HTC irtisanoo 15 prosenttia työvoimasta

Matti Robinson

HTC irtisanoo 15 prosenttia työvoimasta
HTC:n taival on jo usein vuoden ajan ollut tuskainen. Yhtiö ei ole ensimmäisen One-mallin jälkeen saanut uudistettua huippumalliaan odotetulla tavalla ja myynti on tietysti kärsinyt. Nyt yhtiö aikoo irtisanoa merkittävän osan työvoimasta.

Jo aiemmin HTC on vähentänyt väkeä ja nyt lähtee jopa yli 2000 työntekijää, kertoo Engadget. Tämä on 15 prosenttia koko yhtiön työvoimasta ja kertoo osaltaan synkästä näkymästä.

HTC vaihtoi toimitusjohtajaa viime keväänä ja yhtiön ikoni Peter Chou sai tehdä tilaa Cher Wangille. Irtisanomiset ovat osa Wangin prosessia strategisesti uudelleenjärjestellä yhtiö.

Taiwanlaisyhtiöstä on yritetty parantaa tilannetta myös matkapuhelinlaitteiston ulkopuolisilla konsepteilla. Viimeisimpinä kokeiluina HTC on esitellyt mm. action-kamera RE Cameran, virtuaalitodellisuuslaite Viven sekä puettavaa teknologiaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
155 € Bigbox
189 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.