Google toi Lens-ominaisuuden iPhonelle

1
Puhelinvertailu

Google toi Lens-ominaisuuden iPhonelle
Google on pitkään promovideoissaan muistuttanut iPhone-käyttäjiä oman kuvapalvelunsa ylivertaisuudesta. Pixel-puhelinten mainosvideoilla huomioidaan, että laitteesta ei lopu kuvatessa koskaan tila, sillä Google Photos eli Kuvat tarjoaa loputtomasti tallennustilaa pilvessä.

Tämän lisäksi Google Kuvat tarjoaa myös muita ominaisuuksia, joilla iPhone-käyttäjiä pyritään houkuttelemaan Googlen palveluiden ääreen. Yksi näistä on hakujätin valtaisan hyvää koneoppimis- ja tekoälyosaamista esittelevä Lens-ominaisuus, jonka avulla mm. kuvasovellus ja Google Assistant tunnistavat kuvista kohteita.

Sen avulla voi esimerkiksi hakea helposti lisätietoa museokohteesta, skannata käyntikortteja tai vaikkapa tunnistaa koirarotuja.

Nyt kyseinen ominaisuus on tuotu Pixel-puhelimista, ja muutamista muista Android-laitteista, myös iPhonelle. Lens-ominaisuus löytyy Google Kuvat -sovelluksen uusimmasta iOS-versiota, joka kantaa versionumeroa 3.15. Päivityksen julkaisu on virallisesti tapahtunut, mutta päivitys saapuu porrastetusti saataville tulevan viikon aikana.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.