iPhone ei rumistukaan tänä vuonna? Apple keksi ratkaisun kolmannen kameran piilottamiseksi

1
Manu Pitkänen

iPhone ei rumistukaan tänä vuonna? Apple keksi ratkaisun kolmannen kameran piilottamiseksi
Tänä syksynä julkaistavissa iPhoneissa tulee olemaan päivitetty etukamera sekä kolmoiskamerajärjestelmä kaikkein kalliimpien mallien osalta. Kolmen kameran yksikkö tuottaa ongelmia puhelimen visuaalisuuteen, mutta Apple saattaa olla keksinyt tavan ratkaista ongelman.

Apple-analyytikko Ming-Chi Kuo kertoo nimittäin uudessa raportissaan, että Apple aikoo peittää kolmannen kameran uudenlaisella mustalla pinnoitteella, joka tekisi kamerasta huomaamattoman näköisen, mutta samalla päästäisi kuitenkin valoa läpi kameran kennolle. Kolmatta kameraa on määrä käyttää tavanomaista laajakulmaisena, jolloin sillä otettuihin kuviin saa näkymään paljon enemmän sisältöä läheltä kuvattaessa.

Samaa mustaa pinnoitetta on tarkoitus käyttää myös etukameran piilotuksessa. Etukameran kenno päivitetään 7 megapikselistä 12 megapikseliin ja samalla optiikkaa parannetaan viisilinssiseksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentit (1)

X3mdog
X3mdog

1

Iphoneissa laatutuntuma ohittaa näköjään viimeisimpien härpäkkeiden huuman. Ainahan nuo ovat keskitason yläpuolella olevia laitteita olleet. Mielenkiinnolla odottelen mitä tuleman pitää...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.