Android-Marketin laajentuminen ennakoi Googlen Android-puhelinten vyöryä Eurooppaan?

Markus Lehtiniitty

Android-Marketin laajentuminen ennakoi Googlen Android-puhelinten vyöryä Eurooppaan?
Googlen Android-mobiilialustan ohjelmistokauppa Android Marketin markkina-alue on laajentumassa vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä. Tämä saattaa enteillä myös itse Android-alustalla varustettujen puhelinten laajempaa esiinmarssia Euroopan markkinoilla.

Android Marketista vastaava johtaja Eric Chu on linjannut ohjelmistokaupan tulevaisuutta Android Marketin rekisteröityneille jäsenille lähettämässään sähköpostissaan.

Android Marketin saatavuusalue laajenee alkuvuodesta käsittämään ainakin Saksan, Itävallan, Tsekin ja Hollannin. Euroopan maiden ohella Android Marketin saatavuus on laajentumassa myös Aasiassa.

Lisäksi toistaiseksi Android Marketissa on ollut tarjolla vain ilmaisia ohjelmia, mutta alkuvuodesta 2009 alkaen Android Market tulee tukemaan myös maksullisia sovelluksia. Maksullisten ohjelmien tuki laajenee portaittain alkaen Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta, minkä jälkeen laajentuen toisessa vaiheessa Saksaan, Itävaltaan ja Hollantiin ja kolmannessa vaiheessa Ranskaan, Italiaan ja Espanjaan.



Android Marketin laajentumissuunnitelmat herättävät kysymyksiä laitteiden suhteen. Toistaiseksi Euroopassa ei ole T-Mobile G1:tä lukuun ottamatta ainuttakaan Android-puhelinta. G1 on saatavilla T-Mobile-operaattorin kautta Euroopassa vain Isossa-Britanniassa.

HTC on aiemmin lupaillut tuovansa Android-puhelimet Pohjoismaihin, mukaan lukien Suomeen, ensi kesänä. Huhut ovat myös kertoneet, että HTC:lta olisi tulossa huhtikuussa uusi Androidilla varustettu puhelin. Uudet Android Market -tiedot kuitenkin antavat olettaa, että julkistus voisi tapahtua jo aiemminkin. HTC:n ohella myös muut valmistajat voivat olla tuomassa omia Android-puhelimiaan myyntiin Euroopankin markkinoilla jo alkukesästä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
129 € Power
155 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.