Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Uusi valmistaja Windows Phone -leiriin, esitteli kaksi edullista älypuhelinta

Matti Vähäkainu

Uusi valmistaja Windows Phone -leiriin, esitteli kaksi edullista älypuhelinta
Kerroimme alkukuusta Computex-messuilla esitellyistä Windows Phone -puhelimista. Nämä olivat kaikki pienempiä valmistajia, jotka haastavat emo-Microsoftia Windows Phone -rintamalla. Nyt mukaan on liittynyt yksi uusi valmistaja, kertoo The Economic Times.

Microsoftin alustaa on pidetty pitkälti yhden hevosen kisana viimeistään, kun Nokia ohjasi kaikki voimavaransa siihen. Sittemmin Nokian matkapuhelinliiketoiminta onkin siirtynyt Microsoftille, jonka luulisi entisestään yksinkertaistavan tilannetta. Kuitenkin useampia valmistajia on noussut esiin uusien Windows Phone -laitteiden kanssa.
Aiemmin mainitsemamme Blu, Prestigio ja Yezz, sekä nyt kaksi laitetta esitellyt Micromax ovat päässeet Microsoftin alustaan helpommin käsiksi, kun Microsoft poisti lisenssimaksut alle yhdeksän tuuman laitteilta.

Micromax on erityisesti Intiassa suosittu merkki ja sen Canvas Win W121 ja Canvas Win W092 -puhelimet ovatkin edullisempia älypuhelimia, joiden on tarkoitus myydä juuri idässä.

Noin 80 euron hintainen W092 on varustettu neljän tuuman näytöllä, Snapdragon 200 -piirillä, 5 megapikselin kameralla (VGA-etukamera) ja 8 gigatavun tallennustilalla. Arvokkaampi malli on sekin vain noin 115 euron hintainen ja sisältää peräti 5 tuuman 720p-näytön, paremman 2 megapikselin etukameran sekä 8 megapikselin takakameran. Molemmat malleista saapuvat markkinoille ensi kuussa ja sisältävät tietysti uuden Windows Phone 8.1 -version.





Kuvat: WMPoweruser

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja