Suomen valtio sijoitti Nokiaan

2
Manu Pitkänen

Suomen valtio sijoitti Nokiaan
Nokia on ollut Suomelle ensiarvoisen tärkeä yhtiö, mutta siitä huolimatta valtiota ei ole näkynyt sen omistajalistoilla. Nyt Suomen valtion sijoitusyhtiö Solidium on ostanut yhteensä 844 miljoonalla eurolla Nokian osakkeita.

Tämän vuoden alun aikana tehtyjen osakeostojen myötä Solidium omistaa 3,3 prosenttia Nokian osakkeista. Valtio on näin olleen Nokian toisiksi suurin omistaja – edellä on vain Nokia Oyj 4,25 prosentin omistusosuudella. Seuraavaksi suurimmat omistajat ovat eläkeyhtiöitä.

Solidium rahoitti Nokia-kauppansa myymällä vuoden alussa Telia-osakkeensa. Solidium myi hiljattain nopeutetussa järjestelyssä myös Sammon osakkeita.

"Nokian vahva markkina-asema ja laaja teknologinen osaaminen ovat erittäin houkuttelevia tekijöitä ja tarjoavat hyvän mahdollisuuden arvonnousuun. Tehtävämme mukaisesti vahvistamme ja vakautamme kotimaista omistajuutta tässä Suomelle hyvin tärkeässä yhtiössä", toteaa Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (2)

pentsu
pentsu

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Ei hyvä...

Ööö miksi?

Ainakin mun mielestä on hyvä että valtio sitoutuu edes siihen vähään jäljellä olevaan teolliseen tuotantoon.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.