pitkäaikaisen tiukkenevan säätelynkin jälkeen) monikymmenkertainen hinta niin kyllähän se haisee. Hintaeroa ei selitä mikään muu kuin ahneus.

Laita ensin suomalaisen operaattorin kustannukset valitsemastasi verkkovierailusta ja asiakkaalta veloitettu hinta. Voidaan sen jälkeen miettiä onko kyseessä kultakaivos.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Kuten olen aiemmin sanonut, minulle kelpaisi monikin erilainen malli hintajanalta 1x-30x (paikallinen hinta), toki huomattavasti mielummin lähempänä pienehköä yksinumeroista kerrointa kuin suurta kaksinumeroista. Mutta jostakin syystä olet halunnut keskittyä maantietoon ja (tahalliseen?) kärjistämiseen äärihintojen välillä.

Nykymalli ajaa aivan turhaan paikallisen simmin ja toisen puhelimen käyttöön, jossa kukaan ei voita (paitsi ehkä puhelinvalmistaja). Elisan tuleva hinnoittelumalli on parempi — kiitos edelleen tiukkenevan säätelyn — mutta ilmainen nopeus on lähinnä vittuilua. Datapaketit ja niiden strukturointi ovat turhaa kikkailulta, joilla yritetään vedättää asiakkaalta ne pennoset mitä vielä voidaan. Toivottavasti ei voida pitkään.

Paikallinen operaattori voittaa. Nopeusrajoitettu netti riittää suurimmalle osalle. Edelleenkin premiumista maksetaan lisää ja jos haluaa kikkailemalla säästää niin ei muuta kuin säätämään.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Nyt mää ymmärrän miksi haluat täysnopean netin ulkomailla mahdollisimman halvalla. Ei sillä mitään merkitystä ole vaikka suurin osa suomalaisista joutuisi kärsimään kalliimmista hinnoista.

Mistä tämä mustavalkoisuus oikein kumpuaa? En ole sanonut enkä myöskään ole sitä mieltä että "täysnopea" (mitä sillä tarkoitatkin) on ainoa vaihtoehto. En myöskään ole sanonut, että se pitää saada *mahdollisimman* halvalla. Olen sanonut että ne hintakertoimet, joilla roaming dataa on myyty ovat ihan älytöntä kusetusta, joka todennäköisesti tulevien vuosien aikana pienenee entisestään ja toivottavasti häviää.

Suomalaisten kärsimys on propagandaa, jos sille tielle haluat lähteä haluat varmaan keskustella siitä, miksi koko Suomessa on samat hinnat vaikka verkon rakentaminen perämetsiin maksaa suhteessa paljon enemmän kuin asutuskeskuksiin. Miksi kehä kolmosen sisältä pitää subventoida puhelinverkkoa susille ja karhuille?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Laita ensin suomalaisen operaattorin kustannukset valitsemastasi verkkovierailusta ja asiakkaalta veloitettu hinta. Voidaan sen jälkeen miettiä onko kyseessä kultakaivos.

Ne ovat laskeneet ja laskevat edelleen kiitos säätelyn.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Paikallinen operaattori voittaa. Nopeusrajoitettu netti riittää suurimmalle osalle. Edelleenkin premiumista maksetaan lisää ja jos haluaa kikkailemalla säästää niin ei muuta kuin säätämään.

Nickel and diming... Operaattorit voivat voittaa vähän, asiakas kärsii, tietoyhteiskunta kärsii, systeemin monimutkaisuudesta ja sen kustannuksista kärsivät myös operaattorit.

Vastaa
jartar
jartar

35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Suomalaisten kärsimys on propagandaa, jos sille tielle haluat lähteä haluat varmaan keskustella siitä, miksi koko Suomessa on samat hinnat vaikka verkon rakentaminen perämetsiin maksaa suhteessa paljon enemmän kuin asutuskeskuksiin. Miksi kehä kolmosen sisältä pitää subventoida puhelinverkkoa susille ja karhuille?

Mielenkiintoiset fantasiat sulla.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ne ovat laskeneet ja laskevat edelleen kiitos säätelyn.

Laita vaan ne summat niin voidaan yhdessä miettiä onko kyseessä kultakaivos vai ei?!?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Nickel and diming... Operaattorit voivat voittaa vähän, asiakas kärsii, tietoyhteiskunta kärsii, systeemin monimutkaisuudesta ja sen kustannuksista kärsivät myös operaattorit.

