Nokia julkaisi Steel HR -älykellon

Matti Robinson

Nokia julkaisi Steel HR -älykellon
Nokian brändin alla nähdään taas kaikenlaisia älylaitteita, joista uusin on älykello. Kyseessä on Nokian omistaman Withingsin alunperin kehittämä Steel HR, joka on uudelleenjulkaistu nyt Nokian nimellä.

Kyseessä on pienellä pyöreällä näytöllä varustettu älykello, joka pystyy nimensä mukaisesti mittaamaan muun muassa sykkeen (heart rate). Laite on pitkälti sama laitos kuin Withingsin alkuvuodesta esitelty Steel HR, joka toimii pääasiassa liikunnan seuraamiseen, mutta tarjoaa myös ilmoituksia esimerkiksi viesteistä ja puheluista.

Bluetoothilla yhdistetty älykello toimii sekä Android- että iOS-laitteiden kanssa ja osaa seurata sykkeen lisäksi myös unta, uintisuorituksia ja muuta liikuntaa. Runko on valmistettu teräksestä ja laite on vedenpitävä aina 50 metriin saakka. Kokovaihtoehdot ovat 36 sekä 40mm ja värivaihtoehtoina kellotaululle ovat musta ja valkoinen erilaisilla rannekkeilla, joissa on tarjolla esimerkiksi nahkaa ja silikoonia.

Nokian mukaan akku kestää tavallista käyttöä jopa 25 päivää ja liikuntamoodissakin viisi päivää.



Steel HR:n toimitukset alkavat joulukuussa ja hintaaa sillä on alkaen n. 190 euroa. Laitteen voi ennakkotilata jo nyt Nokian sivustolta.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
129 € Power
155 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.