Näyttötrendin aloittaneen huippupuhelimen seuraava kehitysaskel paljastui, jopa iPhone X jää toiseksi

2
Puhelinvertailu

Näyttötrendin aloittaneen huippupuhelimen seuraava kehitysaskel paljastui, jopa iPhone X jää toiseksi
Kiinalaisvalmistaja Xiaomi aloitti todennäköisesti täysin tietämättään nykyisen näyttötrendin, jossa älypuhelinten näyttö valtaa koko etupinta-alan ja tilaa joutuvat tekemään niin napit kuin paksut reunuksetkin.

Mi Mix esiteltiin lokakuussa 2016, ja viime vuonna yhtiö julkisti seuraajan, Xiaomi Mi Mix 2:n, joka näytti kovasti samalta laitteelta. Nyt kiinalaisfirma on laittanut vielä paremmaksi, ja tulevassa laitteessa reunuksia on kiristetty entisestään.

Kiinalaissivusto Weibon kautta on vuotanut tietoja ja kuvia tulevasta laitteesta, joka kantaa nimeä Xiaomi Mi Mix 2s. Kyseessä on siis viime vuotisen mallin paranneltu versio.

Mi Mix 2s:stä löytyy mm. uusi Snapdragon 845 -piiri, 8 gigatavua RAM-muistia ja 256 gigatavun tallennustila. Mielenkiintoisinta laitteessa on kuitenkin ulkonäkö ja rakenne, sillä Xiaomi on entisestään laajentanut näyttöä reunusten kustannuksella.



Mikäli laite tulee kuvan kaltaisena myyntiin, niin noin kuuden tuuman näytöllä varustettu laite on varmasti lähimpänä koko etupaneelin näyttöä mitä markkinoilla on tarjota. Niin iPhone X kuin Essential Phonekin sisältävät enemmän ei-näytöllistä tilaa etupaneelissa. Mi Mix 2s:ssä ainoastaan kapeat reunukset sekä kulmaan sijoitettu kamera vievät hieman tilaa näytöltä.

Huhujen mukaan laite nähdään loppukuusta MWC-messuilla, jolloin varmasti kuulemme myös enemmän missä maissa uutuutta päästään ostamaan.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -43%

Motorola Moto G85
199 € Elisa
349 € Power

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
119 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -32%

Motorola Edge 60 Pro
439 € Gigantti
439 € Power
649 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 649 €

Kommentit (2)

Jamerrr
Jamerrr

1

Itseasiassa Sharp teki ensimmäisen "reunattoman" luurin jonka desingin Xiaomi vähemmän yllättäen kopioi täysin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.