Tietenkin yhteiskunta kärsii jos hesarin sivut ei aukea kahdessa sekunnissa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ne ovat laskeneet ja laskevat edelleen kiitos säätelyn.

Laita vaan ne summat niin voidaan yhdessä miettiä onko kyseessä kultakaivos vai ei?!?

Mitä summia nyt tarkalleen ottaen kaipaat? Toteutuneet kauppasummat lienevät liikesalaisuuksia, kuten datan käyttömääräkin.

Tämän hetkinen operaattorien välisen datatukkuhinnan maksimi on 0,05e/MB, kuluttajahinnan maksimi 0,20e/MB (johon tullee päälle ALV). Todellisia hintoja ja volyymiä en tiedä. Ei tuo katepotentiaali ihan paskalta vaikuta.

Vertautuuko kultakaivokseen, en tiedä, en ole sen alan asiantuntija, todennäköisesti kaivoksia on aika moneen lähtöön.

Vastaa
jartar
jartar

37

Otetaan huomioon että rajaton hidas netti ulkomailla tuottaa jokaisesta siirretystä megasta tappiota suomalaiselle operaattorille joten tuollaisilla katteilla maksettavasta datasta voittoa ei tule juuri mitään.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

38

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Otetaan huomioon että rajaton hidas netti ulkomailla tuottaa jokaisesta siirretystä megasta tappiota suomalaiselle operaattorille joten tuollaisilla katteilla maksettavasta datasta voittoa ei tule juuri mitään.

Ja tämä perustuu tarkalleen ottaen mihin? Edellisessä viestissä kertomani hintakatot olivat ihan todellisia. Niistä voisi päätellä jokseenkin päinvastaista.

Vastaa
jartar
jartar

39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ja tämä perustuu tarkalleen ottaen mihin? Edellisessä viestissä kertomani hintakatot olivat ihan todellisia. Niistä voisi päätellä jokseenkin päinvastaista.

Miten sun kertomista hintakatoista voi laskea kuinka paljon tappiota operaattorille tulee ilmaiseksi tarjottavasta hitaasta netistä ulkomailla?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ja tämä perustuu tarkalleen ottaen mihin? Edellisessä viestissä kertomani hintakatot olivat ihan todellisia. Niistä voisi päätellä jokseenkin päinvastaista.

Miten sun kertomista hintakatoista voi laskea kuinka paljon tappiota operaattorille tulee ilmaiseksi tarjottavasta hitaasta netistä ulkomailla?

On vaikea nähdä miten volyymi voisi olla niin nollissa, että voittoa ei tehdä katteen ollessa vähintään 75%.

Ja eihän sitä dataa saa *ilmaiseksi*, kyllä kuluttaja siitä on jo maksanut omalle operaattorilleen.

Jostain syystä et nyt haluat pantata selitystä ja parempia lukuja, joten oletan että ei perustunut mihinkään. Asia on siis taputeltu.

Vastaa
jartar
jartar

41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

On vaikea nähdä miten volyymi voisi olla niin nollissa, että voittoa ei tehdä katteen ollessa vähintään 75%.

Ja eihän sitä dataa saa *ilmaiseksi*, kyllä kuluttaja siitä on jo maksanut omalle operaattorilleen.

Jostain syystä et nyt haluat pantata selitystä ja parempia lukuja, joten oletan että ei perustunut mihinkään. Asia on siis taputeltu.

En tiedä riittääkö rautalanka. Ulkomaiden markkinoiden voitto tulee siitä mitä jää verojen, kulujen, maksetun datan, tulojen jne. jälkeen. Jokainen "ilmaiseksi" annettu datan käyttö tuottaa tappiota kun ulkomaiselle operaattorille joutuu maksamaan datan käytöstä. Erikseen siitä datan käytöstä maksavat vaan "premium" asiakkaat. Perus tallaajalle mitään ylimääräisiä kuluja ei tule. Operaattorille sen sijaan tulee.

Ja jos nyt ruvettaisiin puhumaan siitä mitä operaattorille jää käteen ulkomaan datansiirrosta. Huomioi tuossa katteessa ne datansiirrot mitkä operaattori antaa ilmaiseksi. Sen jälkeen saadaan OIKEA kate.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.